Soinihan salailee jo kuin Urpilainen!

Viime vaalikaudella Pullukka ja muut persut haukkoivat henkeä muka kauhuissaan, kun valtiovarainministeri Urpilainen ja valtiovarainministeriö eivät teipanneet heti persujen luettavaksi jokaisen sosiaalitoimiston ovipieleen Kreikan vakuussopimusta. (Sitä sopimusta, josta yksikään persu ei tajunnut pätkääkään edes sen jälkeen, kun teksti oli suomennettu ja selitetty perspöljille)

Nyt samainen Soini kieltäytyi tv-uutisissa kertomasta edes summittaisesti niiden EU-maiden lukumäärää, joiden Soini väitti vastustaneen venäläisten päästämistä ETYK-juhlaistuntoon. Salailu tarttui Pullukkaan heti kun hän ahtautui ensimmäisen kerran ministeriauton takapenkille.

On muuten melko todennäköistä, ettei mikään EU-maa olisi vastustanut poikkeuslupaa. Soini vain ei uskaltanut kysyä asiaa tai hänelle ei viitsitty vastata.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihän sitä siellä kukaan vakavasti ota.

      • Vaikka rippipoika yrittää näemmä tyyliään muuttaa.


      • Melko todennäköistä, että muissa EU-maissa innostutaan, kun Soinilta tulee viesti: ”Hei, kuulkaa kaikki. Herr Bulluck lähetti uusimman sutkauksensa!”

        Ja sitten nauretaan porukalla.


      • Timo.Tonttu

      • Timo.Tonttu kirjoitti:

        Kuinka paljon Soini ehtiikään aiheuttaa ulkopoliittista vahinkoa neljässä vuodessa??

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015070119965347_uu.shtml

        Tyypillistä persuilua, että Soini polttaa sillat ja sitten viaton suurlähettiläs joutuu selittelemään Soinin tekoja parhain päin. Herra ulkoministeri on alkoholistina ilmeisesti itse jo unohtanut tekonsa parin kossupullon voimalla?


      • turha-huudella
        Liike kirjoitti:

        Tyypillistä persuilua, että Soini polttaa sillat ja sitten viaton suurlähettiläs joutuu selittelemään Soinin tekoja parhain päin. Herra ulkoministeri on alkoholistina ilmeisesti itse jo unohtanut tekonsa parin kossupullon voimalla?

        Päätöksen teki presidentti UTVA kuultuaan myös muiden EU-maiden kannanottoja. Soini oli tietysti virkansa puolesta päätöksessä mukana.
        Kyllä Venäjältä löytyisi osallistujia, jos tahtoa riittää.
        Suomi olisi voinut tulevaa ETYJ-kokousta ajatellen rajata matkustuskieltoa tulevien, mahdollisten ETYJ-edustajien suhteen nimiä erikseen mainitsematta. Näin teki Itävalta, toinen ETYJ:n kotimaa.


      • turha-huudella kirjoitti:

        Päätöksen teki presidentti UTVA kuultuaan myös muiden EU-maiden kannanottoja. Soini oli tietysti virkansa puolesta päätöksessä mukana.
        Kyllä Venäjältä löytyisi osallistujia, jos tahtoa riittää.
        Suomi olisi voinut tulevaa ETYJ-kokousta ajatellen rajata matkustuskieltoa tulevien, mahdollisten ETYJ-edustajien suhteen nimiä erikseen mainitsematta. Näin teki Itävalta, toinen ETYJ:n kotimaa.

        Mistä olet saanut tuollaisen tiedon päätöksen tekijöistä?


      • Minimoidaanvahingot

      • Minimoidaanvahingot kirjoitti:

        Helevetinpaljon vähemmän, kuin jos maanpetturit, vihreät ja rkp olis hallituksessa.

        No katkesivatko puhevälit Venäjän kanssa viime kaudella, kun ne olivat?


    • nylkyttävä_persu

      Tämähän menee juuri niin kuin ennustin. Soini on ehtinyt kuukauden aikana jo useita kertoja toteamaan, että hänelläpä onkin sellaista salaista tietoa, jota useimmilla muilla ei ole (lälläslää!). Peli alkoi itse asiassa jo hallitusneuvottelujen sote-kiistan yhteydessä, ja sama linja tulee epäilemättä jatkumaan. Suurnarsistilla on pakottava tarve tälläkin tavalla korostaa itseään.

      Takiaispullukka on hänelle uskotusta ei-julkisesta tiedosta innoissaan kuin vauva varpaistaan.

      • Luulen kyllä, että Soini voisi innostua yhtä lailla myös varpaistaan, jos näkisi ne vielä joskus ilman peiliä ja ylettyisi tunnustelemaan niitä. :D


      • Nolot-Persut

        Suurnarsistilla on pakottava tarve tälläkin tavalla korostaa itseään.
        Takiaispullukka on hänelle uskotusta ei-julkisesta tiedosta innoissaan kuin vauva varpaistaan.

        Juuri noin se on. Tarkka analyysi Soinin lapsellisesta käytöksestä ja kehittymättömästä persoonasta. Hävettää katsoa kun Soini kehuu että hänellä on "salaista tietoa" jota ei kaikille kerrotakaan.


      • Nolot-Persut kirjoitti:

        Suurnarsistilla on pakottava tarve tälläkin tavalla korostaa itseään.
        Takiaispullukka on hänelle uskotusta ei-julkisesta tiedosta innoissaan kuin vauva varpaistaan.

        Juuri noin se on. Tarkka analyysi Soinin lapsellisesta käytöksestä ja kehittymättömästä persoonasta. Hävettää katsoa kun Soini kehuu että hänellä on "salaista tietoa" jota ei kaikille kerrotakaan.

        Pakkohan Pullukan on keksiä jonkinlaisia uusia kehumisen aiheita itsestään, kun on syönyt kaikki sanansa ja alkanut toimia Brysselin ohjaamana Bobrikoffina Suomessa.


    • EroaSoini

      Soini on peluri ja peliin kuuluu olennaisena osana hämääminen. Ristiriita Soinin ja persujen aiemman mölinän kanssa on valtava. Persut syyttivät edellistä hallitusta salailusta ja nyt sitten Soini luulee saavansa fiksun maineen pimittämällä olennaista tietoa venäläisten maahantulon estämisestä.

      Soini ei halunnut kyseenalaistaa muiden maiden näkemyksiä vaan rojahti ehdoitta rähmälleen. Mitähän Soinin kuvittelee saavuttavansa nöyristelemällä joka suuntaan? Siinä sitä on EU-kriittisyyttä oikein Soinin mitalla.

    • Hallaahonäänestäjä_7

      HÖRHÖ KIRJOITTAA ALOITUKSENA
      (Sitä sopimusta, josta yksikään persu ei tajunnut pätkääkään edes sen jälkeen, kun teksti oli suomennettu ja selitetty perspöljille)

      VASTAUS: kerro hörhö täällä nyt lyhyesti mitä se sopimus tarkoittaa omin sanoin ELI ODOTAMME ei tarvitse olla tarkka selitys mutta kerro yleiset periaatteet ja mihin perustuu a) sopimuksen tuotto Suomelle b) sopimuksen menot Suomelle

      OI KERRO MEILLE HÖRHÖ

      Urpilainen on suurissa vaikeuksissa henkisesti, mutta tietenkin hän pääsi eduskuntaan isän (kansanedustaja) tyttönä työläisalueella (satama) Kokkolasta JOTEN HÄNTÄ EI TÄYSIN VOI SYYTTÄÄ KOSKA HÄN VAIN NAIIVISTI PELKÄSI JA MYÖNTYI KAIKKEEN JA JAKOI RAHAT KREIKKAAN KOSKA USKOI

      Eniten ihmettelen MITÄ YLIOPISTOJEN KANSANTALOUSLAITOKSILLA ON MERKITYSTÄ kun siellä ei SELVÄSTI 1990 - LUVULLA LIPPOSE JNE KAUDELLA KOOTTU VOIMIA JA KIRJOITETTU YKSINKERTAISIA LAUSEITA

      RAHALIITTOA EI SAA PERUSTAA MAIDEN VÄLILLE JOIDEN TALOUS ON AIVAN ERILAINEN, KREIKASSA EI MITÄÄN, VIHANNEKSETKIN OSTETAAN JUGOSLAVIASTA
      SUOMEEN EI TUODA KREIKKALAISIA VIHANNEKSIA JUURIKAAN MUUSTA PUHUMATTAKAAN

      SAKSASSA ON MITÄ TAHANSA TEOLLISUUTTA JA MAATALOUS ON SUURTA SUOMEEN TUODAAN SAKSALAISTA LIHAA JNE.

      NORJAA EI SAA OTTAA RAHALIITTOON KOSKA SIELLÄ ON ÖLJYÄ JA TÄMÄ ON TARKKAAN SELVITETTÄVÄ ENSIN

      SUOMEA EI SAA OTTAA KOSKA SIELLÄ ON METSÄÄ JA TÄMÄN ROOLI ON SELVITETTÄVÄ ENSIN

      Kansakouluperuskoulun opettaja Jutta Urpilainen on pikkuihminen joka pelkäsi ja jakoi rahamme kreikkalaisille kun luuli naiivisti että isot pojat ymmärtävät asian paremmin ja meidän tyttöjen on vain tehtävä kuten ne sanovat

      NYT URPILAINEN INISEE PEITELLÄKSEEN PETOSTAAN SUOMALAISIA VASTAAN ETTÄ saatavia ei saa leikata ja muuta roskaa

      http://yle.fi/uutiset/urpilainen_kreikasta_900_miljoonaa_euroa_turvaamassa_suomen_asemaa/8114155

      SUOMEN SAATAVAT OVAT LUOKKAA 7 MILJARDIA JOISTA SIIS VAKUUDET ELI TUOTONVAIHTOSOPIMUS MIKÄ EI SIIS OLE VAKUUS OLLENKAAN OVAT NOIN MILJARDI JÄLJELLE JÄÄ 6 MILJARDIA

      MUTTA SUOMESSA EIVÄT LAPSET MAMUT MUSTALAISET JA HYVIN PIENITULOISET MAKSA OLLENKAAN LISÄVEROJA (= veroja toisten puolesta eli siis veroja joita he eivät muka saa heti takaisin asumistukena kelalta tai terveyspalveluista)

      Suomessa on ehkä miljoona ihmistä jotka oikeasti maksavat veroja eli keskiluokka ja jos ajatellaan että nostetaan hiukan ALVIA ELI LIIKEVAIHTOVEROA JOKA ON AINOA VERO JONKA MUSTALAISET JA MAMUT MAKSAVAT niin jos oletetaan että

      veronmaksajien maksuun jää 5 miljardia ja maksajia on siis miljoona ON KREIKAN LASKU KAHDEN TYÖSSÄKÄYVÄN AIKUISEN PERHEESSÄ KAKSI KERTAA 5000 EUROA ELI 10 000 EUROA PER PERHE

      • KikkELIelomaa

        Persu mokasi taas.


      • 114411

        Pitkästi olet kirjoittanut asiassa on vain yksi vika, se on täyttä paskaa!


      • Pyydä persu sossusta rahat uuteen näppäimistöön.

        Olet ilmeisesti takonut CapsLockin jumiin puoluetoimiston käskystä.


      • Liike

        Sopimuksen perusteella kreikkalaiset pankit ovat tallettaneet Kreikan ulkopuolella olevalle sulkutilille tähän mennessä vähän alle miljardi euroa. Ne rahat ovat Suomen vakuutena siten, että Suomen valtio saa nostaa ne tililtä itselleen, mikäli Kreikka ei pysty tai halua maksaa saamiaan lainoja Suomen valtiolle takaisin. Jos Kreikka maksaa lainat, pankit/Kreikan valtio saavat rahat. Ymmärsitkö nyt?


      • Heinä_lohi_luoma

        Kreikka saa huomattavan summan "lisäapua" myös Suomelta, odota pelle vielä muutama päivä.


      • 007007

        Te Hallahallah-mutisijat saisitte kyllä pysyä kotimaassanne!


    • Hallaahonäänestäjä_7

      HÖRHÖ KIRJOITTAA ALOITUKSENA

      (Sitä sopimusta, josta yksikään persu ei tajunnut pätkääkään edes sen jälkeen, kun teksti oli suomennettu ja selitetty perspöljille)

      VASTAUS: kerro hörhö täällä nyt lyhyesti mitä se sopimus tarkoittaa omin sanoin ELI ODOTAMME ei tarvitse olla tarkka selitys mutta kerro yleiset periaatteet ja mihin perustuu a) sopimuksen tuotto Suomelle b) sopimuksen menot Suomelle

      OI KERRO MEILLE HÖRHÖ

      • Keskittyisit vain lukemaan saamiasi vastauksia ja etsimään sellaista näppäimistöä, jonka CapsLock-näppäin ei mene jatkuvasti jumiin, niin pärjäisit paremmin.


    • kuykutjt6j

      Suljetulla yksinpuhelua harrastava leimaa Soinin nyt jo alkoholistiksi.

    • Kreikan_vakuusssopimus

      .

      Kreikan ns. "vakuus" -sopimus (mitään vakuuksiahan ei Kreikalta koskaan todellisuudessa saatu ne on vain puhalluksella saatuja suomalaisten omia rahoja sulkutilillä) koskettaa jokaista suomalaista veronmaksajaa

      .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5363
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      569
      2707
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      2589
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2260
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      2197
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1664
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1555
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      131
      1335
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      129
      973
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      86
      924
    Aihe