Länsimailla on ollut kova kiire yrittää saada aikaan taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan eristääksen sen muusta maailmasta. Siinä se on kuitenkin epäonnistunut ja pian se saa huomata, kuinka sananparsi "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa." toteutuu.
Nimittäin 1.7.15 Kiina ratifioi sopimuksen BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) kehityspankin perustamisesta. Muut maat ovat tehneet sen jo aiemmin. BRICS-maat perustivat pankin vaihtoehdoksi Maailmanpankille ja IMF:lle, joita USA ja EU hallitsevat. Näin niiden taloussaartoyritykset murenevat..
Kiinan edustajan mukaan BRICS-ryhmän ansiosta näiden maiden ääni pääsee paremmin kuuluviin. BRICS:n kehityspankki luo lisäksi suotuisimmat olosuhteet taloudelliselle yhteistyölle ryhmään kuuluvien ja muiden kehittyvien maiden välille.
Pankin johtoneuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousee Venäjän ja johtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Brasilian edustaja. Ensimmäiseksi pääjohtajaksi tulee Intian edustaja. Pankin päämaja on Shanghaissa ja aluekeskus Etelä-Afrikassa. Pankin toiminta käynnistyy 7 heinäkuuta Moskovassa hallinnon istunnossa.
Näin on ensimmäinen naula jo lyöty USA:n ja EU: taloudellisen diktatuurin arkkuun. Näin USA:n ja EU:n taloudelliset pakotteet osuvat niiden omaan nilkkaan ja Venäjä on entistä vähemmän riippuvainen niiden taloudellisista pakotteista.
Toivomme menestystä uudelle kehityspankille! (Lue tarkemmin: fi.sputniknews.com)
Näin Venäjä murtaa eritämisyritykset
3
73
Vastaukset
- Tuossa
seurassa Venäjä joutuu lähinnä huutolaispojan rooliin. Nuo maat on nopeasti kehittyviä maita ja ainoana Venäjä on alkanut taantua pelkäksi raaka-aineiden kauppiaaksi. Kaupankäynnissä kiinalaisilla ei ole mitään moraalia ja pikku-Venäjä joutuu huomaamaan miten heitä jallitetaan jatkossa oikein kunnolla.
- nhybgt
Juuri näin ! Keskustelun aloittelija on Venäjän puolelta oleva trolli !
- Kiina_putoaa
Kommunistisen Kiinan kupla on puhkeamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861829Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171141Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991135Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79992Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot153862- 92856
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv54701- 53694