Ainoa joukkio johon sapelin isku osuu on sohvalla löhöäjien joukko, jonka ylisuuria etuja tasoitetaan edes lähemmäksi kansainvälistä tasoa ansiosidonnaisen päivärahan kestossa. Vihdoin oikeudenmukaisuudelle annetaan tilaa!
Keneltäkään vielä ole mitään leikattu !
24
<50
Vastaukset
- kateus
Kateeeeellinen hörhö
- Kykenemätön_hallitus
Eräillä vinksahtaneen ajatusmaailman omaavilla poliitikoilla ja heidän samanmielisillä ystävillään eli perskärpäsillä on vääristynyt kuvitelma siitä, että lyhentämällä ansiosidonnaisen kestoa ihmiset työllistyvät nopeammin.
Heidän väittämä on, että ihmiset alkavat etsiä töitä entistä innokkaammin, kun ansiosidonnaisen tai perusrahan saanti lähestyy loppuaan.
Se kuvitelma on täyttä paskaa. Ihmiset, jotka ovat jääneet työttömiksi ja saavat ansiosidonnaista, etsivät uutta työtä tehokkaasti ja päivittäin. Se on poliitikoilta ja perskärpäsiltä ihan vitun iso valhe, ettei näin olisi.
Poliitikot ja perskärpäset saattavat päätöksillään kunnolliset ihmiset ahdinkoon ja näin on myöskin luvassa työttömien sekä piakkoin työttömiksi jäävien kohdalla. Nyt on sellainen hallitus ja eduskunta perskärpäsineen, että ihmisten toimeentulolla ja hädällä ei ole heille todellista merkitystä. Veroja ja vähennyksiä lisää, kyllä siitä hyvä tulee!- Kysymysnyt
ei ole halusta vaan rahasta..
- Kysymys_edelleen
Kysymysnyt kirjoitti:
ei ole halusta vaan rahasta..
Kysymys on nimenomaan rahasta. Siis ei siitä, "että ihmiset alkavat etsiä töitä entistä innokkaammin, kun ansiosidonnaisen tai perusrahan saanti lähestyy loppuaan", vaan siitä, että rahaa säästyy, kun ei tarvitse maksaa tukia niin pitkään. Että milläkö työtä vailla oleva sitten elää, kun tuen saanti on jo loppunut? Eihän se ole hallituksen mielestä tärkeää. Tärkeää on se, että rahaa säästyy. Menkööt sitten hakemaan toimeentulonsa sossusta ja leipäjonoista, mitäs väliä sillä on niiden mielestä, joilla on turvattu työ ja toimeentulo.
Eihän nyky-Suomessa kukaan enää ajattele toisten ihmisten tai huono-osaisten toimeentuloa, jokainen ajattelee vain itseään ja omaa etuaan. Kuolkoon pois köyhät ja kipeät, niin päästään niistäkin. - Kykenemätön_hallitus
Kysymys_edelleen kirjoitti:
Kysymys on nimenomaan rahasta. Siis ei siitä, "että ihmiset alkavat etsiä töitä entistä innokkaammin, kun ansiosidonnaisen tai perusrahan saanti lähestyy loppuaan", vaan siitä, että rahaa säästyy, kun ei tarvitse maksaa tukia niin pitkään. Että milläkö työtä vailla oleva sitten elää, kun tuen saanti on jo loppunut? Eihän se ole hallituksen mielestä tärkeää. Tärkeää on se, että rahaa säästyy. Menkööt sitten hakemaan toimeentulonsa sossusta ja leipäjonoista, mitäs väliä sillä on niiden mielestä, joilla on turvattu työ ja toimeentulo.
Eihän nyky-Suomessa kukaan enää ajattele toisten ihmisten tai huono-osaisten toimeentuloa, jokainen ajattelee vain itseään ja omaa etuaan. Kuolkoon pois köyhät ja kipeät, niin päästään niistäkin."Että milläkö työtä vailla oleva sitten elää, kun tuen saanti on jo loppunut? Eihän se ole hallituksen mielestä tärkeää. Tärkeää on se, että rahaa säästyy. Menkööt sitten hakemaan toimeentulonsa sossusta ja leipäjonoista, mitäs väliä sillä on niiden mielestä, joilla on turvattu työ ja toimeentulo."
Saman suuntaiset ajatukset minullakin on. Tämän hallituksen päätösten valitettavana sivutuotteena on työttömien ja tuen saajien ajaminen entistä pahempaan ahdinkoon.
On syytä ottaa huomioon myös se, että nyt työttöminä olevien joukossa on paljon edellisen kepuhallituksen tekemiä työttömiä. Valtion työntekijöitä potkittiin säästöihin vedoten säälimättä ulos välittämättä heidän tulevaisuudesta. Nyt samoilta, jo kertaalleen petetyiltä pyritään vähentämään toimeentuloa.
Tällaisia päätöksiä syntyy vain henkilöiltä, joilla, kuten jo yllä mainittu, on turvattu työ ja toimeentulo. Voivat päättää lähes mitä vaan ja leikata lähes mistä vaan joutumatta siitä vastuuseen. Jos yksi työ ei kiinnosta, niin jo kohta on hyvä veli tarjoamassa toista työtä. Mikäs hätä heillä silloin on, kun turvaverkko toimii.
Kunpa he itsekin tulisivat täysin kynityksi eli työttömiksi ja rahattomiksi, ja joutuisivat menemään sossuun rahankerjuuseen, ja sieltä leipäjonoon. Ehkä heillekin aukeaisi "köyhän taivas" ja viimeistään silloin tajuaisivat miten tärkeää raha ja ruoka on vähävaraisille sekä rahattomille. Ne eivät ole vain hyvätuloisten ja rikkaiden yksinoikeus.
- Edellinen
hallitus leikkasi lapsilisiä !
- Ryssitty
Ainoa Suomen pelastus on siinä, että saadaan vienti vetämään, se nostaa Suomen talouden jaloilleen, mutta se on hidas prosessi joka kestää vuosikausia, koska suomalaiset ovat itse ryssineet viennin tähän malliin.
Hidastahan se viennin lisääminen on, kun ensin pitäisi keksiä, mitä viedään ja sen jälkeen noille tuotteille pitäisi löytyä vielä osaavia valmistajia. Tuotantotiloja kai meillä on riittävästi jo ennestään.
- Kysynpävaan--
Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Kun sinä olet niin viisas mies njiin sano nyt kerrankin mikä se todellinen syy on siihen että vienti ei vedä. Mutta, Perustele myös väitteesi. Faktoilla.
Älä ala väittämään että Suomessa ei osata- eikä tehdä korkean teknologian tuotteita., Tuotteita on mutta miksi ne ei kelpaa ulkomnaille. Vastaavat tuotteet Ruotsissa ja Saksassa valmistettuna kelpaavat. - Kysynpävaan--
Kysynpävaan-- kirjoitti:
Kun sinä olet niin viisas mies njiin sano nyt kerrankin mikä se todellinen syy on siihen että vienti ei vedä. Mutta, Perustele myös väitteesi. Faktoilla.
Älä ala väittämään että Suomessa ei osata- eikä tehdä korkean teknologian tuotteita., Tuotteita on mutta miksi ne ei kelpaa ulkomnaille. Vastaavat tuotteet Ruotsissa ja Saksassa valmistettuna kelpaavat.Lisään vielä. Noiden tuotteiden valmistus on siirretty Suomesta Ruotsiin.
- Ihmettelijää
Kysynpävaan-- kirjoitti:
Lisään vielä. Noiden tuotteiden valmistus on siirretty Suomesta Ruotsiin.
Ruotsissa valmistettu bulkkituotekin menee. Suomessa ei ole puhettakaan että voisi edes yrittää bulkkituotteiden vientiä.
Jotakin vikaa Suomen kustannusrakenteessa täytyy olla. - Siinä_jarruttelijat
Kysynpävaan-- kirjoitti:
Kun sinä olet niin viisas mies njiin sano nyt kerrankin mikä se todellinen syy on siihen että vienti ei vedä. Mutta, Perustele myös väitteesi. Faktoilla.
Älä ala väittämään että Suomessa ei osata- eikä tehdä korkean teknologian tuotteita., Tuotteita on mutta miksi ne ei kelpaa ulkomnaille. Vastaavat tuotteet Ruotsissa ja Saksassa valmistettuna kelpaavat.Kaksi kirjainta joka estää suomen kilpailukyvyn.
"ay".
Jos vielä yksi kirjain lisäksi selvyydeksi "SAK".
Suurimmaksi osaksi Ay/SAK johtajien takia. =suuret palkat ym edut. Kysynpävaan-- kirjoitti:
Kun sinä olet niin viisas mies njiin sano nyt kerrankin mikä se todellinen syy on siihen että vienti ei vedä. Mutta, Perustele myös väitteesi. Faktoilla.
Älä ala väittämään että Suomessa ei osata- eikä tehdä korkean teknologian tuotteita., Tuotteita on mutta miksi ne ei kelpaa ulkomnaille. Vastaavat tuotteet Ruotsissa ja Saksassa valmistettuna kelpaavat.Kysymys oli kai tarkoitettu minulle, mikä on kummallista siinä mielessä, etten ollut väittänyt tässä ketjussa, etteikö Suomen vienti vetäisi. En myöskään väittänyt, etteikö suomalaiset osaisi valmistaa korkean teknologian tuotteita, enkä aio väittää sellaista nytkään.
Mainitsin kyllä lyhyesti mahdollisuuksista LISÄTÄ vientiä, mikä on eri asia kuin viennin täysi vetämättömyys.
Faktoja en ala esittelemään, mutta yhden mielestäni aika hyvän lehtiartikkelin aiheeseen linkitän:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/07/03/jos-vienti-ei-veda-suomi-on-pulassa/20149318/12- Vaikeaahan_se
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kysymys oli kai tarkoitettu minulle, mikä on kummallista siinä mielessä, etten ollut väittänyt tässä ketjussa, etteikö Suomen vienti vetäisi. En myöskään väittänyt, etteikö suomalaiset osaisi valmistaa korkean teknologian tuotteita, enkä aio väittää sellaista nytkään.
Mainitsin kyllä lyhyesti mahdollisuuksista LISÄTÄ vientiä, mikä on eri asia kuin viennin täysi vetämättömyys.
Faktoja en ala esittelemään, mutta yhden mielestäni aika hyvän lehtiartikkelin aiheeseen linkitän:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/07/03/jos-vienti-ei-veda-suomi-on-pulassa/20149318/12Osaisko kukaan perustella, ilman kiertämisiä.
Paremmin kuin tuo jaarittelija.
Josta ei saa ukko mustalainenkaan. Kun ei sano mitään.
"kun se oli tarkoitettu minulle.."
Kuin kapi resukka vastailee. - Huonoa_suomea
Vaikeaahan_se kirjoitti:
Osaisko kukaan perustella, ilman kiertämisiä.
Paremmin kuin tuo jaarittelija.
Josta ei saa ukko mustalainenkaan. Kun ei sano mitään.
"kun se oli tarkoitettu minulle.."
Kuin kapi resukka vastailee.Toisin kuin sinun sepustuksesi Pk:n perustelu oli hyvä ja selkeä. Aukesi kertalukemalla.
Kunpa sinäkin kykenisit kirjoittamaan selkeästi ja ymmärrettävästi, vai mitä mieltä olet tästä: "Josta ei saa ukko mustalainenkaan". Mistä ukko mustalainen ei saa ja mitä hän ei saa? - Otan_osaa
Huonoa_suomea kirjoitti:
Toisin kuin sinun sepustuksesi Pk:n perustelu oli hyvä ja selkeä. Aukesi kertalukemalla.
Kunpa sinäkin kykenisit kirjoittamaan selkeästi ja ymmärrettävästi, vai mitä mieltä olet tästä: "Josta ei saa ukko mustalainenkaan". Mistä ukko mustalainen ei saa ja mitä hän ei saa?Ressukoita olette.
Vasemmisto ressukoita.
Tyhjän inttäjiä. - Sitten_saunaan
Otan_osaa kirjoitti:
Ressukoita olette.
Vasemmisto ressukoita.
Tyhjän inttäjiä.Nyt olisi syytä kertoa mitä ukko mustalainen ei saa. Emmehän me muuten saa koskaan tietää, mistä ukko jäi paitsi. On kuin lukisi kirjaa, josta puuttuu viimeinen sivu.
Meidän olisi hyvä myöskin tietää yk-tarkkailuraportin sisältö. Saisimmeko molemmat puuttuvat tiedot yhdellä kertaa? - Terve_taas
Sitten_saunaan kirjoitti:
Nyt olisi syytä kertoa mitä ukko mustalainen ei saa. Emmehän me muuten saa koskaan tietää, mistä ukko jäi paitsi. On kuin lukisi kirjaa, josta puuttuu viimeinen sivu.
Meidän olisi hyvä myöskin tietää yk-tarkkailuraportin sisältö. Saisimmeko molemmat puuttuvat tiedot yhdellä kertaa?tietämättömäksi heittäytymiseen..
"ignorant jump into"
"Allright?" tai "You allright?", jotka ovat kysymyksiä, mutta eivät vaadi vastausta, ovat siis samanlainen tervehdys kuin vaikka hi!.
"How do you do"-tervehdykseen vastataan "Hi!".
Kääntäisin sen vaikkapa "Päivää", "Hei" tai "Terve"!
Joidenkin sielunelämästä ei ota ukko mustalainenkaan, eli Ope Oulusta, selvää. - Kysynpävaan--
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kysymys oli kai tarkoitettu minulle, mikä on kummallista siinä mielessä, etten ollut väittänyt tässä ketjussa, etteikö Suomen vienti vetäisi. En myöskään väittänyt, etteikö suomalaiset osaisi valmistaa korkean teknologian tuotteita, enkä aio väittää sellaista nytkään.
Mainitsin kyllä lyhyesti mahdollisuuksista LISÄTÄ vientiä, mikä on eri asia kuin viennin täysi vetämättömyys.
Faktoja en ala esittelemään, mutta yhden mielestäni aika hyvän lehtiartikkelin aiheeseen linkitän:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/07/03/jos-vienti-ei-veda-suomi-on-pulassa/20149318/12Oli kyllä tarkoitettu tuolle "ryssitylle".
Meni vääräänb lokeroon, mutta vastatkoon Nyt. - dafasdfa
Siinä_jarruttelijat kirjoitti:
Kaksi kirjainta joka estää suomen kilpailukyvyn.
"ay".
Jos vielä yksi kirjain lisäksi selvyydeksi "SAK".
Suurimmaksi osaksi Ay/SAK johtajien takia. =suuret palkat ym edut.Ja Sinun typerässä maailmassasi,,, ja lisätään siihen että kansalliset maataloustuet heti pois ja ylisuuret eläkkeet... pääomaverotus kireämmäksi!!
- Suomessaosataansyyttely
Siinä_jarruttelijat kirjoitti:
Kaksi kirjainta joka estää suomen kilpailukyvyn.
"ay".
Jos vielä yksi kirjain lisäksi selvyydeksi "SAK".
Suurimmaksi osaksi Ay/SAK johtajien takia. =suuret palkat ym edut.Nämä on juuri niitä paskapuheita, joilla saadaan työnantajien ja työntekijöiden välit poikki.
Suomessa ei ole yhtään sen korkeampi palkkataso, kuin kilpailijamaissakaan, jos ei oteta Viroa huomioon kilpailijamaana. Pitää kysyä, että mikä siinä kustannusrakenteessa sitten on vialla? Erilaiset työn sivukulutko kuten esimerkiksi eläkemaksut? Mutta eiväthän sivukulut ole palkansaajasta kiinni. Miksi silti aina ja joka kerta syytetään palkansaajaa siitä, että suomalainen teollisuus ei ole kilpailukykyistä, vaikka palkansaajalle ei todellisuudessa makseta sen enempää kuin ruotsalaiselle tai saksalaiselle kolleegalleenkaan?
Ehkä kysymys onkin siitä, että palkkatasoja on helppo syyttää silloin kun yrityksen johto ei pysty luomaan sellaista tuotantoprosessia, joka olisi kustannustehokas tai ei halua investoida kustannustehokkaaseen toimintaan, koska se leikkaisi voittoja monen vuoden ajan. Joten syytetään ay:tä tai palkansaajaa, jotta totuus ei paljastuisi.
Periaatteessa on sikamaista syyttää palkansaajaa sellaisesta, johon hänellä ei todellisuudessa ole mitään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ei sillä tavalla ainakaan mitään yhteiskuntasopimuksia synny. - Vertailua
Suomessaosataansyyttely kirjoitti:
Nämä on juuri niitä paskapuheita, joilla saadaan työnantajien ja työntekijöiden välit poikki.
Suomessa ei ole yhtään sen korkeampi palkkataso, kuin kilpailijamaissakaan, jos ei oteta Viroa huomioon kilpailijamaana. Pitää kysyä, että mikä siinä kustannusrakenteessa sitten on vialla? Erilaiset työn sivukulutko kuten esimerkiksi eläkemaksut? Mutta eiväthän sivukulut ole palkansaajasta kiinni. Miksi silti aina ja joka kerta syytetään palkansaajaa siitä, että suomalainen teollisuus ei ole kilpailukykyistä, vaikka palkansaajalle ei todellisuudessa makseta sen enempää kuin ruotsalaiselle tai saksalaiselle kolleegalleenkaan?
Ehkä kysymys onkin siitä, että palkkatasoja on helppo syyttää silloin kun yrityksen johto ei pysty luomaan sellaista tuotantoprosessia, joka olisi kustannustehokas tai ei halua investoida kustannustehokkaaseen toimintaan, koska se leikkaisi voittoja monen vuoden ajan. Joten syytetään ay:tä tai palkansaajaa, jotta totuus ei paljastuisi.
Periaatteessa on sikamaista syyttää palkansaajaa sellaisesta, johon hänellä ei todellisuudessa ole mitään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ei sillä tavalla ainakaan mitään yhteiskuntasopimuksia synny.Mediaani tuntipalkka muutamassa Euroopan maassa:
Norja: 25,0 €
Sveitsi: 22,4 €
Luxemburg: 17,8 €
Suomi: 16,0 €
Saksa: 15,4 €
Hollanti: 15,3 €
Ruotsi: 14,9 €
Ranska: 13,7 €
Iso-Britannia: 12,6 €
Italia: 11,9 €
Islanti: 10,0 €
Espanja: 9,4 €
Slovenia: 7,2 €
Kroatia: 4,8 €
Viro: 4,1 €
Puola: 4,0 €
Turkki: 2,1 €
Bulgaria: 1,5 €
- we2eq
aloittaja on tosi metsässä mistäs sinä tuollaisen asenteen saat????
Taidat olla kasvanu metsissä!!- Kyllästynytsuunsoittoon
Verovaroista maksetaan ansiosironnainen 95 prosenttisesti, toisekseen seinäraosta tulevan rahan joku maksaa, Suomea vaivaa paha Kreikan tauti..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700