En osaa ostaa itselleni

gjkggjkjk

Olen läpikäynyt aikamoisen terapia rumban ja elämänmuutoksen.
Sain lopulta jätettyä taakse sairaan elämän, sairaanloisen hyväksynnän oston, arvottomuuden tunnon...

Uusi elämä on kuitenkin haasteellista ja jotkut asiat ovat hyvinkin "outoja"

Vanhassa elämässä otin marttyyrin roolin, enkä koskaan hankkinut itselleni mitään (pakollisia asioita lukuun ottamatta), ainoastaan toisille.

Nyt olen yrittänyt pitää itsestäni parempaa huolta ja olen viimeiset pari vuotta miettinyt, mitä haluaisin, mutta en ole keksinyt mitään.

6

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eimasennusta

      Voithan aloittaa vaikka miettimällä esim. millaiset vaattteet sinusta ovat kivan näköisiä ja ostaa ihan hassuttelu mielessä totutusta poikkeavaa hiukan kuin johonkin rooliin asettautuisit tai sitten vaikka viherkasvi tai pieni harrastuskurssi ? Pääasia,että teet jotain uutta tai mielihyvää tuottavaa.

      • hkgkggggkg

        Kiitos vastauksesta

        Vanhassa elämässäni minulla oli "rooleja" ja nykyisin on se yksi ja sama henkilö töissä, kotona ja kaverien kanssa. Terapian yhteydessä ymmärsin hyvin sen, että ihmiset, joilla on erilaisia rooleja eri paikoissa on oikeasti ongelmia.

        Parantumisen myötä minulle tuli aika yhdentekeväksi se, mitä muut ajattelevat minusta. Ostan sellaisia vaatteita, jotka ovat mukavia ja käytännöllisiä. Vaikka minulla olisi mitä päällä, niin en ajattelisi itsestäni (enää) toisella tavalla ...ne kun on vain vaatteita.

        Viherkasvit ja eläimet ovat ihan kivoja (vanhalla minälläni oli niitä), mutta oikeasti ne eivät anna mitään, mutta niistä on ylimääräistä vaivaa ja harmia. Eläinkiintiö tulee täyteen toisten eläimistä (joista ei tarvitse itse ottaa vastuuta) ja saan ihailla luonnossa ja töissä tarpeeksi viherkasveja (joista toiset pitää huolta).

        Kurssi oli periaatteessa hyvä idea.
        Itsellä kuitenkin on töitten puolesta aika paljon kurssittautumista ja seminaareja pitkin vuotta ja ajatus ylimääräisestä kurssista (oli sitten aihe melkein mikä tahansa) nostaa karvat pystyyn, sillä se kiintiö on jo aika täynnä.

        Kiitos yrityksestä, mutta aloituksellani lähinnä ajattelin, että saisin kontaktin johonkin samassa elämäntilanteessa olevaan tai samasta elämäntilanteesta selvinneeseen ja saisi vaihdettua ajatuksia.


    • shippingsail

      Hei
      Pitkän parisuhteen loppumisen jälkeen, noin 6 kk erosta olin ruokakaupassa ja mietin mitähän laittaisi ruokaa.. sitten mietin että mitä minä haluan syödä..ja tein ekan kerran moneen vuoteen omaa lempiruokaani niinkuin olin aikaisemmin tehnyt.
      Aloitin itselle ostamisen ruokakaupasta, minä haluan tehdä tänään tätä ja syödä tätä.
      Jostain se on vain aloitettava. Välillä menen ajatuksella "minä teen mitä haluan muut tekee mitä käsketään".. jätän väliin epämieluisia tapaamisia joissa tiedän tulevan vaivautunut olo, toki kerron etten valitetttavasti pääse juuri silloin.
      Ei ole huono asia jos ei osta muuta kuin välttämättömän itselleen, sen voi perustella sillä että säästää johonkin mitä haluaa, vaikka lomaan tai asuntoon tai vaikka uuteen autoon, polkupyörään jne... Niin minä teen. Asiat on vain ensin perusteltava itselle, sitten vasta muille jos joku sitä kysyy edes.

      • hhkhkhkjh

        Itsellä oli aika samanlainen kokemus ruokakaupassa.
        Oli vaihe, jossa ruokakaupassa meni ihan tolkuttoman pitkään kun mietin hyllyjen luona, mitä minä oikeasti haluan.

        Yläkerta on ollut minulle sillä tavalla armollinen, että minulla on mahdollista syödä töissä tai ulkona, joten nykyään syön lähinnä jotain pientä iltapalaa kotona.

        Itse olen Uskossa ja ajatus "minä teen mitä haluan.." tuntuu aika vieraalta.
        Olen kyllä karsinut tuttavapiiristäni "haastavat" ja rajattomat ihmiset pois ja olen vapaa-ajallani omaehtoinen, enkä välitä toisten mielipiteistä.

        Olen toisille kuitenkin rehellinen, enkä kerro tekosyitä teoilleni. Tosin en kyllä katso työnantajaa lukuun ottamatta olevani tilivelvollinen tekemisistäni kellekään muulle kuin Yläkerralle. Tuntui aika oudolta kun sanoit, että pitäisi perustella joku tekemisensä muille... jos se ei suoranaisesti liity siihen "muuhun"

        En säästä mihinkään ja lähinnä "ylimääräinen" raha menee erilaisiin hyväntekeväisyys tarkoituksiin.

        Minulla ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista, mihin säästää...
        Vuokrakotini on hyvin askeettinen ja pystyisin muuttamaan kolmella junamatkalla tai yhdellä farmariauton lastauksella koko maallisen omaisuuteni (vanhalla minälläni oli omakotitalo täynnä joutavaa rojua, josta "hän" ei "voinut" luopua).

        En tiedä kuinka paljon se etten osta mitään johtuu siitä, että en tarvitse ja kuinka paljon johtuu vielä siitä sisäisestä arvottomuuden tunteesta, etten ole sen arvoinen.

        Ehkä tämä vaatii jonkinlaisen esimerkin:
        Kaksi kymppiä hyväntekeväisyyteen ei ole iso raha, mutta sama raha vaikka kahvinkeittimeen tuntuu turhalta, sillä pärjään ilmankin ja voin tarvittaessa juoda murukahvia (josta en pidä) jos kotona alkaa kovasti tehdä mieli kahvia.


    • hyvääjatkoauudessa

      Ja jos voihan sitä keskittyä välillä vain olemaan ja elämään. Ei elämää tarvitse koko aikaa suunnitella ja miettiä. Ne oudot asiat ovat aina jännittäviä, mutta tuovat sitä uutta väriä ja haastetta.

      • jkhjkjkg

        Minä elän tässä hetkessä, enkä suunnittele tulevaa (vanha minäni eli koko ajan tulevaisuudessa) sen enempää kuin on pakko.

        Oudot asiat lähinnä tarkoittivat, että ne saattavat kuulostaa muiden korvaan oudolta.
        ...eli ne eivät tuo väriä vaan ovat keskeneräisyydestä johtuvia ongelmia.

        Niin kuin edellä olleelle kirjoittajalle annoin esimerkin...
        niin se etten osta itselleni asioita saattaa vielä johtua sisäisestä arvottomuuden tunteesta etten ole sen arvoinen, että minä voisin saada mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5515
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2476
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1910
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      148
      1782
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1652
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1643
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe