En osaa ostaa itselleni

Kiitos vastauksesta

Vanhassa elämässäni minulla oli "rooleja" ja nykyisin on se yksi ja sama henkilö töissä, kotona ja kaverien kanssa. Terapian yhteydessä ymmärsin hyvin sen, että ihmiset, joilla on erilaisia rooleja eri paikoissa on oikeasti ongelmia.

Parantumisen myötä minulle tuli aika yhdentekeväksi se, mitä muut ajattelevat minusta. Ostan sellaisia vaatteita, jotka ovat mukavia ja käytännöllisiä. Vaikka minulla olisi mitä päällä, niin en ajattelisi itsestäni (enää) toisella tavalla ...ne kun on vain vaatteita.

Viherkasvit ja eläimet ovat ihan kivoja (vanhalla minälläni oli niitä), mutta oikeasti ne eivät anna mitään, mutta niistä on ylimääräistä vaivaa ja harmia. Eläinkiintiö tulee täyteen toisten eläimistä (joista ei tarvitse itse ottaa vastuuta) ja saan ihailla luonnossa ja töissä tarpeeksi viherkasveja (joista toiset pitää huolta).

Kurssi oli periaatteessa hyvä idea.
Itsellä kuitenkin on töitten puolesta aika paljon kurssittautumista ja seminaareja pitkin vuotta ja ajatus ylimääräisestä kurssista (oli sitten aihe melkein mikä tahansa) nostaa karvat pystyyn, sillä se kiintiö on jo aika täynnä.

Kiitos yrityksestä, mutta aloituksellani lähinnä ajattelin, että saisin kontaktin johonkin samassa elämäntilanteessa olevaan tai samasta elämäntilanteesta selvinneeseen ja saisi vaihdettua ajatuksia.

Itsellä oli aika samanlainen kokemus ruokakaupassa.
Oli vaihe, jossa ruokakaupassa meni ihan tolkuttoman pitkään kun mietin hyllyjen luona, mitä minä oikeasti haluan.

Yläkerta on ollut minulle sillä tavalla armollinen, että minulla on mahdollista syödä töissä tai ulkona, joten nykyään syön lähinnä jotain pientä iltapalaa kotona.

Itse olen Uskossa ja ajatus "minä teen mitä haluan.." tuntuu aika vieraalta.
Olen kyllä karsinut tuttavapiiristäni "haastavat" ja rajattomat ihmiset pois ja olen vapaa-ajallani omaehtoinen, enkä välitä toisten mielipiteistä.

Olen toisille kuitenkin rehellinen, enkä kerro tekosyitä teoilleni. Tosin en kyllä katso työnantajaa lukuun ottamatta olevani tilivelvollinen tekemisistäni kellekään muulle kuin Yläkerralle. Tuntui aika oudolta kun sanoit, että pitäisi perustella joku tekemisensä muille... jos se ei suoranaisesti liity siihen "muuhun"

En säästä mihinkään ja lähinnä "ylimääräinen" raha menee erilaisiin hyväntekeväisyys tarkoituksiin.

Minulla ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista, mihin säästää...
Vuokrakotini on hyvin askeettinen ja pystyisin muuttamaan kolmella junamatkalla tai yhdellä farmariauton lastauksella koko maallisen omaisuuteni (vanhalla minälläni oli omakotitalo täynnä joutavaa rojua, josta "hän" ei "voinut" luopua).

En tiedä kuinka paljon se etten osta mitään johtuu siitä, että en tarvitse ja kuinka paljon johtuu vielä siitä sisäisestä arvottomuuden tunteesta, etten ole sen arvoinen.

Ehkä tämä vaatii jonkinlaisen esimerkin:
Kaksi kymppiä hyväntekeväisyyteen ei ole iso raha, mutta sama raha vaikka kahvinkeittimeen tuntuu turhalta, sillä pärjään ilmankin ja voin tarvittaessa juoda murukahvia (josta en pidä) jos kotona alkaa kovasti tehdä mieli kahvia.

Minä elän tässä hetkessä, enkä suunnittele tulevaa (vanha minäni eli koko ajan tulevaisuudessa) sen enempää kuin on pakko.

Oudot asiat lähinnä tarkoittivat, että ne saattavat kuulostaa muiden korvaan oudolta.
...eli ne eivät tuo väriä vaan ovat keskeneräisyydestä johtuvia ongelmia.

Niin kuin edellä olleelle kirjoittajalle annoin esimerkin...
niin se etten osta itselleni asioita saattaa vielä johtua sisäisestä arvottomuuden tunteesta etten ole sen arvoinen, että minä voisin saada mitään.