Dissosiaatiohäiriö

Dissosiaatiohäiriö

Ajattelin pistää ketjun tästä aiheesta, kun on niin vähän tietoa ja muiden omia kokemuksia.

Elikkäs itselläni tätä epäillään. Koetan kuvailla sitä, miten tämä vaikuttaa itselläni. Diagnoosi on tällä hetkellä yleinen ahdistuneisuus. Masenkustakin löytyy keskivaikeana ja sos. tilanteiden pelkoa, joka näkyy paniikkihäiriönä. Muisti ei toimi oikein ja saatan unohtaa mitä olen tehnyt vaikkapas aamulla tai eilen. En muista valmistujaisiani ja paljon muutakaan "tärkeää" elämän tapahtumaa. Joskus ajaessa saatan havahtua että en muista menneestä matkasta mitään. Samaa tapahtuu töitä tehdessäni.

Sairaudessa on monesti eri persoonia, mutta en tunnista sellaisia itsestäni. Tähän tahtoisin kuulla muiden kokemuksia, että miten ne tunnistaa ja miten niitä esiintyy itsessäsi.

Kotonani ei ole ollut väkivaltaa tai alkoholismia. Oireet johtuvat varmasti emotinaalisesta laiminlyönnistä ja traumoista, joita on tapahtunut kolme isompaa elämäni aikana mm. Kaksi onnettomuutta ja läheisen kuolema.

Kausittain minulla on epätodellista oloa. Läheiset näyttävät vierailta ja kehoni ei tunnu omalta. En välillä tunnista itseäni peilistä. Kaikki näyttävät jotenkin suurelta ja välillä pieneltä. Ajatukset harhailee ja keskittyminen on olematon. Itsetuhoisia ajatuksia tulee paljon kun saan tollaisen kohtauksen päälle ja ahdistus on sanoin kuvaamatonta.

Lääkkeenä on ketipinor joka auttaa enimmäkseen unettomuuteen. Opamoxia tarvittaessa. Terapiassa viikoittain.

Kiitos vastauksesta ja omista kokemuksista sekä kaikesta muustakin informaatiosta. Osa oireistani jäi varmasti kertomatta, mutta kirjoitan tänne jos jotain tärkeää muistuu.

9

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bipopää

      Minulla on toettu sama häiriö juuri pari kuukautta sitten. Lisäksi on bipolaarinen mielialahäiriö. Lääkityksenä Ketipinor Depot ja Voxra.

      Minulla tuo tauti ilmenee niin, että välillä elän eri maailmassa, tätä saattaa jatkua päiväkausia kerrallaan. Muu elämä menee sitten ikäänkuin automaattiohjauksella: teen kaiken robottimaisesti, mutta mieli on muualla. Noina pahoina kausina on toki mahdotonta tehdä mitään vaativaa, vain helppoja kotihommia tms. ei kovasti ajattelua vaativaa.

      Yleensä olen noissa sivuelämissä oma itseni, mutta kuitenkin erilainen, luullakseni nämä ovat niitä sivupersoonia. Lisäksi on hassua huomata, että kropan toiminnot menevät sitten sen sivuelämän mukaan, esim. syke kohoaa, punastun jne.

      Lapsuuteni oli vaikea, ja olin usein tilanteissa, joissa olin täysin avuton, kaltoin kohtelevan vanhemman armoilla ja nämä tilanteet jatkuivat päiviä. Luullakseni aloin tuolloin kehittää noita sivuelämiä, että pääsin edes henkisesti pois tilanteesta. Nykyisinkin tuo sivuelämän eläminen alkaa usein hyvin stressaavassa tilanteessa, josta en pääse pois tai jota en pysty selvittämään. Lisäksi on hassua, että käytän pinnallisesti tuntemiani henkilöitä "materiaalina" noissa kuvitelluissa elämissäni.

      Terapiaa on kerran viikossa ja see on syvyyspsykologista. Lääkärin mukaan en ole siinä kunnossa, että pystyisen psykodynaamiseen tai kognitioterapiaan. Lisäksi lääkärin mukaan hoidon pitää tähdätä siihen, että noiden sivuelämien persoonien ominaisuuksia tai elämäntapaa saadaan osaksi omaa, oikeaa elämääni, koska niissä on selkeästi sellainen ulottuvuus, että ne heijastavat asioita, joita minulta puuttuu tai joita toivoisin elämääni. Noista sivupersoonista ei siis pyritä eroon tai saamaan niitä häviämään.

      • Dissosiaatiohäiriö

        Kiitos vastauksestasi.

        Itselläni on myös tuo robottimainen toimiminen tuttua. Työskentely on haastavaa kun ajatukset seilaa ja on poissaoleva olo.

        Iltoisin ennen kuin nukahdan, kuulen ääniä pääni sisältä ja joskus tunnen kuin joku tökkäisi minua kylkeen. Tollaisia aistiharhoja on välillä esiintynyt ja ketipinorilla ne ovat vähentyneet.

        Noh.. Nyt taasen mieli niin tyhjä ja aivot hitaalla, mutta parempaa huomista kohti menossa. :)

        Jaksamisia sinne ja lämpöistä kesää!


      • Bipopää

        Minulla ei ole niinkään aistiharhoja ollut, sen sijaan nimenomaan päinvastaista: en kuule normaalia puhetta tai esim. kännykän soimista. Korvaklinikalla on kaikki tutkittu, ei mitään vikaa. Lääkärit tulleet siihen johtopäätökseen, että kuulon huononeminen on mielenterveysongelmista johtuvaa. Tuolloin automaattiohjauksella ollessa nyt ei kuule mitään, aivot ovat niin fokusoituneet siihen toiseen elämään. Muulloinkin kuulohäiriöitä on, ne johtuvat lääkärin mukaan siitä, että aivot ovat ylirasittuneet, eivät enää kykenee ottamaan vastaan lisää viestejä tai ärsykkeitä ulkomaailmasta.

        Hyvää kesää sinnekin!


      • Dissosiaatiohäiriö

        Kiitos viestistä.

        Tuo oli uusi tieto minulle. Saatan kylläkin olla johonkin asiaan niin keskittynyt, etten reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin.


    • Ap.ap.ap

      Uppia :)

      • vieraspeilikuva

        Tutustuppa tähän. http://www.traumajadissosiaatio.fi/foorumi/forum.php

        Oma elämäni helpottui, kun sain monien sekavien ja surullisten vuosien jälkeen oikean diagnoosin. DID ei lopulta ole niin pelottava asia, kunhan saa oikeaa tietoa, mistä on kyse. Pirstaloitunut persoonallisuus ei välttämättä ainakaan vakavissa tapauksissa korjaannu, mutta omien osiensa kanssa voi tulla hienosti toimeen, kunhan ensin tietää mistä on kysymys.

        Söin monia vuosia kaikenlaisia lääkkeitä masennukseen ja rauhattomuuteen tms. Nykyisin en käytä mitään lääkkeitä, vaan käyn ainoastaan terapeutin kanssa keskusteluja joka toinen viikko.

        DID:istä löytyy paljon tietoa netistäkin ja tuon linkin foorumi avartaa lisää tosi paljon. Jaxuhali :)


    • 1814
    • Kuudesminä
      • Dissosiaatiohäiriö

        Sattumalta löysin juuri tänään tämän vanhan postaukseni, jota en meinannut tunnistaa enää omakseni.

        Terapiaa olen saanut, mutta en tiedä onko se riittänyt. Olen aikalailla lähtöpisteessä ja nyttemmin alkanut etsimään vertaistukea juurikin blogeista ja kaikesta mitä internetistä löydän, kun tahdon oppia ymmättämään itseäni.

        Ja kiitos vielä kun jaoit blogisi, en ole aiemmin lukenutkaan sitä. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe