vaikuttaako säästöt

enää Yleiseen asumistukeen jos ne ei ole sellaisa joista tulle osinkoa tai muuta tuottoa. vai onko se edelleen joku 12 000 e rajana.
8347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joko on olemassa negatiivisella korolla olevia säästötilejä? Säästöistä tulee aina jonkin verran korkoja, mutta saa kyllä aika suuret säästöt olla ennen kuin ne alkavat asumistukeen vaikuttamaan.

Äänestä

Asumistukilaissa on yllättävä lain kohta jota monikaan ei tunne, että 10 euron korkotulo vaikuttaa asumistukeen :
"Korko- ja osinkotulot otetaan tuloina huomioon, jos ruokakunnan jäsenen henkilökohtaiset korko- ja osinkotulot yhteensä ylittävät 10 euroa kuukaudessa."

Äänestä

Erittäin typerää trollaamista tollanen. Ihmiset joilla on säästöjä, ei saa tai hae yleistä asumistukea. Asumistukea saa vain hyvin pienituloiset.

Äänestä
  • Elämäntilanteet muuttuu. Työssäolessa on pystynyt säästämään, sitten yllättää työttömyys ja tulot vähenee. Asumistukea voi saada tuhlaamatta säästöjä ensin.

    Itselläni oli Kela huomioinut 26 € korkotuloa. En ole kokeillut laskurilla, pienensikö se asumistukea.

    Äänestä

Ei niitä kannata Kelalle ilmoitella. En usko että jaksavat tarkistaa jokaisen hakijan verotietoja.

Äänestä

no tilillä saa olla aika paljon rahaa että tuottaa 10 e kk korkoa.

Äänestä

Asumistukea saa pienituloinen, omaisuus ei vaikuta.

Äänestä

Vuoden alussa laki muuttui.
"Omaisuusrajat poistuvat, eikä omaisuudesta enää lasketa tuloa. Kuitenkin omaisuudesta saatava tuotto vaikuttaa edelleen asumistuen määrään. Tällaista tuottoa on esimerkiksi vuokra- tai korkotulo tai metsäomaisuuden tuotto. Eläkkeensaajan asumistukeen omaisuus vaikuttaa samoin kuin ennenkin."

Lisäinfoa kelan sivuilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kdjosfi kirjoitti:

enää Yleiseen asumistukeen jos ne ei ole sellaisa joista tulle osinkoa tai muuta tuottoa. vai onko se edelleen joku 12 000 e rajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu