Tuleeko eläinalergikolle lemmikkilinnusta oireita?

Moikka!

Joo elikkäs otsikostakin näki jo mitä kysyttävää minulla on. Mutta ensin täytyy sanoa, kirjoitan ensimmäistä kertaa tälläisellä palstalla joten älkää odottako liikoja.

Niin haluaisin hankkia Naurukyyhkyn (ensimmäiseksi linnuksi). MUTTA ongelmana onkin minä asun vielä pari vuotta kotona eli olen alaikäinen ja siskollani on eläinallergia. Minun perheelläin on kaksi koiraa jotka eivät kylläkään oleskele minun ja siskoni huoneessa (meillä siis yhteinen huone) mutta toinen koira nukkuu kyllä välillä siskoni sängyn alla. Mutta pointtinani oli että hänelle ei tule mitään oireita koirista.

Meillä on ollut siskoni kanssa myös neljä lemmikkirottaa yhdessä meidän huoneessa. mutta kylläkin jo edesmenneet.

Eli voiko lintua ottaa samaan huoneeseen?
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kyselij kirjoitti:

Moikka!

Joo elikkäs otsikostakin näki jo mitä kysyttävää minulla on. Mutta ensin täytyy sanoa, kirjoitan ensimmäistä kertaa tälläisellä palstalla joten älkää odottako liikoja.

Niin haluaisin hankkia Naurukyyhkyn (ensimmäiseksi linnuksi). MUTTA ongelmana onkin minä asun vielä pari vuotta kotona eli olen alaikäinen ja siskollani on eläinallergia. Minun perheelläin on kaksi koiraa jotka eivät kylläkään oleskele minun ja siskoni huoneessa (meillä siis yhteinen huone) mutta toinen koira nukkuu kyllä välillä siskoni sängyn alla. Mutta pointtinani oli että hänelle ei tule mitään oireita koirista.

Meillä on ollut siskoni kanssa myös neljä lemmikkirottaa yhdessä meidän huoneessa. mutta kylläkin jo edesmenneet.

Eli voiko lintua ottaa samaan huoneeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu