taas

kuorma-auto sikaili metsälässä. edellä ajoi autokouluauto hieman alle sallitun nopeuden,niin
jonossa kolmantena tulevan postin kuormurin täytyi
soittaa torvea ja ajaa toisena jonossa ajavan auton
perässä kiinni, aivan kuin se olisi auttanut asiaa.
mistä posti löytää nämä liikennesikailijat ?,kun
postissa niitä on niin paljon...
postin kuljetuspäällikkö hoi ! olisiko syytä antaa
teidän kuskeille asennekasvatusta ja ajokoulutusta.
6591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eilen meinasi Postin pakettiauto tulla väkisin kylkeen vaikka oli väistämisvelvollinen. Kuski huitoi kuin heikkopäinen ja suu kävi. Olisikohan ollut pakkoliikkeitä. Luovuin hetkeksi hyvistä tavoistani ja näytin sormimerkillä että olen kyllä hereillä ja tietoinen siitä mistä tilanteessa on kysymys. Olisi sen kyllä voinut jättää näyttämättäkin.

Siinä tilanteessa olin kolmantena jonossa ja se pakettiauto meinasi tunkea jo ensimmäisen eteen. Ei saanut tilaa siltä tai jonon toiseltakaan mutta väkisin yritti tulla eteeni ja kylkeeni.

Äänestä
  • Niinpä, ei sitten millään välähdä päähän että antaisit toisille tilaa.

    Äänestä

  • taitava bemarikuski kirjoitti:

    Niinpä, ei sitten millään välähdä päähän että antaisit toisille tilaa.

    yrittää väkisin kiilata väliin en minäkään anna
    tilaa.

    Äänestä

  • taitava bemarikuski kirjoitti:

    Niinpä, ei sitten millään välähdä päähän että antaisit toisille tilaa.

    Tottakai annan tilaa jokaiselle johon nähden olen väistämisvelvollinen. Mitähän siitä sitten tulisi jos jokainen voisi halunsa mukaan tunkea kolmion takaa keskelle jonoa jos siltä sattuu tuntumaan. Kaaos ehkä?

    Äänestä

  • kun joku kirjoitti:

    yrittää väkisin kiilata väliin en minäkään anna
    tilaa.

    No jos toisella on vinkkari päällä ei se mitään väkisten kiilaamista ole.
    Joidenkin itsetunto on vain niin heikko, ettei heidfän eteensä saa kukaan tulla.

    Äänestä

  • taitava bemarikuski kirjoitti:

    No jos toisella on vinkkari päällä ei se mitään väkisten kiilaamista ole.
    Joidenkin itsetunto on vain niin heikko, ettei heidfän eteensä saa kukaan tulla.

    Sillä ei ollut vilkkua päällä ja lirutti hiljalleen nokkaa kaistalle. Kohdallani oli jo reilun metrin verran kaistallamme. Jos olet väistämisvelvollinen niin sitten väistät ja jos et ole niin et väistä. Toivottavasti tuossa ei ole mitään liian monimutkaista sulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


postin kirjoitti:

kuorma-auto sikaili metsälässä. edellä ajoi autokouluauto hieman alle sallitun nopeuden,niin
jonossa kolmantena tulevan postin kuormurin täytyi
soittaa torvea ja ajaa toisena jonossa ajavan auton
perässä kiinni, aivan kuin se olisi auttanut asiaa.
mistä posti löytää nämä liikennesikailijat ?,kun
postissa niitä on niin paljon...
postin kuljetuspäällikkö hoi ! olisiko syytä antaa
teidän kuskeille asennekasvatusta ja ajokoulutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu