Heikoin lenkki Fennovoiman investointihankkeessa ovat itse Suomalaiset investoijat ei yksi 9 % osuudeella mukaan änkeävä bulvaani. Noin 20 kuntaa energialaitostensa kautta ovat pääinvestoijina ja lisänä valtion ongelmayhtiö Outokumpu.
Kunnanisät perinteisesti tuskin paperiliitintä pystyvät hankkimaan ilman sekasortoa ja Outokumpu on lähes konkurssikypsä firma, jonka osakekurssi on laskenut 15 prosenttiin viiden vuoden takaisesta. Kyllä pian viedään suomalaista kuin pässiä narussa teurastettavaksi.
Heikoin Atomilenkki - Suomen sijoittajat
kilotonni
2
<50
Vastaukset
- Talvivaarakiinni
Eikö teille Kepulaisille mikään riitä. Laittakaa nyt kaikkein ensiksi lappu luukulle Talvivaaran Kankkulan Kaivokseenne. Emme pysty enää ottamaan lisää velkaa emmekä maksamaan lisää veroja.
- lalalal
Kepulainen luulee, että veroja maksamattomian heitä eivät tulisi koskemaan mitkään leikkaukset. Totuus on kuitenkin väärä; todelliset nettoveronmaksajat eivät pysty enää parempaan veronmaksuun. Tulee totuus kepulillekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700