Viihteen moniottelija Janne Kataja kertoo sosiaalisessa mediassa ikävästä episodista, joka sattui hänen kotipaikkakunnallaan Riihimäellä torstain ja perjantain välisenä yönä.
Kataja kertoo poikenneensa torstaina teatteri-illan jälkeen ystävänsä kanssa nakkikioskilla. Sapuskat saatuaan Kataja kuuli ystävältään hämmentäviä uutisia.
- Tullessani ulos, ystäväni sanoi että mennään tästä vähän kauemmaksi, koska tuossa on kaksi "huumehörhöä", jotka etsivät uhria jonka voisivat hakata. Täh? Olivat käyneet aiheesta keskustelua tutkien väkeä lähistöllään. Täh?? Kataja kirjoittaa julkisessa Facebook-profiilissaan.
- Hämmentyneenä katsoin tyyppejä, jolloin nuorempi heistä tunnisti naamani ja totesi, että "tossa on Kataja. Hakkaa hänet, sillä pääsee VARMASTI lehtiin. Voin hakata kanssa kylkiin ja puolustaa sit jos tulee sanomista".
Kataja kertoo paenneensa narkomaaneja grillin vastapäätä sijainneeseen ystävänsä rappukäytävään. Seuraajat eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaan jäivät Katajan mukaan kolkuttelemaan ikkunaan, jolloin juontaja katsoi parhaaksi poistua paikalta takakautta.
- Tälläista ei ole sattunut koskaan, eikä missään vaikka olenkin kolunnut Brasiliassa slummeja ja hengaillut mm. Gambiassa, joskus nuorempana, Kataja hämmästelee kirjoituksessaan.
- Todellakin toivon, että virkavalta poimii tuon kaksikon, ennenkuin he hakkaavat jonku syyttömän ja tietämättömän, motiivinaan vain ja ainoastaan saada huomiota. Sairasta ja surullista.
No nytpähän moukat saivat huomionsa tyyliin tätä kautta, toivottavasti ovat tyytyväisiä. :D Mitäs mieltä te muut huumeidenkäyttäjät/narkomaanit olette, kuuluuko samanlainen toiminta teidän kaveripiiriin ja jos kuuluu, niin miksi ihmeessä...? On maailma kummalliseksi mennyt, jos pitää syyttömiä hakata ja ihan siitä syystä, että haluaa päästä vain lehtiin, tainnut huumeet tappaa ne viimeisetkin aivosolut kyseisiltä henkilöiltä.. Kyllä mä jotenkin ymmärrän sen, että alamaailman tapaan kuuluu esimerkiksi väkivaltaisesti velkojen perintä, jos toinen ei maksa sovitusti velkojaan ja vielä useidenkin kehotusten jälkeen, joiltain kusipäiltä pitää ne velat ottaa vaikka sitten väkivallalla, koska väkivalta on ainut asia mitä ne ehkä osaa enää pelätä ja laittaa toimimaan sitten oikein... Mutta tässäpä ei edes ollut siitä kyse koska Janne Kataja ei oo narkkari.
Iltasatu: Janne Kataja ja huumehörhöt :D
AadaAnniina
3
153
Vastaukset
- qwertyuiopsde
oliko mitään todisteita muutakuin katajan omat sanat?? kaikki tietää että politiikkoihin ei voi luottaa. kataja haki vain itselle huomiota tuollatavalla ei mitään muuta. jotenkin heidän pitää päästä lehtiin.
- Kvkbb
Ettei ollut vaan jotain siideripissiksiä..
- 5648467
HÖH, huumehörhö toi on itte
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709