Olen huomannut toistuvasti tässä elämäni aikana, että ihastun haavekuvaan toisesta ihmisestä. Ihastun miehiin helposti, kun sellainen ihana osuu kohdalle ja olen helposti "heittäytyvä" , luottavainen suhteessa jo alkuvaiheessa. Kun sitten tutustumisvaihe alkaa, huomaan että hieman sokeastikin teen mukavia, positiivisia johtopäätöksiä toisesta ja kelluttelen ihanassa fiiliksessä hieman yksinäni. Sitten kun hieman tutustutaan, huomaan, ettei se toinen ollutkaan niin ihana ja petyn kovasti -lähinnä itseeni...miksi taas lähdin hyvässä uskossa juttuun mukaan. Pettymys on suuri, kun putoan sieltä totuuteen.
Onko teillä kokemuksia samanlaisesta? Olisiko jotain vinkkejä hyvään kirjallisuuteen aiheesta, että pääsisin "maanpinnalle" ja voisin jopa ottaa niistä opikseni. Ja ennen kaikkea, että voisin vielä uskoa, että löydän vielä aidon "elämäni rakkauden".
Onko teillä kokemuksia samanlaisesta? Olisiko jotain vinkkejä hyvään kirjallisuuteen aiheesta, että pääsisin "maanpinnalle" ja voisin jopa ottaa niistä opikseni. Ja ennen kaikkea, että voisin vielä uskoa, että löydän vielä aidon "elämäni rakkauden".
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vaikutat vaativalta. Ehkä ahdinkosi johtuu siitä, että jahtaat jotain, mitä ei ole olemassakaan. Sanoit itse, että luot haavekuvan miehestä ja oletat varmaan miehen elävän tämän haavekuvasi todeksi. Se varmasti tuo toisessa esiin epämukavia piirteitä, kun hän ei kelpaa sinulle sellaisenaan. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kun rakastuu, niin oppii olemaan välittämättä toisen pienistä vioista. Liikaa ei kannata panostaa satumaisiin "elämän rakkauksiin" tai tulee pettymään. Niitä on vain saduissa ja oikeassa rakkaudessa on aina välillä ryppyjä. Jos et ole ikinä rakastunut, yritä löytää joku luotettava ihminen josta pidät ja anna itsellesi lupa rakastua, niin näet.
https://www.youtube.com/watch?v=aPkg2XnEmCQ
Kiitos, sulle Rimaa alas. Osuit aika lailla oikeaan...vaativa olen. Kestän kyllä toisen heikkouksia, enkä niitä pelkää tai etsi toisesta. Ryppyjä tulee ja menee, nekin kestän ja suorapuheisuutta ja avoimuutta arvostan.
Olen varmaan uskonut niihin satumaisiin odotuksiin vähän liikaa, se on ihan totta. Rimaa siis alas ja takaisin maanpinnalle! :)
Aloittajahan siis puhui kielikuvilla.. todellisuudessa on kyse tehosekoittimista. Uusin Gigantista hankittu ihanuus on nyt näyttänyt kupruiset puolensa, ja ap miettii.. löytääkö hän koskaan sitä aitoa kaiken kestävää sekoitinta.
itsellä sama homma, tuntuu että ihastuu helposti mutta sitten kiinnostus lopahtaa lyhyeeen. Ei sille kai voi mitään että sitä kuvittelee ihmisestä asioita niiden tietojen pohjalta mitä on ja mielikuvia herää. Itse olen koittanut madaltaa odotuksiani.. Mutta olen huomannut että silloin kun jokin vain kolahtaa niin millään tuolla ei ole väliä, kaikki vaan sujuu luonnollisesti ilman sen kummempia odotuksia kasaamatta ja se onkin kaikista parhain tunne! Kannattaa ehkä odottaa että joku oikea tulee kuvioihin ja vie jalat alta, kyllä niin voi käydä ainakin kerran elämässä ja silloin siitä kannattaa nauttia, kaikki kestää aikansa kunnes loppuu.. Mutta rakkautta ei voi pakottaa, jos joku ei tunnu heti alkuunsa oikealta eikä voi elää hetkessä, niin silloin luultavasti on myös väärä ihminen kuvioissa, tähän lopputulokseen olen itse ainakin tullut.. Joskus voi olla ajoitus huono tai elämäntilanne ei salli suhdetta mutta kun joku tarpeeksi oikea tulee hän näyttää kyllä olevansa kaiken arvoinen ja parhaiten minulle on osunut ihmiset jotka ovat ylittäneet odotukseni, eli minulla on ollut heistä epäilyksensä mutta he ovat näytäneet olevansa aivan toisenlaisia kuin kuvittelin, positiivisessa mielessä siis. :)
Jos ihastut tuiki tuntemattomaan, ihastut ulkokuoreen. Se romahtaa nopeasti, jos juttelu on tylsää. Jos ihastut ihmiseen keskustelun myötä, ihastut hänen tapaansa olla seurassasi ja katsoa asioita. Aina silloinkaan eivät elämäntilanteet sovi.
Olen samaa mieltä. Olkoon vaiko kuinka ihmeellinen, mutta jos jutustelu ei onnistu eikä kiinnosta niin kyllä ulkoinen olemuskin romahtaa kenen tahansa silmissä.
Veikkaan, että jomman kumman vanhemman taholta olet kokenut emotionaalista hyväksikäyttöä ns. isän tyttö tai äidin huolten jakaja. Ihastut haavekuvan ja odotat täydellistä ihmistä, joka tarjoaisi sinulle saman tunteen kuin lapsena oli silloin kun koit olevasi erityinen. Kirjallisuutta löytyy lähinnä englanninkielellä aiheesta covered incest.
...covert incest siis ja esim. kirja aiheesta: silently seduced, when parents make their children partners.
Kirjoittaja vielä: Kenneth M. Adams, Ph.D.
Kiitos, hienoista vastauksistanne ja vinkeistänne! :)
Anonym65:lle sanoisin, että komppaan sua kyllä täysin. Melkein kuin omaa tekstiä olisi lukenut, niin samat fiilikset.
Ajattelin tehdä syvän matkan itseeni ja nauttia sinkkuna olosta, hengähtää ja miettiä. Kyllä se ihana ja oikea sitten kohdalle tulee, kun sen aika on ja olen itsekin siihen valmis :)
Kyllä niitä "oikeita" on enemmän maailmassa kun usein ajatellaan. Pitää vain antaa ihmisille mahdollisuus. Jos ajattelee, että maailmassa on vain se yksi oikea sinua varten, niin jatkat etsimistäsi aina kun joku menee mönkään. Ja vaikka maailmassa olisikin täydellinen kumppani sinua varten, niin millä todennäköisyydellä hän edes asuu suomessa. Voi olla vaikka intiassa miljardien ihmisten keskellä.
Annat kuvan, että vika on pelkästään siinä toisessa, kun homma ei toimi. Jos on vaativa, niin siihen pitää olla oikeat meriitit. Kuten esim. että haluat vaikka hyvin koulutetun kumppanin, niin silloin sinun itse tulisi olla hyvin koulutettu. On hyvä olla parisuhdetta ajatellessa siinä määrin realisti, että tajuaa itsekin, mitä voi toiselta odottaa siinä suhteessa, mitä itsellä on tarjottavana koska kukaan ei ole sen erityisempi kuin toinen ja oikeutettu johonkin erityiskohteluun, että kaikki vain loksahtaa paikalleen ja elämä on täydellistä sen jälkeen es. satumaiset odotukset.
Minulla ihastus joka "vei jalat alta" ensin ulkonäöllään mutta enemmän loppupeleissä luonteellaan. Tuttavuus oli ikävä kyllä tosi lyhyt (perinteinen lupaus soittaa jne.) mutta ole siitä lähtien muokannut hänestä mielikuvissani elämäni ihmisen vikoineen päivineen! Enkö olekin huippua!? Vähän peloittavaa jos joskus vielä törmätään..olenko ollut oikeassa vai aivan hakoteillä
Tiedostan itsessäni sellaisen (kymmenien muiden vikojen lisäksi), joka on varmasti se suurin ongelmani, että kaipaan miehessä vahvasti tunneälyä ja henkistä yhteyttä. Sen puuttuminen romahduttaa osittain nopeasti "haavekuvani". En vaan osaa lähteä oikeanlaisiin keskusteluihin miesten kanssa, vaan haen aluksi ensin vaan "hyvää ja leppoista fiilistä". Kaipaan kuitenkin sitä henkistä, pohtivaa haastetta, jota itsessänikin löytyy. Toki sitä puolta saan paljon kyllä ystävieni kanssa toteuttaa, mutta kaipaan sitä myös parisuhteessa. Moni tuossa teistä onkin sanonut, että keskusteleminen ja sillä lailla tutustuminen on alussa myös tärkeää. Olen itse aika nopea monella tapaa, päätöksissäni ja fiiliksissäni. Aiheutan varmasti miehille olon, että minulla on heti kiire johonkin, vaikkei se ole totta. Yritän varmasti henkisesti aluksi haastaa liikaa, kun yritän selvittää sitä puolta miehessä. Päsmään päälle.
Aivan kuin minun ajatusmaailmaani. Luon miehestä ihannekumppanin, ennenkuin edes kunnolla olen tutustunut häneen. Ja joka kerta tulee tietenkin pettymys, kun totuus on toisenlainen. Minulla myös vaikeutena löytää kiinnostavaa miestä. Jos satun löytämään, tapahtuu tuo em. Mistä löytyisi keinot muuttua.
Hei epäonnistunut,
ymmärrän fiiliksiäsi täysin, meillä olisi varmasti paljon juteltavaa aiheesta.
Olen tässä miettinyt, että minun on muututtava...Etten ihastu heti ihastumisen tunteeseen tai sen "janoon". Ei se vaan niin helposti onnistu. Ja olen, kuten sinäkin mainitsit, tosi vaativa kumppanin suhteen. Itsetutkiskelun paikka todella. Mietin myös, että olen sen velkaa itselleni, etten enää tekisi samoja virheitä -ja vain itseni takia.