Mielestäni meni totaalisen väärin.

Perittävällä oli enää sisarusten lapsia perillisinä.
Perittävä oli päättänyt ainoastaan miespuolisten perivän hänet aikanaan.
Teki testamentin yhdelle ,oikein sekä hyväksyttävää.
Lakiosan saivat tämän jälkeen ainoastaan sisaren miespuoliset jälkeläiset.
Naispuolisia ei kutsuttu edes tilaisuuteen vaikka hekin olivat lakiopsalla perintöön oikeutettuja mielestäni.
Miten tälläinen on mahdollista 2000-luvulla.
Neuvoin vaimoani jättämään käräjäoikeuteen vaatimuksen perinnön lakiosasta ja hän menetti satoja tuhansia kun sitä ei tehnyt.
Mielestäni aivan sikamaista toimintaa.
Kertokaapa menikö tämä nyt aivan laillisesti.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Käsittääkseni tuo lakiosa koskee vain rintaperillisiä, eli omia lapsia ja heidän lapsiaan. Ei sisarusten lapsia.

Äänestä

mä oon ymmärtänyt että jos ei ole rintaperillisiä niin silloin saa testamentata omaisuutensa ihan kelle tahansa, ja siitä ei voi edes valittaa, eikä ole mitään lakiosia muilla. mut tarkista asia finlexistä. Eihän kellään voii ola lakiosaa setänä omaisuuteen!!

Äänestä

Huokaus.

Lakiosaan ovat oikeutettuja vain rintaperilliset. Siis perittävästä suoraan alenevassa polvessa olevat perijät. Eivät ne perittävän sisarusten miespuoliset jälkeläisetkään mitään lakiosaa ole saaneet, vaan ilmeisesti osin testamentilla, osin normaalin perimysjärjestyksen mukaan (tältä osin kertomuksesi on hieman epäselvä).

Hyvä, ettei vaimosi lähtenyt oikeuteen tuhlaamaan rahojanne.

Äänestä
  • Olet oikeassa, en tarkistellut asiaa tarpeeksi.
    Olen suvussa jossa ainoastaa suvun miespuoliset ylipäätään muka perivät jotain.
    Yksi testamentilla puolet koko kakusta saanut luovutti osan siskolleen.
    Olet oikeassa , kaikki tapahtui testamenteilla säädettynä.

    Äänestä

  • Wanhan.seniilin.kusetus kirjoitti:

    Olet oikeassa, en tarkistellut asiaa tarpeeksi.
    Olen suvussa jossa ainoastaa suvun miespuoliset ylipäätään muka perivät jotain.
    Yksi testamentilla puolet koko kakusta saanut luovutti osan siskolleen.
    Olet oikeassa , kaikki tapahtui testamenteilla säädettynä.

    Olipa fiksu perillinen. Ihanaa kuulla tuollaisesta suvusta.

    Äänestä

  • Mutta eivätkö naispuoliset perilliset ole silti kuolinpesän osakkaita; vaikkakin eivät ole testamentinsaajia. Heidäthän pitäisi tällä perusteella kutsua perunkirjoitus- / perinnönjakotilaisuuteen, nimenomaan siitä syystä, että he pystyisivät vastustamaan testamenttia.

    Eikö testamenttia voisi tässä tapauksessa moittia hyvän tavan vastaiseksi?

    Äänestä

  • Kaikki perittävän lähimmät perilliset, sukupuolesta riippumatta, ovat kuolinpesän osakkaita siihen asti, kunnes heidät perinnöstä sulkeva testamentti on saanut lainvoiman. Täten heidät tulee kutsua perunkirjoitukseen.

    Perinnönjako taas voidaan toimittaa vasta, kun testamentti on kaikkien osalta lainvoimainen. Osattomaksi jääviä perillisiä ei tarvitse jakokokoukseen kutsua.

    Hyvän tavan vastaisuus ei ole testamentin moiteperuste. Hyvän tavan vastainen testamenttiehto sen sijaan voidaan jättää huomiotta. (Kuten, että testamentinsaaja menettää oikeutensa, jos solmii avioliiton tietyn henkilön kanssa.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivusta.seuraillut kirjoitti:

Perittävällä oli enää sisarusten lapsia perillisinä.
Perittävä oli päättänyt ainoastaan miespuolisten perivän hänet aikanaan.
Teki testamentin yhdelle ,oikein sekä hyväksyttävää.
Lakiosan saivat tämän jälkeen ainoastaan sisaren miespuoliset jälkeläiset.
Naispuolisia ei kutsuttu edes tilaisuuteen vaikka hekin olivat lakiopsalla perintöön oikeutettuja mielestäni.
Miten tälläinen on mahdollista 2000-luvulla.
Neuvoin vaimoani jättämään käräjäoikeuteen vaatimuksen perinnön lakiosasta ja hän menetti satoja tuhansia kun sitä ei tehnyt.
Mielestäni aivan sikamaista toimintaa.
Kertokaapa menikö tämä nyt aivan laillisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu