Miten on mahdollista, että kaupungin hall.puh.johtajana olet tulkinnut
selkeää lakitekstiä omalla tavallasi. Asiat lienevät kuitenkin sen laatuisia,ettet sinä voi tulkita lakia tavalla, jolla olet sen tehnyt.
Ohjailtiinko sinua takaviistosta niin, ettet ymmärtänyt tekemääsi?
Sinun kannattaisi nämä vanhat ajattelutapasi romuttaa ja rohkaista
nykyvaltuutettuja, ilman sivustaohjauksen vaikutusta, toimimaan rationaalisesti. SELÄNNE-lehti (4.6.15) joka kirjoittaa lyhyesti, asiallisesti
Rinnevaaran kohdalla taas tapahtuneen asiattoman tulkinnan.
En ole Pro, en omista minkään puolueen valtakirjaa.
Meitä on kuitenkin "kasa ihmisiä," jotka ajattelemme omilla pienillä
aivoillamme. Käyttäytykää nyt kuitenkin tulevana maanantaina fiksusti niin, ettei tarvitse hävetä kaikkien kuntalaisten puolesta.
Asko Kauraselle:) Kysymys kuntalaisilta...
24
601
Vastaukset
- äänestäjät
VIRHEELLINEN KUUKAUSI ALOITTAMASSANI TEKSTISSÄ:)
Kuukausi ja teksti on luonnollisesti 4.7.2015, eli lehti jota parhaillaan lueskelet. Haittaaks´se.?- äänestäjäkin
Ei haittaa yhtään,kuka näistä välittää.
- Hohhoijakkaaaaa
äänestäjäkin kirjoitti:
Ei haittaa yhtään,kuka näistä välittää.
Ei todellakaan kukaan! Sekopäitten sekopäisiä kirjoituksia.
- KustoMeri
Aloittajalle: Pienillä AIVOILLA kasa ihmisiä! Tarkoitit varmaankin Proolaisia!
- Arkkiatri
Sinulta siis puuttuu lukemisen ymmärtäminen sekä
aivoilla ajatteleminen. Hukkaan mennyt aivokuoresi alla oleva
ajatusmaailma. Minusta et tee Prota, etkä muutakaan.
TOSIASIOITA ET PYSTY MUUTTAMAAN. - Oikotietturhia
Katson aloituksen aiheelliseksi. En ole Pro, vaikka näin totean. Taidan olla Pro seuraavissa vaaleissa. Asioita ovat oikoneet. Väärin tehtyjä juttuja Pyhäjärvellä liikaa.
- Lemulehto
Eiköhän se ole jo vuosikymmenien "yhteistyö" osoittanut kuka käskee ja ketä. Harmi varsinkin jos ohjattavat ei edelleenkään tajua miten niitä viedään kuin pässiä narussa
- Tunnustetaan.tosi
Onneksemme on mennyt loistavasti! Kaikilla mittareilla esimerkkikunta! Kiitos, iso kiitos!
- Omataskukopla
Taidat olla sokea ja kuuro, kun sana loistavasti, on jäänyt sekasortoiseen mieleesi, ilmeisesti joulukuusen kultahiplenauhasta. Katso rehellisesti aikajanaa ja saavutuksia, onko niitä? Hävettää nämä kunnan näkymät.
- itsenäinenajattelija
Pienillä aivoilla ei kannata ajatella. Tulee käyttää isoja aivoja.
Pienillä aivoilla ajattelijat aiheuttavat eripuraa, turhia valituksia, sekä hämmennystä. Ehkä pienillä aivoilla ajattelijoiden kannattaisi mennä mukaan mm. kuntapolitiikkaan ottaen jonkin porukan jäsenkirjan ja tätä kautta he oikeasti saisivat erilaista tietoa erilaisista asioista ja sitten se tajuntakin ehkä laajenisi ja pystyisi ajattelemaan isoilla aivoilla. Näitä isoäänisiä pieniaivoisten "kasa ihmisiä" porukoita valitettavasti olemassa ja olinpaikka yleensä kylien ja kuntien kuppilat, bensa-asemat ja erilaiset kerhot sekä yhdistykset. Niin, jokuhan se yhdistystenkin toimintaa ohjaa...- Kesänlämpöinen
Voi kun olet ylen "soma." Arvasin, kun heitin pieniaivoiset tapetille,
että saan sinunlaisesi vastaamaan. Olet juuri niitä narsisteja joihin
sihtini siilautui, itse siihen lankesit. Asiani pysyy aloituksessani.
- vääräkanava
Nämä "kuntalaiset" jotka tänne Suomi24 palstalle jättää kysymyksen jollekin eivät ole ihan "terävimmästä" päästä! Olisin lähettänyt tuon kysymyksen itse henkilölle! Tämä on keskustelupalsta, ei KYSYMYSpalsta!
- väärällekanavalle
Miltei kaikki palstakirjoittajat tekevät kysymyksiä joillekin, opastavat joitakin tai muuten lukevat heille lakia. Kun henkilöihin kohdistetut "keskustelut" poistetaan, palstat ovat siistimpiäkin siistimpiä. Silloin päästään keskustelemaan pelkästään asioista.
Tulisiko Pyhäjärven palstalle tuolloin yhtäkään kirjoitusta? Sopii miettiä. Nyt palstat nojaavat 99 prosenttisesti yksilöiden mollaamiseen, kuka mitenkin. Kysymykset ovat kuitenkin näissä "keskustelumuodoissa" kaikista siisteimpiä. - Haikujakaiku
Henkilö jolle osoitettu, ei ole terävämmästä päästä.
Siksi henki leijuu tällä palstalla. Hupsista keikkaa! - Tollontouhut
Voi vitsi, sinäpä olet tosi, tosi terävä! Hiio hoi.
- kyyyllä
tämä on ihan ja väärä paikka esittää tuollaisia kysymyksiä.Kysymyksiä tietysti voi aina esittää,mutta sivistyneet ihmiset eivät käy keskustelua em. aiheista suomi24 kaltaisilla sivustoilla.Kysyppä ao. henkilöltä suoraan,niin asiat selviää.
- Hallanarkaa
Kommentteja monenlaisia. Pyhäjärven hallinto, ei ole sivistyneimmästä päästä. Kuntalaisena, kohta entisenä, voin todeta, että suurisuisempaa, lähes edesmennyttä hallitusta ei ole, toivon mukaan tulevaisuudessa. Lisään vielä, että röyhkeintä !
- ole.kuin.mies
Asko Kauranen!!
Oletko tehtäviesi tasalla??- Tuuterissakolie
Aivan varmasti ei ole.
Ei näkynyt normaalisti 6.7.2015 "asetetun arvonsa" mukaisesti
paikalla. Täysi törppö! - askopaskojaotukset
is.
"Pyhäjärven Asko Kauranen kaupunginjohtajasotkun jälkeen: ”Leikkimään en ala”
ettei nyt vaan todellakin olisi leikin loppu. "
- pääläri-erkki
Kohta pääsöö puolukkaan toverit!
- kohtapuoliksi.valetta
Kohta pääsevät lukuhommiin, nämä kaikki tietävät ja kaiken osaavat..luullakseni. Eivät he mitään opi, vaikka oppi olisi heille kultaakin kalliimpaa. Oppi-isä on aina vaan isoin konna, muut ravintoketjussa ovat seitsemän pientä hobbittia. Mutta tiedättekö, kuka on suurin ja äitinsäkin silmissä uskomattomin oppi-isä.
- kehityskehittyyyyy
Mites KHALL PJ voep olla tytäryhtiön Hall.PJ ja samalla edustaa siellä kaupungin edustusta? Siinäpä kysymys.
- vierivätkivet
Luin tätä ketjua-- ja kuinka ollakaan. Luulin lukiessani lukevani tämän päivän ajatuksia. Kirjoitukset olivat viime vuosilta. Hurjaa, miten se nyt noin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703