olen sairastanut vuosia kivuliaita sairauksia ja minun on vaikea hyväksyä sairauksiani.
Kun kerron kivuistani niin muutama henkilö on sanonut et monet ihmiset käyvät töissä sairauksistaan huolimatta.
Olen työelämässä ja en ole sairauslomille jäänyt. Kipulääkitys ja omasta kunnosta huolehtiminen vie kaiken ajan ja energian.
Käyn harrastuksissa ja sen jkl se on työpäivästä pois tai jostain sosiaalista kanssakäymisestä.
Kroppa väsyy ja ajatus ei kulje.
Miten kerron esim. työpaikallani työkavereille sairauksistani?
Olen jo menettänyt kasvoni heidän silmissään. Mielestäni he eivät edes uskoisi jos kertoisin - makeat naurut saisin.
Mieleeni tulee toisten ihmisten reaktiosta kuin piiloituisin sairauden taakse.
Oletteko itse kertoneet avoimesti kivustanne ja saaneet myötätuntoa toisilta?
T. Kivun monet kasvot kokenut
Kivuliaista sairauksista kertominen
2
<50
Vastaukset
- ruusukinttu
Hei kivunmonetkasvot. Kyllä ihan varmasti saat kertoa ja mielestäni pitää kertoa toisille eli lähimmäisillesi ja tärkeimmille työkavereille että olet sairas ja kivulias. Jos ne vaikka hyvinkin ymmärtäisi ja voisivatko auttaa kenties sinua.
Miksi pelkäät kasvojesi menetystä. En tarkoita että pitäisi joka toiselle ihmiselle olla kertomassa sairauksista, mutta varsinkin niille jotka ihmettelee että mikä sinulla on kun ei kroppa kestä ja ajatus kulje.
Ja toisaalta aina itselläkin tuntuu siltä että paskaakos minä kertomaan asioistani kun kyselevät että miksi minä kävelen keppien kanssa. Mutta minunkin asuinkunta/kaupunki on sen verran pieni että kyllä sana leviää.
Ja sitten on niitä puolituttuja kun tulevat voivottelemaan että kyllä se sinuakin koettelee..kun eivät ihan ilkiä suoraan kysyä että mikä vaivaa.
Mutta toisaalta olen aika avoin ihminen( ehkä liikaakin) niin kerron kyllä kysyjille reilusti mikä vaivaa. Ja kyllä useimmat ihmiset kuitenkin ymmärtää ja ovat empaattisia ja aidosti harmissaan puolestani.
Eli ota vain asiat rennosti ja kerro jollekin niin et tarvitse yksin kärsiä ja jos eivät usko ja ymmärrä että olet todella sairas jätä nekin asiat ns. oman onnensa nojaan.
Mutta onhan tämä jo mukava kun tänne jaoit asiasi. Kyllä useimmat ihmiset kuitenkin välittää toisistaan. Tämä oli vain minun mielipide ei varmaan yksi ja oikea:) Mukavaa kesän jatkoa sinulle ja toivottavasti saat apua kipuusi, lääkäri olisi varmaan oikea ihminen jolle ainakin voisit huolesi kertoa. - kipupotilaefio
On sen verran tuttu aihe, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Sellainen ihminen joka ei ole itse kokenut mitään vastaavaa ei osaa myöskään asettua ns. toisen saappaisiin.
Ainakin omassa tuttavapiirissäni sitä ei vieläkään osata toisinaan käsittää ja jos aloitan sen aiheuttamien asioden selittämisen, minua ei kuunnella tai haluta kuunnella kun on muitakin huolia kuin itsellä. Aloituksestasi päättellen olet alkutaipaileella. Joten toivon sinulle jaksamisia, vaikka vaikeaa se voi välillä ollakkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709