Se että olet maSentunut kertoo että elämäSSäSi on jotain mihin et ole tyytyväinen. kannat tietämättäSi henkistä taakkaa SiSälläSi. minkä olet antanut kaSaantua kenties vuoSia ilman Siihen kajoamatta. Silloin pieneltä tuntunut aSia on kaSvanut järkälemäiSekSi, koSka et ole antanut tulla tunteen ulos. mikä Se voiSi olla? koStamaton loukkauS? yksinäiSyyS, rakkaudettomuuS? pelko kuolemaSta?
nämä ovat itSelleni olleet hyvin yleiSiä viimevuoSina ja kärSin itSetuhoiSiSta aikeiSta todella pitkään. olen tutkiSkellut ajatukSiani todella pitkään aSian tiimoilta, miksi oikeaStaan olen negatiivinen? mikSi en nauti niiStä miStä ennen pidin. jokin eStää Sinua tekemäStä mielipuuhaaSi. kySy JeeSukSelta apua ongelmien selvittelemiSeen, koska meillä ei ole tietoa Siitä miten aSiat toimivat. pää on laajempi kuin galakSi niin olen ajatellut. ja mielen radat ovat tuntemattomat kaikilla ykSityiSet. SikSi minä ykSin turvaan jeeSukSeen ja kerron hänelle kaikki huolet ja myöS hyvät aSiat. olen pyytänyt että aSioihin tuliSi muutoS koSka nykyinen tilanne on aika Sietämätön. en vaadi mitään, mutta haluaiSin elää rauhaSSA ja pelkäämättä jatkuvaSti. hyvää keSää teille! <3
lue tämä maSentunut
rewaer
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072027- 1241480
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1071463En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061327Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701164Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4801094- 561037
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88943Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9902Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866