Hokkasen esittelystä rahaa mainostoteemiin !

Horatius

Määrärahat tosin loppuivat arkiston suhteen arkistolain mukaiseksi saattamisessa.
Arkistomme ei ole tällähetkelläkään lainmukaisessa kunnossa, sillä Hokkanen hääti arkiston kuntoonlaittajan pois ilmoittaen määrärahojen loppuneen.
Hokkaselta kysyttäessä miksi henkilötä ei ole enään töissä vastaus oli, "sai paremman työpaikan.
Nykyisen kunnanhallituksen ja ennenkaikkea kunnanhallituksen puheenjohtajan tulee valvoa, että kunnassamme noudatetaan myös arkistolakia.
Jo muinaiset roomalaiset totesivat,"Konsulit valvokoot"!
Jaana Salo, olet pääkonsulimme, milloin alat valvomaan, kun nyt sait tiedon arkistomme laittomasta tilasta ?

41

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Advokaatti

      Toivottavasti kunnassa aletaan arkiston suhteen toimimaan yhtä tehokkaasti kuten muiden toimintojen ulkoistamisen suhteen.
      Arkiston kuntoonsaamisenkinhan voisi kilpailuttaa, kuten soten ja ruokahuollon.
      Pääasia , että arkistokin olisi lainmukainen.

    • Advokaatti

      Pääkonsulimme Jaana Salon täytyy hoitaa arkistomme lainmukaiseen kuntoon, vaikka kilpailuttamalla kuten sote ja ruokahuoltokin, sillä lakiahan on noudatettava.

      • Koskensonni

        Kunnanhallituksen jäsenä toimii myös tuomarin valan vannonut lautamies Kari Pentikäinen.
        Vala velvoittaa valvomaan kunnanhallituksen jäsenenä, että kunnassa noudatetaan myöskin voimassaolevia lakeja.

      • Mulkua

        Tyrnävä sai hyvän arkiston kuntoonpanijan Hokkasen ansiosta.

      • Kerro1

        Miten se Tyrnävä sai hyvän arkistonhoitajan Hokkasen ansiosta. Ei kai täältä ainakaan sinne ole tietääkseni kukaan mennyt. Kerro se minulle..

      • Ootellaan
        Kerro1 kirjoitti:

        Miten se Tyrnävä sai hyvän arkistonhoitajan Hokkasen ansiosta. Ei kai täältä ainakaan sinne ole tietääkseni kukaan mennyt. Kerro se minulle..

        Pakkohan johonkin on mennä johonkin töihin, kun määrärahat loppuvat.
        Sinä varmaan voinetkin kertoa onkon Kärsämäen kunnanarkisto lainmukaisessa kunnossa. Odottelemme joukolla vastaustasi.

      • Kerro1
        Ootellaan kirjoitti:

        Pakkohan johonkin on mennä johonkin töihin, kun määrärahat loppuvat.
        Sinä varmaan voinetkin kertoa onkon Kärsämäen kunnanarkisto lainmukaisessa kunnossa. Odottelemme joukolla vastaustasi.

        No joukolle sitten vastaus, en väittänyt että arkisto olisi kunnossa. Minun tietääkseni täältä vain ei ole mennyt sinne Tyrnävälle ketään laittamaan arkistoa kuntoon. Ei ainakaan henkilö joka lähti "kun määrärahat loppuivat". Tottakai täältä lähtee itse kukin, jos työpaikka on pätkissä ja epävarmuus aina jatkosta. Ja luulen, että ko.hlö olisi lähtenyt muutenkin. Minun kommenttini koski tuota Tyrnävä juttua, sitä ihmettelen kuka sinne sitten on mennyt, jos kerran joku tietää jonkun sinne menneen ja väliäkös tuolla. Arkisto ei ole vielä kunnossa.

    • eskoristilläroikkuu

      Hokkuspokkus savustaa kaikki ihmiset pois, jotka eivät n..le hänen p...että.... Mikäli hänelle tehdään joku parannusehdotus, niin hän tyrmää sen heti ja asia unohdetaan hetkeksi...sitten hokkuspokkus tuo sen ITSE esille omana ehdotuksena ja kaikkien pitää taputtaa karvaisia käsiään, kuinka fiksu KJ meillä on... Pauli on kaikista kovin taputtaja, kestää vain hetken, ennekuin hän ymmärtää taputtaa, mutta muutaman neuvottelutauon jälkeen hänkin ymmärtää, missä mennään.... Näin tätä kuntaa JOHDETAAN !

      • Peltirumpuun

        Pauli tosin teki kardinaalivirheen kannattaessaan Pietikäitä kunnaninsinööriksi, siksi Paulia on hyvitetty kannattajaksi hiihtoladuilla Venetpaloon, aina palaa rahaa Hokkasen rytmiin.

      • 5715

        Paras esimerkki taisi olla selänteen ehdottamat säästöt ulkoistamisen sijaan jotka pohjautui mm. hoitajien esittämiin säästöihin jotka eivät kelvanneet missään nimessä kun piti ulkoistaa ja kun meni vaikeaksi ne samaiset säästöt paitsi hyväksyttiin kj otti niistä kunnian itselleen heh heh....

      • niinsanoi
        Peltirumpuun kirjoitti:

        Pauli tosin teki kardinaalivirheen kannattaessaan Pietikäitä kunnaninsinööriksi, siksi Paulia on hyvitetty kannattajaksi hiihtoladuilla Venetpaloon, aina palaa rahaa Hokkasen rytmiin.

        Pauli on rauhantekijä, Armeijassa oli töntänyt ylälinpiipun hiekkaan

      • toinentolovana
        5715 kirjoitti:

        Paras esimerkki taisi olla selänteen ehdottamat säästöt ulkoistamisen sijaan jotka pohjautui mm. hoitajien esittämiin säästöihin jotka eivät kelvanneet missään nimessä kun piti ulkoistaa ja kun meni vaikeaksi ne samaiset säästöt paitsi hyväksyttiin kj otti niistä kunnian itselleen heh heh....

        Ei mennyt ihan putkeen. Ö haukkui selänteen säästöt ettei niitä tullut tarpeeksi siinä missä KJ kehui itseään samoista säästöistä ;)

    • kärsämäki

      syksy tulee illatpimenevät.

      • hyväveljillä

        viulut kireällä nyt jo. Kaikki muu mennyt päin persettä paitsi verojenkorotukset joilla vältettiin kriisikuntaluokitus täpärästi. Nekään eivät olisi riittäneet ilman valtionavustuksien korotuksia tämä kunta olisi jo valtion holhouksessa. Sitten kj antaa lausuntoja miten hyvin kuntaa johdetaan ja talous on kunnossa vaikka kunta olisi jo entinen kunta ilman vuoden 2014 valtionavustuskorotuksia. Hullun tuurilla lisävuosia löysässä hirressä. Vaikka mitäpä tuolla nyt väliä on kun maakuntamallin mennessä läpi valta menee joka tapauksessa.

      • kyyyllä
        hyväveljillä kirjoitti:

        se tämä julistus löytyy joka aloituksen jälkeisetä keskustelusta,koskipa aloitus sitten mitä tahansa aihetta.Valta menee ,valta menee.

      • Oikeassa-olet

        Kuntien valta menee rahojen lisäksi maakuntamallin mukana. Samasta syystä vain reilu 20% kuntakepulaisista kannattaa maakuntamallia. Ne 20% jotka saa käsiinsä oman kuntansa asioiden lisäksi naapurikuntien asiat. Koita kepu kestää kepu pettää aina. Jopa omansa

      • luikerolle
        kyyyllä kirjoitti:

        se tämä julistus löytyy joka aloituksen jälkeisetä keskustelusta,koskipa aloitus sitten mitä tahansa aihetta.Valta menee ,valta menee.

        Milloin sinä haapaveden nilittäjä teet historiaa ja otat lopultain kantaa avauksen aiheeseen? Aina äänessä eikä koskaan mitään asiaa. Kaikkien valittajien kantaisä.

      • runkikkimikärunkki
        luikerolle kirjoitti:

        Milloin sinä haapaveden nilittäjä teet historiaa ja otat lopultain kantaa avauksen aiheeseen? Aina äänessä eikä koskaan mitään asiaa. Kaikkien valittajien kantaisä.

        ei se lopeta kun HÄN saa kiksit joka kerta kun HÄNEN nilittämiseen jokukaan vastaa

      • metsamaapv1
        Oikeassa-olet kirjoitti:

        Kuntien valta menee rahojen lisäksi maakuntamallin mukana. Samasta syystä vain reilu 20% kuntakepulaisista kannattaa maakuntamallia. Ne 20% jotka saa käsiinsä oman kuntansa asioiden lisäksi naapurikuntien asiat. Koita kepu kestää kepu pettää aina. Jopa omansa

        empä juurikaan olisi ilahtunut että esm Pauli O pääsee päättämään naapurikuntain asioista, peräti rahoista

      • vitsin.murjaisit

        Eihän niistä pääse kun saatanan lammas ja tonttu maakunnan herraksi riippuen kuka kepuista yleensä pääsee ehdolle ja hekin joutuu takarivin vähemmistöön. Muut ne päättää kärsämäen rahoista jatkossa

      • HuonotHermotKyyyllällä
        runkikkimikärunkki kirjoitti:

        ei se lopeta kun HÄN saa kiksit joka kerta kun HÄNEN nilittämiseen jokukaan vastaa

        Älä haapaveden nilittäjä revi pelihousujasi. Naurattaa. Mikä se taas saa noin luikeron pään hajoamaan? Oliko nesteenpaarissa kaikki paikat varattu vai oletko saanut porttikiellon jo sinnekkin?

      • 5715
        vitsin.murjaisit kirjoitti:

        Eihän niistä pääse kun saatanan lammas ja tonttu maakunnan herraksi riippuen kuka kepuista yleensä pääsee ehdolle ja hekin joutuu takarivin vähemmistöön. Muut ne päättää kärsämäen rahoista jatkossa

        Maakunnan herroiksi pääsee vain suurten kaupunkien tai kuntien kepupäälliköt ja hekin joutuvat pelaamaan samaan pussiin. Pikkukylien kepupäälliköitä käy nyt jo sääliksi. Oma puolue vetää maton alta.

      • kyyyllä
        luikerolle kirjoitti:

        Milloin sinä haapaveden nilittäjä teet historiaa ja otat lopultain kantaa avauksen aiheeseen? Aina äänessä eikä koskaan mitään asiaa. Kaikkien valittajien kantaisä.

        on suojelematon nimimerkki jolla iiso porukka sinua kusettaa.Heitetään pallo ja sinä kusipää juokset perässä. Hajoaako pää.Älä revipelihousujasi.Valta menee.Kepujen syytä kaikki ihan kaikki.Jarruvelit vinkuu.Naurattaa.

      • Olet.sinä.kova.jätkä

        Sinulta kysyttiin milloin sinä otat avauksen aiheeseen kantaa tuon valittamisen sijaan ja sinun vastaus on kusipää. Mitä jos tehdään niin että saat mahdollisuuden kertoa saman kasvotusten onko miestä? Ei sinusta muuhun ole kuin puskista huuteluun nimetön raukka.

      • HaapavedenSkitsoKepulla

        vaihteeksi pää petti joita seuraa aina nuo itkupotkuraivarit. Pitäähän se yksi pelle tältäkin palstalta löytyä varsinkin kun reagan sai potkut palstalta. Räkä lentää kun hullu huutaa. Naurattaa tämä pelihousunsa repinyt haapaveden luikero nilittäjä.

        ps. Kepujen VALLANMENETYS KEPUJEN TOIMESTA on VALTAVA MENETYS KEPUILLE. Persut kiittää ja kumartaa. Kiitos kun äänestit keskustaa. SInun äänesi ansiosta HAAPAKEPUT joutuu OPPOSITIOON NILITTÄMÄÄN.

      • kyyyllä
        Olet.sinä.kova.jätkä kirjoitti:

        Sinulta kysyttiin milloin sinä otat avauksen aiheeseen kantaa tuon valittamisen sijaan ja sinun vastaus on kusipää. Mitä jos tehdään niin että saat mahdollisuuden kertoa saman kasvotusten onko miestä? Ei sinusta muuhun ole kuin puskista huuteluun nimetön raukka.

        en voi vastata kun en ole se haapavetinen ja persuksethan ne nillittää,enkä ole persuskaan,en ikinä.Olet.sinä.kova.jätkä,mutta ei kannata uhota kun ei sitä koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan.

      • Kyyylälle

      • no-HUH-HUH
        Kyyylälle kirjoitti:

        https://static.ylilauta.org/files/8r/orig/g9cfvuh4/nyt jytkyttää, oikeesti.png

        Siis...et voi vastata kysymykseen "milloin sinä vastaat avauksen aiheeseen" koska et ole haapavetinen??? Miten sinä onnistutkin joka kerta nolaamaan itsesi avatessasi suusi?

        "Olet.sinä.kova.jätkä,mutta ei kannata uhota kun ei sitä koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan."

        Uhkailetko sinä vielä sen jälkeen kun ensin haukut kusipääksi???

      • no-HUH-HUH

        Edellinen nimimerkille = kyyyllä 5.7.2015 21:20

      • kyyyllä
        no-HUH-HUH kirjoitti:

        Siis...et voi vastata kysymykseen "milloin sinä vastaat avauksen aiheeseen" koska et ole haapavetinen??? Miten sinä onnistutkin joka kerta nolaamaan itsesi avatessasi suusi?

        "Olet.sinä.kova.jätkä,mutta ei kannata uhota kun ei sitä koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan."

        Uhkailetko sinä vielä sen jälkeen kun ensin haukut kusipääksi???

        mitä onkos joku sinua uhkaillut.Meinaatko ,että sinä se vaan saat muita nimitellä.Älä aloita jos se käy arvovallan päälle.

      • Runkki-Kusipää

        "ei kannata uhota kun ei sitä koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan"

        Runkki kusipää tässä terve. Tarjous on edelleen voimassa. Kerro aika ja paikka niin saat tilaisuuden nimitellä ja uhkailla kasvotusten. Vai laitetaanko hamekangasta tulemaan?

      • kyyyllä

        kaveri joka aloittaa nimittelyn ja vetää herneen nenään kun pojat kiusaa voi ihan isse pitää mekkokankaansa.

      • taloutirehtööri

        Timo Flankkila kuntalaisten infossa tammikuussa 2013 " näettehän te, että meidän on säästöjä löydettävä" . Niitä on sitten löytynyt hyvinkin eriskullisista paikoista, konsultit tietävät.

      • KERRO.AIKA.JA.PAIKKA
        kyyyllä kirjoitti:

        kaveri joka aloittaa nimittelyn ja vetää herneen nenään kun pojat kiusaa voi ihan isse pitää mekkokankaansa.

        Ei löydy sinuun kohdistuvaa nimittelyä vaan pyyntö ottaa kantaa avauksen aiheeseen minkä jälkeen sinä aloit taas tapojesi mukaan nimittelemään ja muita syytät herneen vedosta nenään tilanteessa missä sinulla itsellä poloi taas hermot jota seuraa aina nimittely. Pysy edes oman paikkakuntasi palstalla vinkumassa jos sinulla ei ole muuta asiaa kuin akkamainen puskista huutelu.

        Tarjous on edelleen voimassa. Kerro aika ja paikka niin saat ottaa mitat hameelle ihan itse. Terveisin runkki kusipää sinua lainatekseni. Toinen vaihtoehto on että pidät suuren suusi kiinni jos et osaa aikuisten ihmisten tavalla käyttäytyä. Raukka sinä olet kun et uskalla muuta kuin puskista huudella. Kerro aika ja paikka niin saat tilaisuuden haukkua kusipääksi ihan kasvotusten.

      • kyyyllä

        miehekästä puskista huutelua,miehekkäämpää olisi tietenkin jos ei vinkuisi, kun tyypit kiusaa.Kun aloittaa nimittelyn saa varautua siihenkin,että tulee paskaa ropelliin.

      • Vinkujalle

        "miehekkäämpää olisi tietenkin jos ei vinkuisi, kun tyypit kiusaa"

        "Kerro aika ja paikka niin saat tilaisuuden haukkua kusipääksi ihan kasvotusten."

      • vae

        että tilaisuuden.Naurattaa.

      • Oikeassa.olet

        Onhan se jo ajatustasolla naurettava ajatus että sinä uskaltaisit kasvotusten turpaasi repiä.
        Naurattaa älä revi pelihousujasi. Ryömi koloosi puskista huutelemaan kun ei muuhun miestä ole. Sinne äitisi helmojen alle.

    • Ajansuunta

      Oli säästettä mainosbylooniin, mutta ei säästynyt, lainaa siihenkin on otettava. Tämä on Kärsämäkistä kehittämistä-
      Kehitys sinällään ei ole mikään saavutus, kaikki riippuu suunnasta ja tämä on keskustan suunta Kärsämäessä.

      • iltalypsyllä

        Kärsämäki kehittää Kreikan tavoin. Kreikalle maksaa EURO maat, ei Ruotsi, kärsämäellä maksaa jokainen veroa maksava - myös kirkkoon kuulumattomat.

      • M-liitto

        Kärsämäki ei koskaan tule senparemmin kuin Kreikkakaan maksamaan velkojaan vaan ne siirtyvät perintönä liitoskuntien maksettavaksi, kiitos keskustan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe