Miten Suomessa?

Amerikassa eilisen Henry Fordista kertovan dokumentin mukaan teollisuus ohitti maatalouden jo 1920-luvulla pääasiallisena elinkeinona. Milloin Suomessa vastaava tapahtui?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

1960-luvun loppupuolella.

Äänestä
  • Täsmennyksenä kuitenkin, että teollisuus ei ole Suomessa ollut missään vaiheessa pääasiallinen elinkeino, sillä palvelut mukaan lukien kauppa ampaisivat 1960-luvulla suoraan suurimmaksi elinkeinosektoriksi.

    Äänestä

Suomalainen Sisu-auto ei koskaan ohita maataloutta elinkeinona, tuskin pääsee edes Valmetista ohi, eikä pääsekään.

Äänestä

Ford näyttääkin olleen aikamoinen kuspiä. Jopa omaa poikaansa kohtaan. Hauska oli se kuvaus, kun Ford joutui oikeuteen ja antoi tahtomattaan itsestään kuvan, että hän on lukutaidoton maalaismoukka. Maatilan lapsiahan hän olikin, mutta kun ei kyennyt niihin hommiin, alkoi suunnitella teknisiä vempaimia. Kun Fordin tuotteet alkoivat jäädä kilpailijoiden kehittyneempien kulkuneuvojen syrjäyttämäksi, Ford osoitti jääräpäisyytensäkin. Hän halusi pitää kiinni T-mallistaan, vaikka sen markkinat romahtivat totaalisesti. Henry Fordin välit poikaansa olivat hyytävät dokumentin mukaan, koska hän omi omiin niminsä ilmeisesti itseään fiksumman poikansa tekniset ratkaisutkin. Katsoin myös, ketä Henry Ford muistuttaa ulkonäöltäänkin? Sitten hoksasin, että Fordinhan täytyy olla Simpsonit-sarjan Montgomery Burnsin esikuva, pirullinen ja ahne, työntekijöitä tallova tunteeton epäihminen.

http://static.giantbomb.com/uploads/original/0/4024/570745-mrburns1.gif

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluattekokommentoida kirjoitti:

Amerikassa eilisen Henry Fordista kertovan dokumentin mukaan teollisuus ohitti maatalouden jo 1920-luvulla pääasiallisena elinkeinona. Milloin Suomessa vastaava tapahtui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu