Näin viimeyönä unta, että mun tyttöni oli kuollut. Jotenkin tiesin unessa, että hän oli tehnyt itsemurhan. Onko tytölläni jokin ongelma / hätä, mikä minun tai läheisten pitäisi tietää? Osaako kukaan tulkita ???
Kuollut tyttäreni
2
<50
Vastaukset
- Tulkintaa
Me ihmiset olemme mestareita teeskentelemään ja peittämään todelliset tunteemme, surullista kylläkin.
Kuitenkin aidosti rakastava tai syvästi kiintynyt henkilö saattaa kuitenkin alitajuisesti vaistota että kaikki ei olekaan ihan okei, vaan esimerkiksi vaikkapa riehakkaan iloisen läheisensä käytöksen alta pilkottaakin syvä suru tai mielipaha tai ongelma jonka kanssa läheinen kamppailee ihan oman onnensa nojassa hautoen.
Valvetilan ärsykkeet joita vastaan otamme varastoituvat alitajuntaan.
Alitajunnan viestit sitten siivilöityvät uniin symboliikan kautta, silloin tällöin - ei suinkaan aina. Monet unet ovat vain -- unia.
Kehottaisin ihan varmuudeksi rupattelemaan rauhassa ja ajan kanssa tytön kanssa tyyliin että mitenkäs sulla hurisee. - UnenNäkökulma
Onko teidän suhteenne ikäänkuin kuollut? Tekeekö teidän suhteenne "itsemurhaa" sun tyttäresi puolelta? Mieti tältä kantilta nyt asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760