Onko kukaan lukenut otsikon mukaista kirjaa, ja saiko siitä mitään irti? Kannattaisikohan kyseiseen kirjaan yrittää perehtyä? Teokseen on monia johdattelevia kirjoja, joista lienee paras aloittaa, jos sille tielle lähden. Pitkään olen asiaa haudutellut.
Myös Ulysseksen lukeminen on ollut haasteellista, enkä olisi ilman tukisivustoja sen hienoudesta puoliakaan ymmärtänyt. Waken kohdalla mene helposti aika hukkaan.
Finnegans Wake
2
158
Vastaukset
- kkkii
En ole lukenut kirjaa, mutta Brenda Maddoxin kirja Erottamattomat kertoo Norasta ja Joycesta. Kannatta lukea, niin ymmärtää paremmin Joycen elämää ja sivuttiin siinä vähän Finnegans Wakea samalla.
Kiitos vinkistä. Englanniksi tuon kirjan nimi vaikuttaa vielä mielenkiintoisemmalta: Nora: The Real Life of Molly Bloom. Molly Bloomhan oli eräs melko keskeinen henkilö Ulysseksessa ja ilmeisesti Nora on ollut kyseisen henkilön innoittaja. Voi olla, että tuon vielä luenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001713- 551113
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371087- 1701023
- 58801
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671