Venäjän bulvaanit

Nyt sitten ilmestyi kroatilainen takapihan kioski Fennovoiman rahoittajaksi. Siteet Venäjän johtoon paljastuivat jo heti alussa. Toivottavasti koko hanke kaatuu, ellei Rosatomin tilalle saada toista toimittajaa. Venäjän asiantuntija, toimittaja Maria Pettersson sanoi TV:ssä, ettei Rosatom pysty toimittamaan edes länsimaisten standardien mukaista perseenpäristintä. Hän ilmoittautui kyllä.ydinvoiman kannattajaksi.

Rosatomilla ei ole yhtähään referenssiä onnistuneesta ydinvoimalan toimituksesta. Tšekissä on (Rosatomin edeltäjän aloittamaa) voimalaa rakennettu kolmisenkymmentä vuotta, eikä valmistumisesta ole tietoa! Edes ranskalaisten tunarointi Olkiluodossa ei yllä tälle tasolle.

Kun Fennovoiman rahoitus meni tällaiseksi venäläispelleilyksi, olisi hyvä tilaisuus etsiä uusi toimittaja, jolloin kunnon rahoittajiakin löytysi EU-alueelta. Eihän niitä mahdollisia toimittajia tosin montaa ole, Siemens nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

P.S. Millonkahan se Kaliningradin vedenpuhdistamo valmistuu? Kaksikymmentä vuotta on odotettu ja länsi antanut hankkeeseen kehitysapua miljoonia. Venäjä katsoi viisaimmaksi antaa urakan jollekin asfalttifirmalle.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Venäläistä kaupankäyntiä ja politiikkaa. Ei tuossa mitään uutta ole.
Alkaa tosin törkeysaste olla aika koekeealla.

Äänestä

"Millonkahan se Kaliningradin vedenpuhdistamo valmistuu? Kaksikymmentä vuotta on odotettu ja länsi antanut hankkeeseen kehitysapua miljoonia."

Vedenpuhdistamo- ja muut kehitysapurahat ovat menneet venäläisten korruptiokelmien taskuihin. Siis kankkulan kaivoon.

Äänestä

Hyvä voimala saadaan. Apinat itkee, kun ei saada uutta surkeeta olkiluotoa!

Äänestä
  • Mistäs tiedät millainen voimala saadaan? Eihän sitä ole edes alettu rakentaa, venäjäkiimavajakki.

    Äänestä

  • Ei kannata hankkia venäläistä ydinvoimalaa. Ryssivät senkin. Tshernobyl paras esimerkki venäläisen tekniikan surkeasta tasosta!

    Äänestä

  • Suomessa ei ole Demokratiaa ,on vain lahjottujen luusereiden kopla
    joka kammoksuu Kansan äänestyksiä.
    Sallitaan laittomuus Talvivaara on eliitin haiseva rikollisten pesä
    tuhotaan valtion toimesta ,veron maksajain rahoilla Suomen kansan
    arvokkain kansallisomaisuus .
    Ydinvoimaa on kansan enemmistö vastustanut kymmeniä vuosia
    Ydinvoima on kuin varoittava Sormi----jota kannattaa enää vain
    Lahjonta sekä Torvi !
    EY:STÄ EI saanut kansa äänestää ! Lähi vuosina Suomi maksaa Miljardi Euron jäsen maksun vuosittain.
    Mikään toinen Pohjoismaa __Ei kuulu Euroon!
    Eurosta irti välittömästi ,Soinistakin tuli äänestäjäin petturi, takin kääntäjä !

    Äänestä

  • Erkkii kirjoitti:

    Suomessa ei ole Demokratiaa ,on vain lahjottujen luusereiden kopla
    joka kammoksuu Kansan äänestyksiä.
    Sallitaan laittomuus Talvivaara on eliitin haiseva rikollisten pesä
    tuhotaan valtion toimesta ,veron maksajain rahoilla Suomen kansan
    arvokkain kansallisomaisuus .
    Ydinvoimaa on kansan enemmistö vastustanut kymmeniä vuosia
    Ydinvoima on kuin varoittava Sormi----jota kannattaa enää vain
    Lahjonta sekä Torvi !
    EY:STÄ EI saanut kansa äänestää ! Lähi vuosina Suomi maksaa Miljardi Euron jäsen maksun vuosittain.
    Mikään toinen Pohjoismaa __Ei kuulu Euroon!
    Eurosta irti välittömästi ,Soinistakin tuli äänestäjäin petturi, takin kääntäjä !

    Tähänpä mielisin vielä lisätä: tilu-lilu-lii tilu-lilu-lii.

    Äänestä

  • No Rosatomhan kusetti suomaisia jo neuvotteluvaiheessa. Tulevan voimalan piirustukset olivat kopio Pietarin lähelle suunnitellusta voimalasta, eikä suinkaan luvattua ennennäkemätöntä uutta. Siemens saattaisi kyllä saattaisiosata rakentaa kunnon voimalan.

    Äänestä

  • Just noin siinä tapahtui! Todellisuus on tarua ja vitsejäkin ihmeellisempää!

    Äänestä

Herra Sipilä ei ole mies paikallaan. Pitäisi alkaa vaatia hänen eroamistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ydinasiaa kirjoitti:

Nyt sitten ilmestyi kroatilainen takapihan kioski Fennovoiman rahoittajaksi. Siteet Venäjän johtoon paljastuivat jo heti alussa. Toivottavasti koko hanke kaatuu, ellei Rosatomin tilalle saada toista toimittajaa. Venäjän asiantuntija, toimittaja Maria Pettersson sanoi TV:ssä, ettei Rosatom pysty toimittamaan edes länsimaisten standardien mukaista perseenpäristintä. Hän ilmoittautui kyllä.ydinvoiman kannattajaksi.

Rosatomilla ei ole yhtähään referenssiä onnistuneesta ydinvoimalan toimituksesta. Tšekissä on (Rosatomin edeltäjän aloittamaa) voimalaa rakennettu kolmisenkymmentä vuotta, eikä valmistumisesta ole tietoa! Edes ranskalaisten tunarointi Olkiluodossa ei yllä tälle tasolle.

Kun Fennovoiman rahoitus meni tällaiseksi venäläispelleilyksi, olisi hyvä tilaisuus etsiä uusi toimittaja, jolloin kunnon rahoittajiakin löytysi EU-alueelta. Eihän niitä mahdollisia toimittajia tosin montaa ole, Siemens nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

P.S. Millonkahan se Kaliningradin vedenpuhdistamo valmistuu? Kaksikymmentä vuotta on odotettu ja länsi antanut hankkeeseen kehitysapua miljoonia. Venäjä katsoi viisaimmaksi antaa urakan jollekin asfalttifirmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu