Kun mikään ei kiinnosta..

Moi, tunsin samankaltaisuutta luettuani ajatuksiasi. Itsekin olen vaan kotosalla työnkäynnin ja kaupoissakäynnin lisäksi. Töissä kun kysellään sosiaalisesta eämästä valehtelen mitä milloinkin olisin muka tehnyt , se on rasittavaa enkä haluaisin niin tehdä. Olen myös sinkku ja valehtelen että minulla olisi muka joku miesystävä. Kalja helpottaa arkeani ja muutenkin, tissuttelen sitä muutaman tölkin kerrallaan, mut se on niin ohimenevä lohtu. Odotan iltaa että pääsen vain uneen ja poist tästä maailmasta. Aamu kun tulee, ahdistus iskee melkeen välittömästi ; inhoat tätä turhaa elämääni....Ja olen kuitenkin vanhempi kuin sinä parikymmentä vuotta. Älä sinä jää odottamaan, vain toimi ja oikeasti tartu johonkin tilaisuuteen mikä tulee eteen, tarkoitan suhdetta. Itselläni perheen perustaminen jäi ja nyt taidan olla itsekseni lopunelämäni minisuhteita lukuunottamatta. Olen ikäänkuin itseni vanki, ja kierrän kuin joku eläin jossain kopissa...Anteeksi kaikille lukijoille, että tästä tuli näin pirun masentava viesti, mut elämä on ...

Hei..kuulostaa tutulta vaikka en taida olla ihan noin pitkällä vielä.Itsellä sama juttu, että töissä esitän oikeen mukavaa ja positiivista vaikka kyyneleet meinaa tulla silmiin. Ei edes parhaat ystävät tiedä millaista sotaa käyn pääni sisällä.Kaikki on oikeastaan hyvin ja ihana koti ja ihana mies.Olen vaan ihan rikki sisältä ja pelkään, että tämä kaikki viedään pois.Joten en osaa olla onnellinen vaan pelkään joka hetki ja kun mietinkin, että tämä pieni pala onnea viedään pois tuntuu kuin kuristuisin.Kaikki hyvä vaan katoaa yleensä ja kun itse käyttäydyn näin kiittämättömästi niin ei se mies kauaa jaksa katella. Käyn enää harvoin ulkona kavereiden kanssa ja silloin vedän pään aivan jumiin koska ahdistaa esittää että muuten on kivaa.Mies ei ymmärrä ollenkaan vaikka olen yrittänyt kertoa millaista masentuneen elämä on.Kävin 2v psykoterapiassa ja söin lääkkeitä 4v mutta lopetin ja haluan saada itseni takaisin.Jossain se vanha minä on tuolla kaiken pohjalla:)

Uskon että monen ulospäin pärjäävän ihmisen tuntemukset ovat samanlaisia. Ihminen toimii ulkoapäin normaalisti: käy töissä, pukeutuu siististi ja antaa kuvan menestyvästä, mutta sisin on tyhjää ja onttoa.
Tietenkin ihastuminen ja rakastuminen voi olla hetkellinen lääke sisimmän tuskaan, mutta ajan myötä saattaa tunne ja yhteys höllentyä ja sitten elää kaksi onttoa yksinäistä yhdessä saman katon alla.
Yksi iäkkäämpi nainen antoi ohjeeksi, että tartu tilaisuuteen ja "ota vain joku ja perusta" perhe (niin ymmärsin), mutta ei kai se onnistu jos vain kaksi ihmistä päättää, että aletaan tässä kalistelemaan samoja lautasia. Kyllä siinä on oltava myös molemminpuolista tunnetta.

Koin nuorena samaa. Olin normaali töissä käyvä nuori, iloinen ja energinen. Parisuhde kesti neljännes vuosisataa. Alussa ainakin itse olin rakastunut, mutta sitten suhteen aikana ihastuimme ja rakastuimme molemmat tahoillamme ja mies sortui kyllä muutaman kerran jopa fyysiseen suhteeseen. Itsellä jäi kuitenkin tunteen tasolle, koska en hyväksy pettämistä. Lapsia ei syntynyt ja hyvä niin, koska emme olisi varmaan onnistuneet vanhimpina.
Nyt olen elänyt melkein 20 vuotta sinkkuna. On niitä muutamina ihastuksia tullut puolin ja toisin, mutta koskaan ei ole vain kolahtanut molemmin puolin. Ja kumma kyllä en enää edes kaipaa sitä parisuhdetta vaan koen eläväni ihan vain itseni kanssa ja olen onnellinen. Vanhemmat eivät ole elossa ja kaksi siskoa asuu kaukana ja emme pidä usein yhteyttä.
Minulla on mielestäni sopiva sosiaalinen verkosto ja tapaan ystäviä, tuttuja, työkavereita ja ihmisiä seurakunnassa.
Jo nuoruudessa alkanut usko on minua kantanut ja koen saavani rakkautta ylhäältä ja elämältä. Jaan rakkautta myös auttamalla ja tukemalla toisia. Minulla on, esim. kehitysmaissa kummilapsia.
Uskon myös että olen kasvanut vuosikymmenien varrella ihmisenä ja olen kotona itsessäni. Olen löytänyt yhteyden sisimpääni ja tunteisiini. Silloin ei tarvitse näytellä toisten parissa vaan saa olla avoin ja se mitä on. Ei hävetä vaikka on yksin vapaalla, mitä harrastaa, käy seurakunnassa.
Hienoa aloittaja, että päätit kertoa ja jakaa tuon tuskasi meidän kanssa. Siitä se alkaa. Uskon että sinäkin saat vielä kokea eläväsi.

"Olen löytänyt yhteyden sisimpääni ja tunteisiini. Silloin ei tarvitse näytellä toisten parissa vaan saa olla avoin ja se mitä on."

Tässäpä se tärkein.
Olet hyvä juurikin sellaisena kuin olet.

Heittäydy elämän virtaan ennakkoluulottomasti ja katso mitä hyvää se sinulle tuo:)