He kaikki ovat jo lomilla ja ovat laittaneet aivonsa narikkaan.
Vaikka parempi Suomen kannalta olisi ollut etteivät edes olisi pyrkineet framille - sen verran huonolta toiminta näyttää.
Sipilä on hihhuli-pelle ja persut taas pettivät kannattajansa, kyykyt taas kyykyttivät valitsijansa eli köyhät kyykkyyn ja rikkaille lisää - niin se Suomi lähtee nousuun tai sitten ei.
Jo jotenkin ihmetyttää ihmisten typeryys vaalleissa - samat idiootit tulevat vakituiksi kunhan karvat ovat hyvin.
Luulisi jo ihmisten ymmärtävän, että elämme puolueiden diktatuurissa - vähemmistö päättää enemmistön kannan.
Puolueisiin kuuluu noin 250 000 jäsentä ja ehdokas-asettelu on muutaman sadan käsissä - joten miten voidaan kutsua "demokratiaksi" muutaman promillen valintaa ja niistäkin harvoista vain pääsee läpi - kansanenemmistökö muka ja tuskin.
Itse kutsun tätä vähemmistön diktatuuriksi ja kansalla ei koskaan ole ollut mitään mahdollisuutta edes näennäiseen "demokratiaan" eli "kansanvaltaan".

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aivot heillä on narikassa kokoajan. He ovat Eu :n pellejä.Rahaa annetaan milloin minnekkin kolmas kerta jo Kreikkaan.Yksistään sinne annettu JO 7 miljardia.Velkaa tulee ja Eu:n pellet ajavat Suomen konkkaan,luuserit.
Mainittu 7 miljardia ei riitä vaan lisää tulee maksaa - otetaan se vaikka pitkä-aikais-potilaiden vaippojen hinnoista - vaihdetaan vähän harvemmin ja halvemmaksi tulee.
Jotenkin nyky-hallitusten toimet ovat suomalaista väheksyviä ja kansainvälistä kuvaa kiillottavia - maksetaan satoja miljoonia mamujen hyyssäämiseen, mutta omat vanhukset saavat kärsiä paskaisissa vaipoissaan - jotenkin ei vaan niinkuin ynnää yhteen.
Siitä Tuomiojan Erkki ei viitsi osoittaa mieltään. Vanhukset pois silmistä kakkaviemärin kautta. Ja sitten krematorioon?