Jos ei keksi, mille palstalle suomi24:ssä kirjoittaa, niin tänne voi silloin hyvin kirjoittaa. Pätee varsinkin, jos on jotakin purnattavaa.
Tämä on yleispalsta
tännekaikki
37<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Pitää vaan muistaa kuten antipersukin, laittaa aina persun syyksi, tai ainakin kysyä onko mahdollisestikin tai kuinka todennälöisesti on persun syy. Siis ihan mikä tahansa, missä ja koska tahansa, niinhän nero antipersukin toimii.
Persut ovat syy useimpiin Suomen ongelmiin.
hyvä tieto. onko persun syy kun on kylmä kesä?
Pahinta kuitenkin on kun haisevatkin pahalta.
Antipersun mielestä ehdottomasti, niinhän palstan perus-antipersu pepep kertoikin, tapansa mukaisesti ja kykyjensä mukaan erittäin älyllisesti.
Yhtälailla, kun maahanmuuttajien vaikutus Suomen talouskurimukseen.
Maahanmuuttajat eivät talouskurimusta ole aiheuttaneet Suomessa, mutta heitä pitää vähentää, jos kerran muualtakin leikataan. Tämä tietysti on liian vaikeatajuista sinulle, mutta tuon yksinkertaisemmin sitä tuskin pystyy sinulle kuvailemaan.
Maahanmuuttajiessa, siis pakolaistaustaisissa lisäksi tuppaa olemaan sellainen ongelma, ettäå se porukka joka tänne saa matkansa ostettua, ovat useimmiten rikollisia ja se ura jatkuu täällä.
Useimmiten rikollisia... Persutkin ovat usein rikollisia. Puolue hyysää raiskaria ja rasisteja. Nytkin päivällä oli ulkona hyvä keli, mutta piti istua sisällä. Tyhmät persut eivät ymmärrä, että se on heidän vikansa - eikä yllätä yhtään.
?????
Persut ovat rasisteja ja Mohican kannattaa heitä: Mohican on rasisti.
Niin, persut ovat mieltyneet rikostaustaisiin toimijoihin. Puolueen lakimiehenäkin on entinen talousrikollinen ja tunnettua on myös persujen yhteys rikollisiin moottoripyöräjengeihin. Persujen kansanedustajissakin on monta rikollistaustaista ja meppi Hullu-uho on tuomittu rasistisesta kirjoittelusta.
Näinhän se menee. Sitten palstan persut vielä ihmettelevät, että miksi syytän Persuja rasistisiksi, kun selvästi esimerkiksi juuri Allah-Ahon tuomio tämän todistaa.
Niin totas nuin, tuomiohan ei ollut rasismista.
todennälöisesti= siis mikä?
Jos huomenna sataa niin sekin on persun aikaansaannos? Voi pieru!
Näin se menee. Persut painukoon ihanteelliseen Venäjän demokraattiseen tasavaltaan.
Eikö sun olisi helpompi mennä johonkin, suahan ahdistaa.
Ööö...
Mistä johtuu, että tämä Perussuomalaisten palsta kerää ylivoimaisesti eniten kirjoituksia verrattuna muiden puolueiden palstoihin?
Persuista on mukavaa vääntää vitsejä.
Mielenkiinnolla odotan sitä ensimmäistäkin "vitsiä".
Ottavatko persut muita useammin perskännit? Siis perskänni tarkoittaisi itse asiassa persukänniä.
Kuulostaa homoeroottiselta...
Niinhän sulla taitaa kaikki kuulostaa . . . .
Tai sitten tämä palsta on homoeroottinen, mutta (oletettu) persu ei sitä ymmärrä.
Ei, kyllä se vaan tuntuu olevan sulle ongelma . . . . sekin . . . .
Herr Doktor näemmä tietää. Eipä kai tässä auta enää varmaan mikään, kun persu alkaa vänkäämään - pakko-oireita?
Kyllä se nyt vaan siltä alkaa vaikuttamaan, kun et taas millään pääse irti, nyt tuosta homoeroottisuudesta . . . .
Ja sinä et pakko-oireestasi.
joka siis on ?
Et osaa antaa periksi, vaikka olet väärässä.
KETKU-SIPILÄ JA HÖLÖ-STUBB EDUSTAVAT SUOMEA BRYSSELIN RAHANJAKONEUVOTTELUISSA JOTTA KANSALLINEN ETU TUHOTAAN TAAS KERRAN. Hallituksen toimista ei tule mitään ennen kuin nämä hurlumhei-tyypit ajetaan ulos hallituksesta
KL 6.7.2015: ”Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) oli tarkoitus aloittaa maanantaina kesälomansa, jolloin Soini olisi varapääministerinä edustanut Suomea eurohuippukokouksessa. Valtioneuvoston kanslia ilmoitti kuitenkin alkuillasta, että Sipilän loman aloittaminen siirtyy ja hän edustaa Suomea huippukokouksessa.”
http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197533-enta-sitten
http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197941-euroopan-kolossaalinen-virhe
Parhaillaan tulee BBC muistotilaisuus jihadistisikojen hyökkäys 7/7 Lontooseen
http://www.bbc.co.uk/programmes/b01kl0yv
Punavihreä kupla on tuonut maahan islamisteja ja luokkataistelu vihreitä ja vasemmistoliittolaisia vastaan jatkuu
Uutisten mukaan Kreikkaan ollaan taas syytämässä 50.000.000.000 euroa lisää. Sekään ei varmasti riitä. Tätäkin rahan haaskausta ovat persut hyväksymässä.
Soini esti venäläisten tulon ETYKiin. Seuraavan kerran tulevat kutsumatta muutaman kymmenen tuhannen miehen voimin.
Onneksi meillä on persu puolustusministerinä.
Kaikki on persujen syytä!!