Joskus voi mieli murtua

Toipilas_

Sun leikkiminen mun kanssa meinasi tulla mulle kalliiksi. Tässä viime keväänä oli hiukan isompi nervous breakdown. Olin jatkuvasti sairaslomalla, kun mikään ei vaan onnistunut. Lapsen sain vaivoin pidettyä ja koulupaikan. Tuskin koskaan ymmärtäisit mitä kävin läpi. Olin viittä vaille lataamossa. Sain yllättävältä taholta apua ahdinkooni, muuten en olisi selvinnyt. Kesäkuussa halusin vielä lähteä kokeilemaan ja sain karvaan kokemuksen kautta sen verran järkeä päähän, että tajusin sen että nyt on aika luovuttaa tämän asian suhteen. Vieläkään en ole kuivilla, sillä olet mielessäni, halusin tai en. Tämä kirjoitus ei varmasti sinua tavoita, mutta on minulle yksi tapa käsitellä tätä täysin järjetöntä keissiä. Ja haluan myöskin perään kuuluttaa ihmisten moraalia. Jos tiedätte toisella olevan syviä tunteita itseänne kohtaan, viheltäkää peli poikki ja kertokaa avoimesti omat tuntemuksenne häntä kohtaan. Älkää missään nimessä lähtekö roikottamaan. Hän käänsi selkänsä minulle, vaikka tiesi tunteeni. Ei mitään vastausta. En saanut yhteyttä. Ja taas hiukan liekaa ja nähtiin, kunnes uusi hylkääminen ja välttely.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemitkuitenkin

      Tsemppii. En vaan tajua..jos epäilit hänen tuntojaan, niin miksi et kysynyt, ei olisi tarvinnut roikkua. Ei aina pidä odottaa et toinen kertoo..

    • einevälitä

      Just ku mun kirjoittama.

    • tutkijalöydä

      Varattu mies on ihan selkeesti!!!

    • Siitähä

      Yrititkö jutella kanssaan? Minulla oli keissi, jossa näin toisen kärsivän. Tiesin ja tunsin monen kysymyksen pyörivän hänen mielessään, mutta en osannut rakentaa sellaista puheyhteyttä välillemme, että olisimme saaneet asiat jossain vaiheessa selviksi. Yritin mutta epäonnistuin. Tärkeä oppi elämässä on ollut se, että käsittelemättömät tai yksipuolisesti ymmärretyt asiat kiertyvät ahdistavan tiukaksi keräksi, jota ei saa auki yksin. Toisen näkökulma on välttämätön, joten puhumattomuus ei ole todellinen vaihtoehto. Vaikeneminen johtaa siihen, että lopulta pyörii hurrikaanissa alati muuttuvien ajatustensa kanssa tai sitten kieltäessään itsensä sekä oikeutensa kokemuksiinsa putoaa kokonaan tunne- ja ajatustyhjiöön.

      • Aapee_

        Pyysin keskustelemaan, pakeni. Myöskin kysyin, epämääräinen vastaus. Mutta se on jo mennyttä, ei sillä ole mitään merkitystä enää. Vastauksen voi aavistaa.


      • Siitähä

        Et voi tietää toisen vastausta. Niin kauan, kuin ajattelet tuntevasi toisen ajatusmaailman, olet harhoissa. Siitä johtunee myös se, ettet ole vieläkään selvillä. Sillä taas on merkitystä sinun elämääsi ja ehkä hänenkin.


      • Aapee_

        No voinhan. Ei pystynyt sanomaan päin naamaa. Itse olin tehnyt selväksi tunteeni. Ei kukaan, joka välittää, kohtele niin, kuin hän minua kohteli.


    • Päiväpaistaavielä

      Nyt, kun olet oppisi hänestä saanut, niin älä enää antaudu toisen ihmisen armoille, jos hän vaan pelleilee sinun tunteillasi. Tämän kokemuksen jälkeen tulet olemaan paljon ehjempi ja vahvempi ihmisenä sekä huomaat, että myös itsenäisempi ja pärjäät yksinkin lapsesi kanssa. Ajalla on tapana parantaa haavat, ja jos katselet sinne vuoden loppuun, niin tämä on enää muisto vain.

      • oikeinnihmettelennn

        Olipas kusipäinen kommentti ap:lle. Voiko toisen tunteilla leikkimistä pitää opettajana kokemuksena? Puuttuukohan päiväpaistaavielä ihmiseltä empatiakyky? Mitä niin julmaa hän on kokenut, että lähtee toisia kiusaamaan? Tiedättekös, että ihminen oppii enemmän positiivisista kokemuksista.
        Onko teidän mielestä toiseen ihastuminen ja rakastuminen inhottava juttu, josta toiselle pitää antaa opetus ettei luottaisi ja rakastaisi enää ketään?
        Sitäpaitsi kummankinpuoleiset tunteet kyllä aavistaa ja tietää, se on eri asia jos toinen ei halua toisesta mitään.


    • NovoiHittolaine

      No hmph...jotkut on tuollaisia. Vedä sitä munille, jos vielä näät. Tai ei, kyllä on tosiaan parempi juosta lujaa karkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe