Jos perheessä on toinen vanhemmista narsisti, voisiko se muuttaa myös toista vanhempaa huonomman vanhemmuuden suuntaan? Lasten kannalta ajateltuna. Jos vanhempi kiusaa toista vanhempaa, aiheuttaisiko se myös sen että lapset aikuistuttuaan voivat myöhemmin määritellä myös tämän uhrina olleen vanhemman narsistiksi tai pahaksi tietämättä että hän oli uhri, samoin kuin he itse?
Narsistin vaikutus?
5
97
Vastaukset
- 9477
ehkä se jonkun verran, enemmän tai vähemmän voi vaikuttaa
- äläjääodottelemaan
Kyllä voi, ja on hyvin todennäköistä, että näin, käy. Narsku valehtelee ja manipuloi siten, että uhri on lavastettu syylliseksi koko loppuiäkseen, vaikka kaikki narsun tekemät teot ja tosiasiat kertoisivat toista. Narsku tuhoaa ennenpitkää kaiken. Ainut keino pelastaa itsensä ja lapset on poistua kokonaan narskun vaikutuspiiristä.
- tytär-
Miksi ei olisi mahdollista, että kaksi narsistia, tai narsisti ja vaikeasti läheisriippuvainen henkilö on avioparina. Ja suhde vieläpä kestää vuosikymmeniä.
Kun läheisriippuvainen hyväksyy narsistin uskottomuuden ja sen, että narsisti omii hänen pankkitilinsä ja *sielunsa*. Ja puolisohan on oiva *väline* narsistin ilkeyksien toteuttajaksi ja sanansaattajaksi.
Minä katselin lapsuudenkodissani varsin merkillista *näytelmää*, jossa lapset eivät mahtuneet edes avustajan rooleihin. Käsikirjoitus vaan oli täysi fiasko, joten loppupeleissä menestys oli heikko. - Kaikkivariantitmahdollis
Minun mielestäni on mahdollista, että esim. toinen on psykopaatti ja toinen pehmeän luokan narsisti. Jolloin siitä narsistista tulee psykopaatin uhri, mutta hän kuitenkin on suhteessa ei narsistiin lapseensa epäempaattinen narsisti.
- SataaRopRop
Narsistin perheessä se puoliso on usein "mahdollistaja". Uskoisin että jonkin asteinen läheisriippuvuus yms. vaivaa yleensä puolisoa joka jää suhteeseen. Puoliso pakenee realiteetteja, pistää pään pensaaseen, ja antaa kaiken tapahtua.
Olen nähnyt tämä tapahtuvan tuttavaperheessä jossa lasten hoito ja kasvatus (tai hoitamattomuus ja epälooginen kohtelu) seuraa narsistiäidin aivoituksia, eikä isä puutu vaikka touhu on välillä todella outoa. Narsisti äiti on tehnyt äitiydestä myyttisen asian jota yksikään mies ei voi ymmärtää eikä yhdelläkään miehellä ole varaa kyseenalaistaa. Hän tietää ja hän määrää koska hän on ÄITI.
Isä tuntuu välillä jollain tapaa kyllä tajuavan ettei kaikki ole oikein normaalia, mutta ennemmin kieltää/vaikenee kuin lähtee tekemään jotain. Kun välillä tapahtuu jotakin joka saa narsistinkin selittelemään ja etsimään ulkopuolelta syitä laimlyönneille, isä on jutussa täysillä mukana. Ainakin näin näyttää ulospäin.
Luulen että mies toimisi ihan samoin vaikka lasten äiti ei olisikaan narsisti. Hän siis antaisi naisen päättää ja määrätä perheen ja lasten asioista joka tapauksessa. Lasten epäonneksi äidiksi sattui tällä kertaa narsisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251