ETYJ-skandaali Suomen syytä

Suomi on täysin selvästi yksin syyllinen, että Venäjän kuudelta edustajalta evättiin pääsy Helsinkiin ETYJ-kokoukseen.
Presidentti yritti puolustella Suomen raukkamaista ja typerää menettelyä jotenkin sillä tavalla, että EU:n ohjeet pakotteiden soveltamisesta ovat epäselviä. Selitys osoittaa vain sen, että Suomi ei ole itsenäinen valtio, vaan aivan kuin pässi EU:n talutusnuorassa.
Suomen ulkopolitiikan ensi sijaiseksi tavoitteeksi olisikin otettava itsenäisyyden palauttaminen ja vapautuminen EU:n holhouksesta. Miksi Suomen pitäisi jatkuvasti kumarrella Brysseliin, kuten muslimit Mekkaan päin? EU:lla ei saa olla määräysvaltaa siihen, ketä Suomi kutsuu omaan maahansa ja ketä ei. Se, mitä Suomi vielä ETYJ-kokouksen suhteen tehdä, on pyytää Venäjältä julkisesti anteeksi. Se voisi parantaa ilmapiiriä maittemme välillä. Olisi myös ymmärrettävä se, että suhteet Venäjään ovat Suomelle paljon tärkeämpiä kuin suhteet EU-maihin.

13

81

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ivanovits

      Skandaali on Pietarin trolliruunan aivoissa, ei muualla. Roistovaltiolta ei ole mitään anteeksipyydettävää, ennen kuin se lopettaa sotatoimet Itä-Ukrainassa ja palauttaa Krimin.

    • pashaamolskeissa

      Höpö höpö decr. Suomi noudatti toimeenpanossa EU:n päätöstä, ei ollut Suomen päätös. Mustalla matkustuskieltolistalla ovat henkilöt, jotka ovat myötävaikuttaneet Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan. He ovat ei-toivottuja henkilöitä. Venäjä valitsi heidät tarkoituksella listalle, kun ei halunnut tulla sivistyneiden maiden kokoukseen haukuttavaksi tekojensa takia.

    • yellowwww

      Täysin yksin Suomen ISO Moka tai siis ulkoministeri ja Pressa vastuussa, Eu maat ihmetelleet päätöstä ,Millä voi neuvotella jos osapuolia ei päästetä paikalle? Mahtais Kekkonen tykätä ,nyt meni pohja Suomen välittäjä yms taidoisssa näin käy kun keltanokat laitetaan asialle.

    • sokeitapuluja

      Etyj-skandaali on Venäjän syytä yksiselitteisesti.

      Minskin sopimuksen täytäntöönpano on Venäjän vastuulla. Tekoja odotellaan. Ei siinä ole neuvoteltavaa. Se on aiemmin sovittu. Venäjä vaan siellä edelleen ampuu tykeillä ja pitää rajaa hallussa. Eihän sitä muuten voisi "salaa" kuljettaa kuolleita venäläisiä sotilaita pois valkoisilla rekoilla. Venäläisiä sotilaita on kuollut jo 8000 Itä-Ukrainen sodassa. Suuri isänmaallinen häpeä!

    • Käännekohtaan

      Miksi Itä-Ukrainaan ja Krimille ei ujuteta kameroita vaikka laskuvarjoilla jotta alueesta saataisiin reaaliaikaista kuvaa maailman medioihin, senhän luuluisi sopivan varsinkin Venäjälle jolla "ei ole joukkoja alueella". Saksa ja muut johtavat EU-maat laittoivat Suomen samanlaiseen tilanteeseen suhteessa venäjään, kuin Stalin kun Hän pakotti suomalaiset Lapinsotaan entistä liittolaistaan vastaan jotta liittosuhde katkeaisi lopullisesti.

    • vÄYRY

      Nato HAUKAT asialla ja niiden KÄTYRIT.

    • itteppätilasit

      Yksipuolinen neuvottelu ei ainakaa edistä mitään, koko Etyjin olis pitäny perua, nyt Suomi maksaa yksin mutta aiva oiken näille Ns poliitikoille ,naurettavaa kun Niinistökin vain selittelee ettei ole selvät käytännöt ,ei ole johtajaa Suomella vellihousuja kaikki.

    • Mittatäynnä

      Suomen johto ei ollut vellihousu, vaan päinvastoin, ryhdikkäästi noudatti yhteisiä päätöksiä. Vellihousuiksi voi paremmin kutsua niitä EU:n jäseniä, jotka arvostelivat Suomen johtoa.
      Venäjä suuri naapurimme on jostain syystä alkanut harrastaa jos jonkinmoista koepallon syliin heittämistä, milloin loukataan ilmatilaa, sukelletaan välillä naapurin vesille, nimetään 450 henkilön joukosta ihmisiä kokouksiin, varmasti tietäen heidän olevan matkustuskiellossa.
      Palkataan kerrostalollinen ihmisiä mollaamaan naapurivaltioita ja länsimaita kaikkiin medioihin.
      Pyritään monin keinoin aiheuttamaan epäjärjestystä maapalolle, mitä tästä oikein hyötyy ? Omalle kansalle syötetään trollitehtaista myös muunnettua totuutta, kuin Kreikassa.
      Eikö ole tärkeämpää tekemistä, esim. Alkaidan ja Isiksen järjestykseen saattaminen, näistä saattaa tulla myös paha uhka nykyiselle Kaukaasian Neuvostoliitolle.
      Kaikissa maissa kuitenkin ihmiset ovat ihmisiä ja vähemmän haluavat sotia kenenkään kanssa, miksi johtajat eivät noudata kansan tahtoa maailmassa on selittämätön asia.

    • Ryhdikkäästi__eteenpäin

      SakariTrolli näemmä jatkaa, johon pitää sanoa, että; Venäjä on täysin selvästi yksin syypää siihen, että heidän delegaationsa ei osallistunut, päätöksensä oli heidän. Syyt tähän tietenkin ovat pelko joutua kuuntelemaan perusteltua kritiikkiä toimistaan, mahdollisuus kyseenalaistaa kyseisen kokouksen päätöslauselmia jälkeenpäin ja propagandatemppu Suomea vastaan. Älkää menkö Putinin taitavien psykologista sodankäyntiä harrastavien trollien virittämiin ansioihin.

      • Bror-Erik

        Mutta nyt tämä ongelma maittemme väliltä on ratkennut kuten presidentti
        Putin lausunnossaan sanoi. Eikä Suomen ja Venäjän hyvät suhteet tuollaisis-
        ta pikkujutuista muutu piiruakaan :)


    • järkiunohtui

      Olemme eu:n talutusnuorassa jonka takia itse teemme itsestämme pellen toisten silmissä.Joten kiitos paljon Suomen johto . Omaa päätä voisi käyttää edes joskus.

    • ennaltajärjestetty

      Skandaali alkaa haisemaan ennalta sovitulta. Suomi eväsi valtuuskunnan ja venäjän ei tarvinnut osallistus keskusteluun ukrainan sodasta.

    • ProPatria

      Ei tässä muu ihmetytä, mutta miksi Suomi halusi esiintyä yhdessä entisten itäblokin maiden kanssa (Viro, Liettua, Romania, Puola), kun länsimaat olivat hiljaa ja antoivat Suomelle mahdollisuuden päättää asiasta myös toisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe