En voi lukea täältä mitään enää, mutta tiedän, että minullakin on oikeus purkaa ikävääni tänne, tässä tilanteessa. Tuomioistuin tehköön päätöksensä ja hoitakoon tehtävänsä, mikä sille kuuluu. Onneksi en ole tuomarin rooliin uskaltanut asettua. Se ei ole minun paikkani. Hoitakoon ne sen, jotka paikan omakseen kokevat. Nyt hetkeksi levähdän, jotta haavat vähän paranee, kun ei meinaa mahtua enempää.
yksi minuakin puolustaa
3
<50
Vastaukset
- Muataas
Ei kukaan koskaan puolustanut, hän viimeiseksi mutta ei sillä ole väliä. Minäkin levähdän ja koitan eheytyä, enempää ilkeyttä ei minuunkaan mahdu.
- Yksikinon
parempi kuin ettei ole ketään joka puolustaisi.
- hmphmmm
Jos nyt vakavasti mietittäis, ettei syyttelevä sormi osoita aina vain toista. Mitä minä itse tein väärin, mikä minä itse olen. Haavoitinko, olinko ilkeä myös, ylitinkö rajani, teinkö sen mitä minun ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Tuo toinenkin on tunteva ihminen, ahdistanko häntä jollakin tapaa ja sysäsinkö hänen päälleen omat tunteeni väärällä tavalla.
Kuka tässä ketäkin lopulta tuomaroi?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760