http://yle.fi/uutiset/hovioikeus_alensi_wincapitan_rikoshyotya__sijoitustilin_kautta_kulki_muidenkin_rahoja/8135699
”Miehen kertomuksen mukaan hänen tilinsä kautta kulki myös muiden henkilöiden rahaliikennettä.”
No jopa keksittiin alennusperuste ja jopa oli kerrankin naiivi syyttäjä. Onneksi olkoon. Ketku sai alennusta noin kympin ja se kymppi on nyt poissa kolhoosiämpäristä.
Jämerämpi syyttäjä olisi kysynyt, että ovatkos nämä muut henkilöt konfiskaatiomyllyssä. Jos ovat, toki tältä kolhoosikassanpitäjältä voidaan vähentää muiden osuus. Jos taas nämä kolhoosikassalaiset eivät ole oikeudessa, kuten asia todellisuudessa lienee, kolhoosikassanpitäjä maksakoon kaikkien osuudet.
Kas tässähän kerätään rikoshyötyä takaisin. Rikosvahingon kärsineen kannalta sehän on sama, mistä korvausrahat kaivetaan, kunhan vaan maksu tulee ajallaan. ;))))
Kolhoosikassan kasööri sai alennusta, voi kettu
100
59
Vastaukset
Tuossa saattaa olla kyseessä sellainen tapaus, että tämä sponsori on pystynyt näyttämään toteen, että hän on tilittänyt jäseniltä saamansa rahat clubin tilille. Eli ei ole kietaissut niitä omaan pärs´taskuunsa. Silloinhan alennus on ihan OK ja oikeudenmukainen.
Tässä toinen tapaus, joskaan ei aivan samanlainen (tiedä sitten miten todellisuudessa asia on):
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/07/07/hovioikeus-kevensi-vain-yhden-wincapita-sijoittajan-laskua-valtiolle
Ja mitaan ette voi...- Hartsuherra
”Syyttäjän lausunnon mukaan on mahdollista, että kaikki miehen sijoitustilin kautta kulkenut raha ei päätynyt hänelle.”
Tästä jää käsitys, että Hansksi maksoi ja kasööri kotiutti. Kysessä siis olisi klubista ulosmaksettu raha. Kasööri sitten jakoi voittoja edelleen omalle alalinjalleen.
Nyt voitaiisin ajatella niinkin, että kasööri on ottanut rikoshyödyn vastaan Hanskilta. Mihin sitä rahaa on myöhemmin joutunut, ei kuulu tähän keissiin. Oikeutta ei kiinnosta, onko rahalla ostettu nakkeja. Miksi oikeutta pitäsi kiinnostaa sekään, että osa voitoista on myöhemmin jaettu muille koijareille. Vallankin, jos nämä alalinjalaiset eivät lainkaan ole joutuneet rikoshyödyn konfiskointitoimien kohteeksi.
Hyvin vähän näitä alennuksia on jutun kokonaisuuteen nähden myönnetty. Terve päälinja on ollut, että rahat pois koijareilta, rikoksesta älköön kukaan hyötykö. ;)))) - SusiKorpi
Kaiken huippu vielä varaton..
Hirveät oikeudenkännikulut veromaksajille.
Kreikkalaisille ei jää mitään. - HummaEinari
> Rikosvahingon kärsineen kannalta sehän on sama, mistä korvausrahat kaivetaan, kunhan vaan maksu tulee ajallaan.
Niin on muuttunut vallun ääni kellossa. Alussa kaikki oli rikollisia ja tyhmien kuuluikin menettää rahat. Nyt ne on vahingon kärsineitä.- TotuusSattuu
Kovapa sulla on huoli vallun kirjotuksista...
- KuppaEinari
”Niin on muuttunut vallun ääni kellossa.”
Olen kylläkin aika johdonmukaisesti toitottanut, että rahat pois rosvoilta. Se linja on pitänyt kaikki nämä vuodet. ;))) - leikkaakynnet
TotuusSattuu kirjoitti:
Kovapa sulla on huoli vallun kirjotuksista...
Kova on äitisi rakastajan housuissa... Vallu halusi kaikki wessan varat valtiolle koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin muuttui ääni kellossa.
- ÄläpäValehteleEino
leikkaakynnet kirjoitti:
Kova on äitisi rakastajan housuissa... Vallu halusi kaikki wessan varat valtiolle koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin muuttui ääni kellossa.
Et kuitenkaan viitsi noin härskisti valehdella. Kiistelin jo aiemmin aiheesta Tröllin kanssa tästä ja hänkin hävisi tämän väittelyn 16-0. ;)))
- Valluhousu
ÄläpäValehteleEino kirjoitti:
Et kuitenkaan viitsi noin härskisti valehdella. Kiistelin jo aiemmin aiheesta Tröllin kanssa tästä ja hänkin hävisi tämän väittelyn 16-0. ;)))
Vellihousu halusi kaikki wessan varat valtiolle koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin se ääni muuttui vallihousun kellossa.
- JaEinoValehtelee
Valluhousu kirjoitti:
Vellihousu halusi kaikki wessan varat valtiolle koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin se ääni muuttui vallihousun kellossa.
No valehtele sitten, ethän sinä klubilainen muuten olisikaan. ;))))
- VellihousuVallu
Vallun suusta kuului totuuden sana viimeksi... jaa... no ei tule mieleen. Paikkansa pitämätöntä Itsensä kehumista kyllä on riittänyt.
Mutta mukavaa että olet perunut puheesi.
Aluksi sanoit, että tunkit ovat syyllistyneet rikolliseen toimintaan. Ei onnistunut se, joten sanoit että valtio vie rikoshyödyn ja siitä maksetut verot, koska olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kaikki wincapitan tulouttamat maksut pitää katsoa puhtaaksi rikoshyödyksi.
Perusteluna kaikelle oli se, että winkkarin jäsenillä ahneus vaan ylitti järjen asettamat rajat. Lailla ei ollut väliä. Oli riittävää, kun oikeus vain päätti, että sitä hyötyä on valunut tunnkkitaunon taskuun. Rattoisin tilanne on tietysti niillä rehellisillä wincapitan jäseneillä, jotka ovat erehtyneet maksamaan verotkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan veroja ei voi vähentää rikoshyödystä.
Vellihousu halusi aluksi kaikki jäsenet rikollisiksi ja seuraavaksi kaikki wessan varat valtiolle koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. - VelliVallu
Mukavaa se vaan on, että vuoden tyhjänpuhuja, tröllykäinen on vielä hengissä. Pelkäsin jo, että sinä olet kuollut vatutukseen kuin Paavo Väyrynen muinoin.
Näinhän se tämä winkkaritouhu meni, että minä olin alussa, keskellä ja lopussa oikeassa. Minä tiedän sen ja sinä tiedä sen, tyhjääpä me tässä sen enempää kiistelemme.
Imartelevaa oli lukea tekstistäsi, että minun usein niin sattuvat sanonnan ovat näin hyvin jääneet mieleesi. Niinhän se sanoi jo Aristoteles aikoinaan, että kynä on väkevämpi kuin tyhmän nillitys. ;)))
Winkkari, toden totta, oli vuosisadan opetus kaikille tyhmille ja ahneille. Älkäämme antako tämä opetuksen unohtua vaan muistelkaamme yhdessä asiaa aina välillä. ;))))- Viherhipiä
> Näinhän se tämä winkkaritouhu meni, että minä olin alussa, keskellä ja lopussa oikeassa.
Ei winkkaritouhu nyt varsinaisesti sinusta riippunut mitenkään: se oli olemassa ilman sinua tai siniun kanssasi ihan sellaisena kuin se oli. Sinä et ole maailman napa, vaikka niin annat ymmärtää. Sinä olet vain ihan tavallinen narsisti.
Sinä, vellihousu, halusit aluksi niin kovin kaikkien jäsenten olevan rikollisia. Se ei tietenkään oivomalla onnistunut. Seuraavaksi halusit, että kaikki wessan varat kuuluisivat valtiolle, koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Sanoit, että olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. No tämäkään ei tietenkään pitänyt paikkaansa, ja ajatuksesi olivat paljaita toiveita vain.
Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Ei pyöri maailma valluhousun ympärillä. ;)))) - Voudillahikihatussa
Valluista en tiedä, mutta vouti tekee ainakin kovasti töitä.
- Voutikunniaan
Voudillahikihatussa kirjoitti:
Valluista en tiedä, mutta vouti tekee ainakin kovasti töitä.
Näin on, tyhjää toimittavista valluista viis, vouti tekee työtään.
- velliElli
Viherhipiä kirjoitti:
> Näinhän se tämä winkkaritouhu meni, että minä olin alussa, keskellä ja lopussa oikeassa.
Ei winkkaritouhu nyt varsinaisesti sinusta riippunut mitenkään: se oli olemassa ilman sinua tai siniun kanssasi ihan sellaisena kuin se oli. Sinä et ole maailman napa, vaikka niin annat ymmärtää. Sinä olet vain ihan tavallinen narsisti.
Sinä, vellihousu, halusit aluksi niin kovin kaikkien jäsenten olevan rikollisia. Se ei tietenkään oivomalla onnistunut. Seuraavaksi halusit, että kaikki wessan varat kuuluisivat valtiolle, koska kaikki osallistuneet olivat tyhmiä ja ahneita rikollisia. Sanoit, että olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. No tämäkään ei tietenkään pitänyt paikkaansa, ja ajatuksesi olivat paljaita toiveita vain.
Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Ei pyöri maailma valluhousun ympärillä. ;))))Hyvinpä muistat kaikki sattuvat sanontani. Ei oppi mennyt ojaan sinun kohdaltasi. Mukavaa myös on huomata, että vatutukseen ei sittenkään kuole. Älä häslää, eme kalaan. ;)))
- SinäHäsläri
velliElli kirjoitti:
Hyvinpä muistat kaikki sattuvat sanontani. Ei oppi mennyt ojaan sinun kohdaltasi. Mukavaa myös on huomata, että vatutukseen ei sittenkään kuole. Älä häslää, eme kalaan. ;)))
> Hyvinpä muistat kaikki sattuvat sanontani.
Kyllä kaltaisesi narsistin lausumat käyvät tavallisen ihmisen lausumina valheista. Sinun sanontasi on siis tavallisen ihmisen valhe.
Vallun sattuva sanonta 1: "Tunkit ovat syyllistyneet rikolliseen toimintaan."; ja 2: "Valtio vie rikoshyödyn ja siitä maksetut verot, koska olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kaikki wincapitan tulouttamat maksut pitää katsoa puhtaaksi rikoshyödyksi."
Ei menneet (nämäkään) sanonnat kohdilleen..
> Näinhän se tämä winkkaritouhu meni, että minä olin alussa, keskellä ja lopussa oikeassa.
Sinä, sinä ja sinä. Vallu, vallu ja vallu. Ei näin! Ei winkkaritouhu sinusta riippunut mitenkään: se oli olemassa ilman sinua tai sinun kanssasi ihan sellaisena kuin se oli. Sinä et ole maailman napa, vaikka niin luulet. Sinä olet vain ihan tavallinen narsisti.
Nyt se puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä. Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Ei pyöri maailma valluhousun ympärillä. ;))))
- vallu_the_velli
”Ei winkkaritouhu sinusta riippunut mitenkään:…”
Tämä on vanha filosofinen ongelma. Kun puu kaatuu, kuuluu rysähdys. Mistä tiedämme rysähtääkö kaatuva puu, jos kuka ei ole kuulemassa.
Mutta sovitaan toki, että Winkkari oli olemassa ilman minun havannointiakin, siis täysin riippumatta minusta.
En nyt enää viitsi penkoa vanhoja viestejäni. Kannustin kaikkia klubin jäseniä kipaisemaan poliisisedän puheille ja tekemään klubista rikosilmoituksen. Korostin sitä, että jäsen oli joutunut rikoksen uhriksi. Tämä oli siihen aikaan, kun varatuomari selitteli, että klubi on laillista touhua. Tämä oli siihen aikaan, kun koijarit kirjoitteli tänne, että väärästä rikosilmoituksesta joutuu vastuuseen.
Tällainen tarina tämä oli. Minä olin oikeassa ja sinä surkeasti väärässä. Toki ymmärrän, että nyt sinua vatuttaa. Äläpä huolehdi, aika kuittaa muistot ja naapurien naurut. ;))))- Tunkkitauno
> Korostin sitä, että jäsen oli joutunut rikoksen uhriksi.
Valehtelet!
Sinä väitit aluksi kivenkovaan, että tunkit ovat syyllistyneet rikolliseen toimintaan! Koska toiveajattelusi ammuttiin tietenkin alas, ryhdyit väittämään, että valtio vie rikoshyödyn ja siitä maksetut verot, koska olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kaikki wincapitan tulouttamat maksut pitää katsoa puhtaaksi rikoshyödyksi.
Jatkoit, että winkkarin jäsenillä ahneus vaan ylitti järjen asettamat rajat. Olisi riittävää, kun oikeus vain päättäisi, että sitä hyötyä on valunut tunnkkitaunon taskuun. Rattoisin tilanne on tietysti niillä rehellisillä wincapitan jäseneillä, jotka ovat erehtyneet maksamaan verotkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan veroja ei voi vähentää rikoshyödystä.
Näin se ääni muuttui vellihousun kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä, kuten aivan oikein onkin. - Velli_housuissani
Tunkkitauno kirjoitti:
> Korostin sitä, että jäsen oli joutunut rikoksen uhriksi.
Valehtelet!
Sinä väitit aluksi kivenkovaan, että tunkit ovat syyllistyneet rikolliseen toimintaan! Koska toiveajattelusi ammuttiin tietenkin alas, ryhdyit väittämään, että valtio vie rikoshyödyn ja siitä maksetut verot, koska olisi lapsellista ajatella, että valtio hyvittäisi pyramipeliin osallistujaa siksi, että hän raukkaparka sattui jäämään tappiolle. Kaikki wincapitan tulouttamat maksut pitää katsoa puhtaaksi rikoshyödyksi.
Jatkoit, että winkkarin jäsenillä ahneus vaan ylitti järjen asettamat rajat. Olisi riittävää, kun oikeus vain päättäisi, että sitä hyötyä on valunut tunnkkitaunon taskuun. Rattoisin tilanne on tietysti niillä rehellisillä wincapitan jäseneillä, jotka ovat erehtyneet maksamaan verotkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan veroja ei voi vähentää rikoshyödystä.
Näin se ääni muuttui vellihousun kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä, kuten aivan oikein onkin.Hyvin sinä päivystät palstaa. ;)))
Viimeinen winkkarijuna meni jo vuosia sitten. Asema on suljettu ja seniili Einar Humppakin on poistunut. Turhaanpa sinä enää sambaat hylätyllä asemalla.
Tämä oli tässä. Vyölaukun sanoin: ole rauhassa, mene kalaan.
Tokihan minä muistan ja tiedän, mitä mieltä minä olen asioista. Sinun länkytyksesi ei muuta tosiasioita.
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat. Ahneuttasi ja tyhmyyttäsi poltit näppisi, mutta sellaista sattuu elämässä. ;))) - 24hd
Velli_housuissani kirjoitti:
Hyvin sinä päivystät palstaa. ;)))
Viimeinen winkkarijuna meni jo vuosia sitten. Asema on suljettu ja seniili Einar Humppakin on poistunut. Turhaanpa sinä enää sambaat hylätyllä asemalla.
Tämä oli tässä. Vyölaukun sanoin: ole rauhassa, mene kalaan.
Tokihan minä muistan ja tiedän, mitä mieltä minä olen asioista. Sinun länkytyksesi ei muuta tosiasioita.
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat. Ahneuttasi ja tyhmyyttäsi poltit näppisi, mutta sellaista sattuu elämässä. ;)))Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat: näin se ääni muuttui sinun, vellihousun, kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä (vallun mukaan entisiä rikollisia), kuten aivan oikein onkin.
- 24hdd_taas_pelittää
24hd kirjoitti:
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat: näin se ääni muuttui sinun, vellihousun, kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä (vallun mukaan entisiä rikollisia), kuten aivan oikein onkin.
Saathan sinä sambata, mikä minä olen kohjoja paimentamaan.
Toisaalta on sääli, että Kailajärvi raunioitti niin monen ihmisen talouden ja muutaman elämänkin. - I...........I
24hdd_taas_pelittää kirjoitti:
Saathan sinä sambata, mikä minä olen kohjoja paimentamaan.
Toisaalta on sääli, että Kailajärvi raunioitti niin monen ihmisen talouden ja muutaman elämänkin.> Saathan sinä sambata, mikä minä olen kohjoja paimentamaan.
Mikäkö? Et mikään. Miksi pistää valehtelevaa, itseriittoista ja narsistista sekopäätä paimentamaan kohjoja? Ei kannata, sillä tuolla sekopäällä lienee ihan omat erityisongelmansa. Sekopää taisi muuten luvata pysyä poissa foorumilta, mutta ei osannut sitäkään tehdä kunnolla. Vain "valuuttakauppias" -nimimerkki jäi pois, paskanpuhuminen ja valehtelu jäi jäljelle. ;)))) - HddJaCD
”Mikäkö? Et mikään.”
Tämä oli kaikin puolin hyvä päätös, olemme samaa mieltä. Vanhan liiton mielessä olen toki veljeni vartija, mutta vajakkeja, kohjoja ja tyhjällä asemalaiturilla sambaajia en tosiaan viitsisi paimentaa.
Valuuttakauppias – tuo kaikin puolin hyvä ja kunnioitettava ihminen - tosiaan lähti lätkimään palstalta. Itse taisin mutista, että saatan kirjoittaa tai olla kirjoittamatta, aika sen näyttää.
Mutta miten me ratkaisisimme sinun probleemasi? Ei ole hyväksi, että kannat vuosia tuota katkeruuttasi ja kärvistelet vatutuksen kourissa. Mitä jos sanoisit reilusti ääneen meidän kaikkien kuullen: Olin tyhmä ja ahne, mutta lupaan ottaa oppia kokemuksestani ja kuunnella myös arpajaishallinnon viranomaisten neuvoja.
Eikä meitä kuulijoita edes niin montaa enää ole, anna mennä vaan reilusti.;))) - oiskototta
en jaksanut noita kaikkia lukea mutta aiemmin luin jostain jonkin lakimiehen sanoneen ettei tuossa ole mitään rikosta edes tapahtunut,
pankit ovat vaatineet syytteen nostamista koska tämä tyyppi on tullut toimimaan pankin alueelle,
ja rankki haluaa pitää toiminnan vain itsellään. - Isäsipoika
HddJaCD kirjoitti:
”Mikäkö? Et mikään.”
Tämä oli kaikin puolin hyvä päätös, olemme samaa mieltä. Vanhan liiton mielessä olen toki veljeni vartija, mutta vajakkeja, kohjoja ja tyhjällä asemalaiturilla sambaajia en tosiaan viitsisi paimentaa.
Valuuttakauppias – tuo kaikin puolin hyvä ja kunnioitettava ihminen - tosiaan lähti lätkimään palstalta. Itse taisin mutista, että saatan kirjoittaa tai olla kirjoittamatta, aika sen näyttää.
Mutta miten me ratkaisisimme sinun probleemasi? Ei ole hyväksi, että kannat vuosia tuota katkeruuttasi ja kärvistelet vatutuksen kourissa. Mitä jos sanoisit reilusti ääneen meidän kaikkien kuullen: Olin tyhmä ja ahne, mutta lupaan ottaa oppia kokemuksestani ja kuunnella myös arpajaishallinnon viranomaisten neuvoja.
Eikä meitä kuulijoita edes niin montaa enää ole, anna mennä vaan reilusti.;)))> Vanhan liiton mielessä olen toki veljeni vartija, mutta vajakkeja, kohjoja ja tyhjällä asemalaiturilla sambaajia en tosiaan viitsisi paimentaa.
Sitähän olet omasta mielestäsi nyt tehnyt jo vuosia, ja tulet mitä ilmeisimmin jatkamaan kaikista lukuisista ja kauniista lupauksistasi huolimatta myös tulevaisuudessa. Muiden silmissä sinä olet pelkkä narsistinen ja itseriittoinen trolli.
> Valuuttakauppias – tuo kaikin puolin...
Kts. kohta 1.
> Mutta miten me ratkaisisimme sinun probleemasi?
Kts. kohta 1.
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat: näin se ääni muuttui sinun, vellihousun, kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä (vallun mukaan entisiä rikollisia), kuten aivan oikein onkin.
- Lopputulento
Eipä minulla ole aikaa eikä innostusta tolskata sinun kanssasi enempää, ystäväni Trölli.
Olisin toki suonut, että sinäkin olisit miehekkäästi tunnustanut tosiasiat, sanoutunut irti aiemmista tyhmyyksistäsi ja vakaasti lupautunut pysymään kaukana kaikista tulevista bisnesveivauksista.
Jättäkäämme sijoittaminen niille, jotka asian osaavat (kuten minulle). Tavallisen talleron on viisainta pysyä lotossa ja joulun kunniaksi sitten 2 Ässä-arpaa. Näin kun toimit, et tule aiheuttaneeksi isompaa vahinkoa itsellesi tai sukulaisillesi.;)))- HuiHaiSielläNe
> Eipä minulla ole aikaa eikä innostusta tolskata sinun kanssasi enempää.
Oletpa kuitenkin päivätolkulla jaksanut kehua tässäkin säikeessä itseäsi. Tapasi mukaan.
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat: näin se ääni muuttui sinun, vellihousun, kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä (vallun mukaan entisiä rikollisia), kuten aivan oikein onkin. - Pilvi_Housuissa
”Oletpa kuitenkin päivätolkulla jaksanut kehua tässäkin säikeessä itseäsi.”
Hupsheijaa. Ihan suuni loksahti auki hämmästyksestä. Minäkö kehuisin itseäni? Minä, joka olen suomalaisen vaatimattomuuden perikuva. Mistä sinä olet saanut moisen ajatuksen päähäsi?
Olen kylläkin oikonut muutamia virhellisiä väitteitä tässä säikeessä, mutta sitähän minä olen saanut tehdä jo vuosikausia. Et kai sinä faktojen esittämistä laske omakehuksi?
Tai eihän se minua kiinnosta, laske tai ole laskematta. Enhän aikonut kanssasi enempää länkyttää. ;))) - FRE-654
Pilvi_Housuissa kirjoitti:
”Oletpa kuitenkin päivätolkulla jaksanut kehua tässäkin säikeessä itseäsi.”
Hupsheijaa. Ihan suuni loksahti auki hämmästyksestä. Minäkö kehuisin itseäni? Minä, joka olen suomalaisen vaatimattomuuden perikuva. Mistä sinä olet saanut moisen ajatuksen päähäsi?
Olen kylläkin oikonut muutamia virhellisiä väitteitä tässä säikeessä, mutta sitähän minä olen saanut tehdä jo vuosikausia. Et kai sinä faktojen esittämistä laske omakehuksi?
Tai eihän se minua kiinnosta, laske tai ole laskematta. Enhän aikonut kanssasi enempää länkyttää. ;)))> Enhän aikonut kanssasi enempää länkyttää.
Olet omituinen narsisti-pelle, joka länkyttää SILTI ja kaikista aikomuksistaan ja lupauksistaan huolimatta!
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat: näin se ääni muuttui sinun, vellihousun, kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä (vallun mukaan entisiä rikollisia), kuten aivan oikein onkin. - winpissatus
FRE-654 kirjoitti:
> Enhän aikonut kanssasi enempää länkyttää.
Olet omituinen narsisti-pelle, joka länkyttää SILTI ja kaikista aikomuksistaan ja lupauksistaan huolimatta!
Sinunkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat: näin se ääni muuttui sinun, vellihousun, kellossa. Tänään vellihousu puhuu jäsenistä vahingon kärsineinä (vallun mukaan entisiä rikollisia), kuten aivan oikein onkin.Koville ottaa wessaklubin romahdus. Kun alkaa pariutumaan välimerkkiin, niin kannattaisi katsoa niitä erheitä Pitkäsen teksteistä. Siellä on sentään 36 kohtaa jotka menivät persiilleen. Niistä riittäisi jauhettavaa.
- VaikkaHävisiJutut
Pätkä teki pienestä. Ja oikeuslaitos laittoi 2 milliä rehellistä rahaa tilille
- Tapakurimuskääntäen
Yhelle touhun veivareista annettiin sitä kellarin tuntua, vaikka näitä olisi se 20-50 jupea -olisi kallista yhteiskunnalle näitä ressukoita hoijella valtion laskuun kellarissa, sitten on näitä vähän tienaneita -joilla vauhtia lisättiin pyöräytykseen, lopuksi näitä nylettyjä joilta kaikki vietiin ja veijarit meinaa -jotta kaikki on syylisi, nämä on näitä tapa r-hollisia kurimuksia, jotka osaavat syylisyyden kääntää muitten kontuille.
- zggdhsjhgafseer
Onks noilla homppeli suhe kun tuo yks ravaa Vallun perässä koko ajan.
- HomppelitPariutuvat
Varmasti ovat homppeleita kun Vallu ainakin etenee useimpiin paikkoihin perse edellä kihnuttaen. Homppelin elkeet Vallulla on ja jos toisella on seisokki, niin homppelit pariutuvat. Koville siis otti Vallulle wessaklubin romahdus, vaikka ei ilmeisesti ollut edes jäsen. Tai sitten on ollut homppeli jo syntymästään. Pitkille keskipätkille klubi oli kannattava bisnes.
- TotuusKovilla_
Kovapa sulla on huoli vallun seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.
- Valtterintakanaseison
Valtsuhan on yliviisaas näihin hommiin ja kouluja käynyt kielinero, koska valtteri sen kiraksi pistää ja markkinoille, joo valtsu seurusteli pitkään tämän ylöjärveläisen kanssa, josko näistä on selvät muistiinpanot, kylää-kun valtsu ruppee kirottamaan hussijat selviävät, valtterilla on avaimet touhuun.
- OikeusEnnenkaikkea
Valtsulle annan muuten kaiken kalastusoikeusen touhusta, hän tietää immeisen vaiheet, kyllä kyyneltä joutuu joskus vuodattamaan jutuissa, ei tämä niin häävistä ole.
- Housut_Pilvessä
”...homppelit pariutuvat.”
Huokaus. Täällä houkat jo arpovat ihmisen seksuaalista suuntautumista. Enemmän tällainen kirjoittelu kertoo kirjoittajasta kuin minusta.
On hyvä, että Lehmämies kirjoitti minulle yleispätevän kalastusluvan. Tässä täytyisi ehtiä kalaankin. Se on se aika vuodesta taas, että yöt pimenevät ja ison taimen nousee kosken niskalle katsomaan salakoita. Siellä se ui mukavasti vipottaen minun salakannäköinen perhokin ja pettää epäluuloisen taimenen.
Trölli sai klubista sieluunsa pysyvän vamman. Kaunaisena se haukkuu kaikkea liikuvaa kuin Rytvösen ajokoira. Kyllä se on menetetty yksilö se. - Valtsullahommahanskas
Elä sitten huorissas käy vieraisas -sus on sitäkin vikaa, mutta kyllä valeri osaa touhut.
- Kalastus_ja_hommelit
Valtsullahommahanskas kirjoitti:
Elä sitten huorissas käy vieraisas -sus on sitäkin vikaa, mutta kyllä valeri osaa touhut.
Ei, ei. Ei kannata käydä vieraissa kun tutuiltakin saa. ;)))
- HyväAsiakaspalvelu
Kalastus_ja_hommelit kirjoitti:
Ei, ei. Ei kannata käydä vieraissa kun tutuiltakin saa. ;)))
Ja uskon, enpä taas muistanut tuota, on sulla hauskoja muijia halattavana, miehistä viis.
- KiitosTiedosta
"joo valtsu seurusteli pitkään tämän ylöjärveläisen kanssa,"
Handehan on Ylöjärveltä. Vai on valtsu seurustellut pitkään Handen kanssa. No siitä voidaan päätellä montakin asiaa ja on vain hyvä, että asia tuli nyt esille. - Vastaaviestiin
>>> Varmasti ovat homppeleita kun Vallu ainakin etenee useimpiin paikkoihin perse edellä kihnuttaen. Homppelin elkeet Vallulla on ja jos toisella on seisokki, niin homppelit pariutuvat.
Se on heidän oma asiansa, mutta Vallu kyllä etenee "perse edellä kihnuttaen". Varsinkin puuhun.
>>> Koville siis otti Vallulle wessaklubin romahdus, vaikka ei ilmeisesti ollut edes jäsen. Tai sitten on ollut homppeli jo syntymästään.
Vallu lupasi jättää foorumin jo vuosi sitten, mutta kyllä kollektiivisen vittuilun tuottama endorfiiniryöppy lienee hänelle sellainen sellainen kokemus, että siitä ei pääse eroon. Vain nimimerkin jätti pois, koska pelkäsi kunnianloukkauskanteiden olevan tulossa. Homppelius on hänen oma asiansa.
>>> Pitkille keskipätkille klubi oli kannattava bisnes.
Miljoona puhdasta on hyvä tulo. Suurin osa tuloista on maksettu jäsenten vakuutuksista. - Hui_Hai_Trölli
Kyllä sinä Trölliseni alat olla menetetty yksilö. Tasosi on laskenut vuosien kuluessa kuin pietarilaisella vosulla ja lopulta jäljellä on niin elämän murjoma luuska, että eihän sitä kehtaa edes katsoa.
”Vallu lupasi jättää foorumin jo vuosi sitten..”
Näinhän minä kovasydämisesti uhkasin, mutta onneksi sentään hellyin. Enhän minä raaski jättää teitä hömelöitä tänne yksin parkumaan, hui hai. ;))))
”...koska pelkäsi kunnianloukkauskanteiden..”
Heko heko. Humppa Einarissa tai häen uhkailuissaan ei ole paljoa pelättävää.;)))- vannoijaverifioi
"Kyllä sinä Trölliseni alat olla menetetty yksilö."
Trölli siellä ja trölli täällä, joka puolella trölli. Vallulla on tröllistä todellinen fiksaatio.
"Näinhän minä kovasydämisesti uhkasin, mutta onneksi sentään hellyin."
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Niin se Siperia opetti myös vallua. Samalla tavalla vallu lupasi lopettaa kirjoittamisen suoleen, mutta epäonnistui siinäkin. Ei osannut kun ei pystynyt.
"Humppa Einarissa tai häen uhkailuissaan ei ole paljoa pelättävää."
Loppui kuitenkin Petterille vitttuilu kuin seinään siitä hetkestä, kun tekstin kopiot lähetettiin Petterille itselleen. Humppa Einari vain pelasti sinut raastuvasta, olisit kiitollinen. ;)))) - Ihmettelijä_2
---Eipä minulla ole aikaa eikä innostusta tolskata sinun kanssasi enempää, ystäväni Trölli.---
Tuntuu jatkuvasti kuitenkin löytyvän utta aikaa ja innostusta Tröllin kanssa tolskaukseen.
- HuiHai_semitrölli
”Loppui kuitenkin Petterille vitttuilu kuin seinään…”
Heko, heko - saanhan nauraa.;)))
Enhän minä edes tiedä, että Kavonius olisi saanut tekstejäni. Seniili Einar Humppa kylläkin on uhkaillut suu vaahdossa sitä ja tätä, mutta niinhän ovat uhkailleet kaikki muutkin. En ole ottanut näitä tämän palstan tärähtäneitä koskaan kovin vakavasti, enkä ota nytkään. ;)))
Muistamme kaikki, miten EOK:n piti ryhtymän äärimmäisiin - mutta aina ah niin laillisiin - toimiin, kaikkia ennaltasyyllistäjiä vastaan. Piti ryhtymän, mutta ryhtymättä jäi.;)))
PS. Miksipä minä Petterille vittuilisin? Petteri on jämy jäbä. ;)))- ÄäniMuuttuu
"---Eipä minulla ole aikaa eikä innostusta tolskata sinun kanssasi enempää, ystäväni Trölli.---"
Vallun lupaukset ovat aivan yhtä tyhjän kanssa. Aina löytyy uutta aikaa ja innostusta tolskaukselle.
"Petteri on jämy jäbä."
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Niin se ääni muuttuu valluhousun kellossa. - KukaHerkkäNahkainen
"Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen."
Aika leikkimielisiä noi "herjaukset" oli, aihetta olis ollut kyllä rankempaankin.
Niin osa jutuista oli tosia. - ValluJaEinari
KukaHerkkäNahkainen kirjoitti:
"Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen."
Aika leikkimielisiä noi "herjaukset" oli, aihetta olis ollut kyllä rankempaankin.
Niin osa jutuista oli tosia.---Aika leikkimielisiä noi "herjaukset" oli, aihetta olis ollut kyllä rankempaankin.---
Olen yhden ainoan ja viimeisen kerran erehtynyt leikkimään erään asianajajan huumorintajulla, jonka voidaan katsoa olleen puhdas nolla. Jokainen voi toki leikkiä omilla rajoillaan. Vallun ja Petterin herjaukset loppuivat Einarin postitteluun eli yksi raja tuli umpeen. Sen Vallu ainakin oppi, ellei muuta olekaan oppinut. - JämyJäBä
”Niin osa jutuista oli tosia.”
Jos et kerro muille, niin kerron luottamuksella, että pääsääntöisesti juttuni olivat tosia. Pyrin aina tarkistamaan kirjallisista lähteistä, että faktapohja oli pitävä. Parhaimmillaan Petteri ihan itse kirjoitti asiasta. Toki esitystapani saattaa olla värikästä, mutta se on vaan sanataiteellista vapautta.
Eihän se ole minun vikani, että Hanski doupattiin hypnoosilla treidauskuntoon. Tässä vielä lähdekin asiaan:
http://www.nettisanomat.com/2009/12/20/wincapita.htm
Alkuperäinen uutinen oli Kauppalehdessä.
Todellisuus on parasta hupia, voi Semmelweis sentään. ;))) - Treidaustavarmaltapohjal
On muuten hauskoja kertomuksia pellavapäällä hatussaan, (doupattiin hypnoosilla treidauskuntoon) ja tietysti totisin naamoin uskottavasti kerrottuna.
Varma arkisto tulevaisuuden pisneksiä varten, -piä vain järestyksessä. - kylläseeijaksa
JämyJäBä kirjoitti:
”Niin osa jutuista oli tosia.”
Jos et kerro muille, niin kerron luottamuksella, että pääsääntöisesti juttuni olivat tosia. Pyrin aina tarkistamaan kirjallisista lähteistä, että faktapohja oli pitävä. Parhaimmillaan Petteri ihan itse kirjoitti asiasta. Toki esitystapani saattaa olla värikästä, mutta se on vaan sanataiteellista vapautta.
Eihän se ole minun vikani, että Hanski doupattiin hypnoosilla treidauskuntoon. Tässä vielä lähdekin asiaan:
http://www.nettisanomat.com/2009/12/20/wincapita.htm
Alkuperäinen uutinen oli Kauppalehdessä.
Todellisuus on parasta hupia, voi Semmelweis sentään. ;)))Koska valehen pohjalta kietaistut hakevat omiansa todenteolla!!!
- KiitosEinari
> Vallun ja Petterin herjaukset loppuivat Einarin postitteluun eli yksi raja tuli umpeen. Sen Vallu ainakin oppi, ellei muuta olekaan oppinut.
Hyvä näin, vallun harjoittama herjaus loppui Einarin toimiin.- Tutuiltaveivät
Ootkos jo maksanut kietaisusi, siitähän näissä on kyse, ei mistään herjauksista.
- Humpanpumpankauppiaat
Vaikka keltä yrittäjältä kyselee näistä pumpamiehistä -niin ovat veiviään käyneet kaupittelemassa.
- hahhahhaaaa
Joko se sähköposti on löytynyt ?
- Untamuttamärkää
Trolli näki märän unen sähköpostauksesta kojootille.
Panaman kanavan vedet löyty pyjämahoususta unohtu käydä iltapisulla kun oli niin tohkeissaan kojoottiasiasta. - Olet_kietasia
Untamuttamärkää kirjoitti:
Trolli näki märän unen sähköpostauksesta kojootille.
Panaman kanavan vedet löyty pyjämahoususta unohtu käydä iltapisulla kun oli niin tohkeissaan kojoottiasiasta.Onks sulla homppeli suhe kun ravaat Vallun perässä koko ajan ?
- Lyhyestävirsikaunein
Me tyhmimäthän on näitä täällä ns. paimentaneet -viisaamat on katsonut hourujen sioitukset turhiksi, jotta siinähän nääpuriltanne viette ja jaate keskenänne.
Siinä oli se sioitus. - ValluKehuuPetteriä
> Vallun ja Petterin herjaukset loppuivat Einarin postitteluun eli yksi raja tuli umpeen. Sen Vallu ainakin oppi, ellei muuta olekaan oppinut.
---Hyvä näin, vallun harjoittama herjaus loppui Einarin toimiin.---
Pelkkää Petterin kehumista on kuulunut sen jälkeen, sähköposteja tai ei.- Khcöiygöiyg
Miksei kukaan kapitaano täällä kirjoita: oli se hande ja esikuntaupseerinsa paskoja jätkiä, kun älyyttivät meitä humpuukiin. Vieläkin jauhavat jaskaa, myöntäisivät jo ryöstönsä
- JämyJäbä
"Pelkkää Petterin kehumista on kuulunut..."
Hyvää miestä kannattaa kehua. ;))) - HyvätMiehet
JämyJäbä kirjoitti:
"Pelkkää Petterin kehumista on kuulunut..."
Hyvää miestä kannattaa kehua. ;)))>>> Hyvää miestä kannattaa kehua. ;)))
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Niin se ääni muuttuu valluhousun kellossa. - Sandelsin_Pyssy
HyvätMiehet kirjoitti:
>>> Hyvää miestä kannattaa kehua. ;)))
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Niin se ääni muuttuu valluhousun kellossa.”Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies.”
Olet viimeinkin osannut poimia keskeisen sanoman viestistäni. Hyvä, sinä alat kehittyä. ;))))
http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20030528KO22
Sitä ei joka jantteri vetoa Nobel-tasoiseen tutkimukseen ja hanki samalla sakot ja kahden vuoden esiintymiskiellon oikeuteen.
Tällaisia miehiä maa tarvitsee, ihan Runebergin sanoin sanon: ”Noin suomalainen taistelee, se vasta soturi.” ;)))) - Ainaonaikaa
JämyJäbä kirjoitti:
"Pelkkää Petterin kehumista on kuulunut..."
Hyvää miestä kannattaa kehua. ;)))---Eipä minulla ole aikaa eikä innostusta tolskata sinun kanssasi enempää, ystäväni Trölli.---
Tuntuu jatkuvasti kuitenkin löytyvän uutta aikaa ja innostusta Tröllien kanssa tolskaukseen. - HienoaEinari
Sandelsin_Pyssy kirjoitti:
”Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies.”
Olet viimeinkin osannut poimia keskeisen sanoman viestistäni. Hyvä, sinä alat kehittyä. ;))))
http://www2.hs.fi/uutiset/juttu.asp?id=20030528KO22
Sitä ei joka jantteri vetoa Nobel-tasoiseen tutkimukseen ja hanki samalla sakot ja kahden vuoden esiintymiskiellon oikeuteen.
Tällaisia miehiä maa tarvitsee, ihan Runebergin sanoin sanon: ”Noin suomalainen taistelee, se vasta soturi.” ;))))>>> Tällaisia miehiä maa tarvitsee
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Niin se ääni muuttuu valluhousun kellossa. - 2016242381
HienoaEinari kirjoitti:
>>> Tällaisia miehiä maa tarvitsee
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies. Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Niin se ääni muuttuu valluhousun kellossa.>>> Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Einari teki miehen työn, kun sai vallun kuriin. - Kolhoosikassa
Aivan turhaa lässytystä nämä Einarit ja Vallut, ei liity aloitukseen mitenkään.
- KiitosEinari
Kolhoosikassa kirjoitti:
Aivan turhaa lässytystä nämä Einarit ja Vallut, ei liity aloitukseen mitenkään.
Juuri niin, Einari sai vallun lopettamaan turhan länkytyksen. Siihen on hyvä lopettaa.
- KumisaapasEinari
No kerroppa siitä sähköpostista..
- Vallu_hieno_mies
KumisaapasEinari kirjoitti:
No kerroppa siitä sähköpostista..
Tämä onkin kovasti asiallinen pyyntö.
Einar Humppa rämmelsi ensi kovasti sitä, että minä olisi saanut sähköpostia. No en ole saanut ja kovin mielelläni näkisin itsekin sen postin, vallankin kun koijarit asiasta olivat niin kovin varmoja.
Nöyrästi pyytelin täällä, että pistäkää se saamani sähköposti vaikka tälle palstalle näkyviin. Ei ilmestynyt koskaan.
Nyt tarina onkin tässä ketjussa niin, että Einari olisi lähettänyt sähköpostia. Kenelle, se on aivan tuntematon asia minulle.
Tällaiset höynähtäneiden tarinat eivät järin suuresti minua hetkauta. Ehkä Einari on lähettänyt sähköpostia, ehkä niitä itsarin tekijöitä oli enemmän kuin yksi, ehkä me valitamme vielä EIT:hin, ehkä se Hanskin uusi värkki vörkkii – ehkä tädillä onkin munat.
Mutta siitä on mieleni paha, että tässä ketjussa on 72 vastausta ja vain kaksi vastaa avaukseni aiheeseen. Muut parkuvat sitten mitä parkuvat. ;))) - W_clubben
Vallu_hieno_mies kirjoitti:
Tämä onkin kovasti asiallinen pyyntö.
Einar Humppa rämmelsi ensi kovasti sitä, että minä olisi saanut sähköpostia. No en ole saanut ja kovin mielelläni näkisin itsekin sen postin, vallankin kun koijarit asiasta olivat niin kovin varmoja.
Nöyrästi pyytelin täällä, että pistäkää se saamani sähköposti vaikka tälle palstalle näkyviin. Ei ilmestynyt koskaan.
Nyt tarina onkin tässä ketjussa niin, että Einari olisi lähettänyt sähköpostia. Kenelle, se on aivan tuntematon asia minulle.
Tällaiset höynähtäneiden tarinat eivät järin suuresti minua hetkauta. Ehkä Einari on lähettänyt sähköpostia, ehkä niitä itsarin tekijöitä oli enemmän kuin yksi, ehkä me valitamme vielä EIT:hin, ehkä se Hanskin uusi värkki vörkkii – ehkä tädillä onkin munat.
Mutta siitä on mieleni paha, että tässä ketjussa on 72 vastausta ja vain kaksi vastaa avaukseni aiheeseen. Muut parkuvat sitten mitä parkuvat. ;)))WC-koijareiden tapaan kuuluu että totuus elää tilanteen mukaan. Todisteet tullaan esittämään joskus tulevaisuudessa, aikaisintaan ulosottojen päätyttyä.
- ValluVastaanEinari
>>> Kannatti Einarin lähettää Petterille kopiot Vallun herjauksista, ja jo muuttui ääni Vallun kellossa. Villuilu loppui ihan siihen.
Vallu se nurisee taas useammassa kohdassa jostakin sähköposteista. Miksi? Oli niitä tai ei, turhaa, kuka niitä jaksaa! Einari kuitenkin teki miehen työn, kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan.
Kiitos Einarille kun pistit vallulle luun kurkkuun sähköpostilla tai ilman.- Valtsu_hieno_mies
"...sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan."
Voidaanhan me myös Einaria kiitellä. Hän on miehistä parhain. Toista yhtä kovapäistä jankuttajaa saa etsiä.
Petterin solvauksista taas olen eri mieltä. Olen tasapuolisesti ja arvostaen kirjoittanut oik.tiet.toht. Petteristä. Jos suinkin mahdollista, olen lainannut Petterin omia tekstejä tai antanut ainakin viiteen, josta Petterin ajatteluun voi lähemmin tutustua.
Kun Hanski lemppasi Petterin mäkeen, lähes itku silmässä puolustin Petteriä. Eihän näin saa tehdä. Ikioma oikeudenkäyntiavustaja on kuin oma pipsipussi. rakas ja kallis aarre.
Olen ollut huomaavinani, että kalvat tätä Petter-aihetta kuin rotta kananjalkaa. Mitäpä, jos kirjoittaisit avauksen aiheesta seuraavaksi. ;)))) - valuuttakauppias-j
Petter Kavonius Wincapita sarkasmi valuuttakauppias Rautalankakauppias ;))))
- saitkokoodin
valuuttakauppias-j kirjoitti:
Petter Kavonius Wincapita sarkasmi valuuttakauppias Rautalankakauppias ;))))
Trölli Capitrolli röllerö tosikko draama wincapita pam Diapam vatipää ;))))
- Näin_Menee
> Voidaanhan me myös Einaria kiitellä.
Kyllä. Kiitos Einarille kun pistit vallulle luun kurkkuun sähköpostilla tai ilman. Einari teki miehen työn, kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan.
Niin se ääni muuttui valluhousun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies. Näin muuttuu puheet.- Valtsu_maaseudun_valo
On niin nuiva tuo sinun määritelmäsi, että kirjoitetaan se hieman täsmällisemmin. Kas näin:
Kaikki WinClubin jäsenet ovat kärsineet tai tulevat kärsimään vahinkoja puhtaana käteen. He ovat kovia kokeneita viranomaisvainon uhreja, vaikkakin samalla Suomen valtion täysivaltaisia kansalaisia, mikäli eivät satu olemaan panamalaisia tai homppeliruotsalaisia. Sikäli kun Wincapitan rauniolle perustettu kolhoosikassa sattuisi paisumaan hyvän hiivaleipätaikinan tavoin, klubin jäsenille pitää 400% voitto maksaman yhteisestä kassasta suoraan käteen – siis ihan Runkku-Erkin tyyliin. - Valtsu_leskien_lohtu
PS.
Et sitten ole kirjoittanut vielä sanakaan avaukseni aiheesta. ;))) - ooooooooooooooooooooooo
Valtsu_leskien_lohtu kirjoitti:
PS.
Et sitten ole kirjoittanut vielä sanakaan avaukseni aiheesta. ;)))No en todellakaan. Kirjoita sinä mitä osaat, ja minä kirjoitan mitä haluan.
- HienoaEinar
> Voidaanhan me myös Einaria kiitellä.
Olen samaa mieltä. Kiitos Einarille kun pistit vallulle luun kurkkuun sähköpostilla tai ilman. Einari teki miehen työn, kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan.
Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
Ja nykyisin Petter onkin jämy jäbä ja hyvä mies. Näin muuttuu puheet vallulla.- Tämäunohtui
Tämä unohtui. ;))))
- upupupup
> Rikosvahingon kärsineen kannalta sehän on sama, mistä korvausrahat kaivetaan, kunhan vaan maksu tulee ajallaan.
Niin on muuttunut vallun ääni kellossa. Alussa kaikki oli rikollisia ja tyhmien kuuluikin menettää rahat. Nyt ne on vahingon kärsineitä.
Kiitos Einarille kun pistit vallulle luun kurkkuun sähköpostilla tai ilman. Einari teki miehen työn, kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan. - valuuttakauppias-j
"Sitä ei joka jantteri vetoa Nobel-tasoiseen tutkimukseen ja hanki samalla sakot ja kahden vuoden esiintymiskiellon oikeuteen."
Petter Kavonius esiintymiskielto sakot Wincapita valuuttakauppias Rautalankakauppias ;)))- hypertekstiäkötaas
valuuttakauppias-j Wincapita kirjanmerkki Trölli Capitrolli Diapam pami kusettaja sekopoltsi ;))))
- Kiitoseikalle
Einari veteli oikeista naruista ja teki tosimiehen työn kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan. Vallu vaan toistelee enää vanhaa Hesarista poimimaansa mutta eipä enää lauo typeriä mielipiteitään solvaamalla.
- PollaSekasin
Mitä aineita/lääkkeitä sä käytät. Mä haluun kanssa joskus vetää pään täyteen ja sekoilla.
- VTValuuttakorkkikiinni
PollaSekasin kirjoitti:
Mitä aineita/lääkkeitä sä käytät. Mä haluun kanssa joskus vetää pään täyteen ja sekoilla.
Pameja ja kokkelia, en muuta viikolla.
- Hiromitsu_Takalihas
VTValuuttakorkkikiinni kirjoitti:
Pameja ja kokkelia, en muuta viikolla.
Valuuttakauppiaan vaimo käytti diapameja, joita valuuttakauppias jostain hänelle hommasi. Ei oikein koskaan käynyt ilmi mistä, kun valuuttakauppiaalla oli niin kiire luikkia tiehensä palstalta ja hävittää mennessään omia viestejään roppakaupalla.
- Bittitaivas
Hiromitsu_Takalihas kirjoitti:
Valuuttakauppiaan vaimo käytti diapameja, joita valuuttakauppias jostain hänelle hommasi. Ei oikein koskaan käynyt ilmi mistä, kun valuuttakauppiaalla oli niin kiire luikkia tiehensä palstalta ja hävittää mennessään omia viestejään roppakaupalla.
> valuuttakauppiaalla oli niin kiire luikkia tiehensä palstalta ja hävittää mennessään omia viestejään roppakaupalla.
Siinä taisi mennä bittitaivaaseen muutama kymmenen pahimmin solvaavaa viestiä, mutta suuri osa valuuttakauppiaan typeryyksistä on vielä löydettävissä. - Takasukatukakako
"Siinä taisi mennä bittitaivaaseen muutama kymmenen pahimmin solvaavaa viestiä, mutta suuri osa valuuttakauppiaan typeryyksistä on vielä löydettävissä."
No tee se rikosilmoitus, mitä odotat, postailet 100 kertaa päivässä samaa tuubaa rikosilmoituksista.. olet saamaton örvelö, et edes yhtä sähköpostia saa aikaiseksi.
Olet idiootti.
Ps. Turha taas aloittaa diapami ja takahajurako juttuja. - Valkunhermot
Takasukatukakako kirjoitti:
"Siinä taisi mennä bittitaivaaseen muutama kymmenen pahimmin solvaavaa viestiä, mutta suuri osa valuuttakauppiaan typeryyksistä on vielä löydettävissä."
No tee se rikosilmoitus, mitä odotat, postailet 100 kertaa päivässä samaa tuubaa rikosilmoituksista.. olet saamaton örvelö, et edes yhtä sähköpostia saa aikaiseksi.
Olet idiootti.
Ps. Turha taas aloittaa diapami ja takahajurako juttuja.Kiitos Einarille kun pistit vallulle luun kurkkuun sähköpostilla tai ilman. Einari teki miehen työn, kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan.
- RautaHermoHemmo
" Petterin solvauksen loppumaan "
Laitas yksi esille ! tai edes linkki, jos pelottaa..
Niin et sinä syyllisty solvaukseen, sinähän vain kopioit.
Taitaa olla niin ettei sähköposteja eikä solvauksia löydy...ei edes arkistosta.
Olis kiva tietää mitä miltä P on siitä, että levittelet täällä 100 kertaa päivässä hänen nimeään.. (poisluettuna VT)
- Niinsemuuttuu
Niin muuttui ääni valkun kellossa. Aluksi entinen vallu vannoi ja verifioi, että kaikki wessaklubin jäsenet ovat rikollisia, mutta nyt vallu puhuukin jäsenistä puhtaan varallisuusvahingon kärsineinä ja kovia kokeneina Suomen valtion täysvaltaisina kansalaisina, joille rahat pitää maksaa pullataikinan tavoin paisuvasta kolhoosikassasta!
- Kiitosvielä
Kiitos Einarille kun pistit vallulle luun kurkkuun. Einari teki miehen työn, kun sai vallun kuriin ja Petterin solvauksen loppumaan.
- Hotchokolate
Professorit: WinCapitan toiminnassa ei todellisuudessa ollut mitään lainvastaista tai rikollista.
Annetusta julkisuuskuvasta poiketen todettakoon, ettei WinCapitan toiminnassa todellisuudessa ollut mitään lainvastaista tai rikollista, tähän käsitykseen yhtyvät useat suomalaiset professorit ja tohtorit asiantuntijalausunnoissaan.- Pozzori
Suomen laki sallii toisten rahojen kuppaamisen ja laittamisen omaan taskuun.
Mikä tässä on niin vaikeeta ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696