Oli todella mieltä ylentävää nähdä äsken Kekkosen puhetta tv:sta. YLE:n arkistosta oli kaivettu puhetta ETYK:n avajaisista.
Puheessa oli jotakin maagista, joka on ominaista vain ihan OIKEALLE johtajalle.
Puheessa oli jotakin maagista, joka on ominaista vain ihan OIKEALLE johtajalle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomen oikeistopiireillä on vaikea tilanne, kun pitäisi NATOttaa, tehdä länsimyönteistä politiikkaa ja samaan aikaan haluta venäläinen atomivoimala.
On siinä piireillä tekemistä. Taitaa hyvät suhteet itänaapuriin olla menneen talven lumia.
Fyyrerin mieli ei ole kristallinkirkas, heti aamusta kiljuhumalassa.
Kyllä asia on niin, että Kekkosen tasoiseen johtamiseen kykenee nykyään harva. Väyrynen on eräs heistä.
mutta Kekkosen valinta presidentiksi ei ollut niitä kristallin kirkkaimpia.
Virkakaudet osoittivat valinnan suorastaan lottovoitoksi pienelle Suomelle, idän karhun naapurina.
Hyvällä johtajalla täytyy olla huumorintajua myös jos huumori kohdistuu itseen. Kekkonen oli myös siinä asiassa yliveto.