KUISMA KYSYY HALLITUKSELTA PALAUTUKSESTA
Kansanedustaja Risto Kuisma (sd) on jättänyt 08.12.04 hallitukselle kirjallisen kysymyksen Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta.
Nyt jo entinen Neuvostoliitto anasti toisessa maailmansodassa Suomelta Karjalan ja eräät muut alueet. Sadattuhannet suomalaiset menettivät kotinsa ja maansa. He joutuivat muuttamaan pois kotiseudultaan. Neuvostoliitolla ei ollut anastukseen mitään muuta oikeutta kuin vahvemman oikeus. Tämä suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus on edelleen korjaamatta.
Maamme hallitukset eivät ole olleet viime aikoina aktiivisia etsimään keinoja Karjalan palauttamiseksi. Menneinä vuosikymmeninä silloiset hallitukset onnistuivat palauttamaan Porkkalan alueen ja pitivät esillä mahdollisuutta myös muiden alueiden palautukseen.
Neuvostoliiton hajottua tämän vuosikymmenen alussa olisi ollut hyvä mahdollisuus Karjalan kysymyksen esille ottoon. Tällöin Baltian maat saivat takaisin itsenäisyytensä oman aktiivisuutensa ansiosta. Silloin Suomen johto oli passiivinen ja valmistautumaton avautuneeseen tilaisuuteen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kehitys on jatkunut Venäjän federaatiossa. Venäjällä on muun muassa presidentti Jeltsinin toimesta tuomittu Stalinin Neuvostoliiton toimet Suomea vastaan. Muutenkin Venäjä on tehnyt eroa Stalinin Neuvostoliiton toimintaan.
Itärajan takana vallitsee rappio. Siellä asuvan väestön vaikeudet ovat sellaisia, ettei Venäjällä ole mahdollisuutta omien vaikeuksiensa keskellä niitä korjata. Tämä tilanne antaa mahdollisuuden etsiä sellaista ratkaisua, joka toisaalta täyttää kokonaan tai osittain suomalaisten toiveet, on Venäjän hyväksyttävissä ja pelastaa Karjalan ja muut luovutettavat alueet ja niiden väestön nykyiseltä rappiolta.
Silloinen ulkoasiainministeri Tarja Halonen vastasi kirjalliseen kysymykseeni (KK 596/1999) Karjalan kysymyksestä vuonna 1999 muun muassa seuraavasti: "Päätösasiakirjan mukaan rajoja voidaan muuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti rauhanomaisin keinoin ja sopimusteitse. Periaatteessa ei siten voida sulkea pois mahdollisuutta, että Neuvostoliitolle luovutetuista alueista tai niiden käytöstä voitaisiin neuvotella uudelta pohjalta, jos Venäjällä on tähän valmius. Venäjä ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan rajojensa muuttamisesta."
Suomen on etsittävä aktiivisesti ratkaisua, joka on sekä Suomen että Venäjän etujen mukainen.
Onko hallitus varautunut omalta osaltaan mahdolliseen Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden asioiden esille ottoon ja onko hallituksella suunnitelmia, miten mahdollinen Karjalan ja muiden alueiden palauttaminen Suomeen voitaisiin toteuttaa sekä onko Venäjän halukkuus keskustella Karjala kysymyksestä muuttunut vuodesta 1999?
Lisätiedot:
Kansanedustaja Risto Kuisma
09 432 3192
[email protected]
Kansanedustaja Risto Kuisma (sd) on jättänyt 08.12.04 hallitukselle kirjallisen kysymyksen Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta.
Nyt jo entinen Neuvostoliitto anasti toisessa maailmansodassa Suomelta Karjalan ja eräät muut alueet. Sadattuhannet suomalaiset menettivät kotinsa ja maansa. He joutuivat muuttamaan pois kotiseudultaan. Neuvostoliitolla ei ollut anastukseen mitään muuta oikeutta kuin vahvemman oikeus. Tämä suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus on edelleen korjaamatta.
Maamme hallitukset eivät ole olleet viime aikoina aktiivisia etsimään keinoja Karjalan palauttamiseksi. Menneinä vuosikymmeninä silloiset hallitukset onnistuivat palauttamaan Porkkalan alueen ja pitivät esillä mahdollisuutta myös muiden alueiden palautukseen.
Neuvostoliiton hajottua tämän vuosikymmenen alussa olisi ollut hyvä mahdollisuus Karjalan kysymyksen esille ottoon. Tällöin Baltian maat saivat takaisin itsenäisyytensä oman aktiivisuutensa ansiosta. Silloin Suomen johto oli passiivinen ja valmistautumaton avautuneeseen tilaisuuteen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kehitys on jatkunut Venäjän federaatiossa. Venäjällä on muun muassa presidentti Jeltsinin toimesta tuomittu Stalinin Neuvostoliiton toimet Suomea vastaan. Muutenkin Venäjä on tehnyt eroa Stalinin Neuvostoliiton toimintaan.
Itärajan takana vallitsee rappio. Siellä asuvan väestön vaikeudet ovat sellaisia, ettei Venäjällä ole mahdollisuutta omien vaikeuksiensa keskellä niitä korjata. Tämä tilanne antaa mahdollisuuden etsiä sellaista ratkaisua, joka toisaalta täyttää kokonaan tai osittain suomalaisten toiveet, on Venäjän hyväksyttävissä ja pelastaa Karjalan ja muut luovutettavat alueet ja niiden väestön nykyiseltä rappiolta.
Silloinen ulkoasiainministeri Tarja Halonen vastasi kirjalliseen kysymykseeni (KK 596/1999) Karjalan kysymyksestä vuonna 1999 muun muassa seuraavasti: "Päätösasiakirjan mukaan rajoja voidaan muuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti rauhanomaisin keinoin ja sopimusteitse. Periaatteessa ei siten voida sulkea pois mahdollisuutta, että Neuvostoliitolle luovutetuista alueista tai niiden käytöstä voitaisiin neuvotella uudelta pohjalta, jos Venäjällä on tähän valmius. Venäjä ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan rajojensa muuttamisesta."
Suomen on etsittävä aktiivisesti ratkaisua, joka on sekä Suomen että Venäjän etujen mukainen.
Onko hallitus varautunut omalta osaltaan mahdolliseen Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden asioiden esille ottoon ja onko hallituksella suunnitelmia, miten mahdollinen Karjalan ja muiden alueiden palauttaminen Suomeen voitaisiin toteuttaa sekä onko Venäjän halukkuus keskustella Karjala kysymyksestä muuttunut vuodesta 1999?
Lisätiedot:
Kansanedustaja Risto Kuisma
09 432 3192
[email protected]
Vastaukset 1
Vanhimmat
SORTUUKO VANHANEN TOIVOTTOMUUTEEN?
Pääministerin haastattelutunti sunnuntaina 21.11.04
SORTUUKO VANHANEN TOIVOTTOMUUTEEN?
Pääministerin haastattelutunnilla 21.11.04 toimituspäällikkö Pekka Ervasti ja päätoimittaja Jorma Hernesmaa kysyivät Karjalasta ja siitä äärimmäisestä varovaisuudesta, millä pääministeri Vanhanen ja hallitus suhtautuvat tähän asiaan.
Pääministeri sementoi Suomen tulevaisuuden 1948 allekirjoitettuun Pariisin rauhansopimukseen, joka hänen mukaansa toimii edelleenkin Venäjän ja Suomen välisen yhteistyön pohjana.
Eikö EU-jäsenyydellä olekaan mitään merkitystä Suomen kannanotoissa ja esiintymisessä? Tämä sementointi halvaannuttaa erityisesti sodanjälkeisten kipupisteiden käsittelyä. Ei ihme, ettei ns. sotasyyllisten ja asekätkijöiden tuomioita ole purettu tai Karjalan palautuksesta edes keskusteltu. Hallitus toimii asian salpaajana vastoin kahden miljoonan kansalaisen mielipidettä.
OVATKO PAKKORAUHAN EHDOT IKUISET?
”Silloiset päättäjät taipuivat sellaisiin rauhanehtoihin”. Mitä muita mahdollisuuksia heillä silloin oli säilyttää Suomi elossa? Vaihtoehtoina oli allekirjoittaa kohtuuttomat rauhanehdot tai kuolla. Tässä pakkorauhassa Länsiliittoutuneet myivät Suomen omien etujensa vuoksi Neuvostoliiton etupiiriksi.
Onko meillä yhä edelleen vain yksi toimintamalli jäljellä – jatkuva alistuminen jo kuolleen Neuvostoliiton tahtoon? Onko meidän edelleenkin hyväksyttävä sodan seuraukset sellaisinaan, eikö meillä itsenäisenä valtiona olekaan oikeutta hakea itsellemme oikeutta?
Onko pääministeri yhä jatkosodan poterossa havaitsematta, että muu maailma ympärillä on hakenut ja hakee itselleen oikeutta vääryyksistä. Vain Suomi pitää tiukasti kiinni Neuvostoliiton kuvitelluista eduista omien legitiimien etujen kustannuksella.
Tämä sementointi ei kuitenkaan ole aukotonta. Jostain syystä virolaisia itsenäisyydestä varoitellut presidentti Koivisto yksipuolisesti irtautui Pariisin rauhansopimuksen eräistä sotilasartikloista.
On vaikea ymmärtää, että täysin alistuneen lausunnon antaja on itsenäisen, läntisiä arvoja kunnioittavan maan pääministeri. Vielä vähemmän voi kuvitella, että kyseessä on EU-maan johtava virkamies.
Pääministeri ehkä voi hyväksyä alistumisen vääryyden alle, mutta Suomen kansa ei sitä hyväksy. Kansan oikeudentunto sanoo, että asiat tulee korjata ja vanhat vääryydet selvittää.
Pääministerin pelko ottaa avoimia asioita esille muistuttaa rikoksen uhria, joka koston pelossa ei uskalla tehdä rikosilmoitusta, ja siten suosii rikoksen jatkumista. Tässä tapauksessa rikoksen uhrina on koko Suomi ja sen kansa. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja aiheutti suunnatonta tuhoa. Näyttää siltä, että taloudellisia tuhoja huomattavasti suurempi on ollut henkinen tuho.
SUOMI ON OUTO LINTU
Suomi on outo lintu omien etujensa puolustajana. Sopimus, olkoon se kuinka asiattomissa olosuhteissa tahansa tehty, näyttää olevan pyhä, eikä sitä edes pyritä korjaamaan. Onko tämä suomalaista suoruutta ja rehellisyyttä? Muualla sellaista käyttäytymistä kutsutaan typeryydeksi.
Miten olisi käynyt Baltian maille tai muille Neuvostoliiton satelliiteille, jos siellä olisi ollut suomalainen päämies 15 vuotta sitten? Ne yhä huokailisivat toimeentulon rajamailla Venäjän alamaisena ja miettisivät, että vapauden ikkuna oli aukeamassa, mutta johtajamme itse sulkivat sen.
Koivisto jarrutteli, etteivät Baltian maat saa ryhtyä elämöimään itsenäisyydellä, Venäjä voi kostaa ja hyökätä. Nyt Viro on EU:n jäsen ja Naton jäsen. Onko Venäjä hyökännyt? Onko ihmisten elämisen taso huonompi?
KUKA ELÄMÖI SODALLA?
Mistä pääministeri on kehittänyt käsitteen sodalla elämöimisestä, kun puhutaan Karjalan palautuksesta? Kuka Suomessa elämöi sodalla? Tietojemme mukaan ei kukaan. Miksi kansaa pitää pelotella tunnepohjaisella vihollisen maalaamisella?
Palautusjärjestöt eivät ole pyrkineet käynnistämään neuvotteluja Venäjän kanssa rajojen palauttamisesta, vaan jättävät sen istuvan valtiojohdon vastuulle. Suomen valtiojohto ei ole pitänyt tapana elämöidä sodalla, joten voitaneen arvioida, ettei tämänkään hetkinen valtiojohtomme sitä tee.
Suomessa on kaksi miljoonaa kansalaista, jotka haluavat, että Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttaminen otetaan hallitusohjelmaan ja sitä ryhdytään määrätietoisesti viemään eteenpäin rauhanomaisesti EU:n ja muiden läntisten maiden tuella sekä Venäjän kanssa yhteistyössä.
Jos joku kokee tällaisen toiminnan sodanlietsontana tai aggressiona, on käsitteiden tarkistus tarpeen. Ellei Suomen hallitus ota näin suuren kansalaisjoukon mielipidettä huomioon, voidaan perustellusti kysyä, kenen etua hallitus ajaa. Mikä estää asian edistämisessä? Onko kyseessä vanha kummitus, Venäjä-pelko, vai ovatko kyseessä yksityiset intressit, joiden olemassaolosta ei olla tietoisia?
Ovatko suurlähettiläs Grininin ja entisen suurlähettiläs Derjabinin varoitukset ja painostus tuottaneet tulosta?
PALJON POSITIIVISIA RAJANEUVOTTELUJA
Pääministeri on oikeassa, että maailmalla on paljon esimerkkejä siitä, kun rajoista on lähdetty neuvottelemaan. On saatu paljon positiivisia tuloksia aikaan. Ei ehkä tarvitse luetella niitä 15 maata, jotka itsenäistyivät Neuvostoliiton hajotessa.
Aivan uutena esimerkkinä on Kuriilien saarten palautus, jonka Venäjä ja Japani ovat sopineet. Ellei Japani olisi sinnikkäästi pitänyt kiinni oikeuksistaan, vaan olisi toiminut suomalaisittain, ei tässäkään asiassa olisi tapahtunut mitään positiivista.
Venäjä on palauttanut Kiinalle maa-alueen. Oliko sekin väärää elämöimistä? Vai onko siten, että vain suomalaiset elämöivät sodalla, kun he asiallisesti haluavat neuvotteluja vääryydellä otetun oman omaisuuden palauttamisesta?
Palautus on sekä Suomelle että Venäjälle erittäin myönteinen operaatio esim. taloudellisesti ja poliittisesti? Kuinka sellainen toiminta, joka tähtää molempien osapuolten hyötyyn, voisi aloittaa uuden sodan?
Suosittelemme pääministerille syvällistä mietintää siitä, mikä on Suomen etu ja kenen etua hallitus ajaa. Toivomme pääministeri Vanhasen vastaavaan kolmeen kysymykseen:
1. Hyväksyykö pääministeri ja Suomen hallitus koetun suuren vääryyden jatkumisen, vaikka olisi mahdollista ratkaista asia molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla rauhanomaisesti?
2. Mistä pääministeri tietää, ettei Venäjän kanssa voi neuvotella rauhanomaisesti alueluovutuksista, kun presidentti Kekkosen jälkeen Suomi ei ole ottanut asiaa esille? Jos asia on otettu esille, niin koska se on tapahtunut, kenen kanssa, miten tähän keskusteluun on valmistauduttu ja mitä vastauksia on saatu?
3. Kaksi miljoonaa suomalaista haluaa neuvotteluja Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta. Miksi pääministeri ja hallitus täydellisesti torjuvat näiden ihmisten perustellut toiveet?