Laitetaampa selvemmin, kuka verot maksaa..

(jospa tuon ymmärtäsi heikommallakin "matikalla" oleva)

Pienituloisimmat vajaat 44 prosenttia, jotka maksoivat 7,5 prosenttia suorista veroista.
Pienituloisia on Suomessa runsaat kaksi miljoonaa.
-
Kovapalkkaisin 11 prosenttia maksoi melkein 45 prosenttia Suomen suorista veroista vuonna 2013, kertoo Tilastokeskuksen Veronalaiset tulot-tilasto.
-
Suurituloisia on Suomessa runsaat puoli miljoonaa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos jätetään alv-vero huomiotta, mamut eivät maksa mitään veroja, eivät ole maksaneet mitään eivätkä tule maksamaan mitään, koska ei ole palkkatyötä

Tämä koskee myös punavihreässä kuplassa eläviä bilettäjiä, jotka kinuavat kansalaispalkkaa työssäkäyvien veroista riistäen

SUOMESSA ON NOIN 500 000 KOTITALOUTTA ELI NOIN 1 000 000 IHMISTÄ VEROJEN MAKSAJANA jos ALV-veroa ei oteta huomioon

Mamut ja vasliiton bilettäjäpellet loisivat Kelassa ja MAKSAVAT VAIN ALVin JA KUPPAAVAT VERONMAKSAJIA TOTAALISESTI

MUUT KUIN NÄMÄ miljoona SAATTAVAT MAKSAA VÄLITTÖMIÄ VEROJA HIUKAN, MUTTA SAAVAT KAIKEN HETI TAKAISIN ASUMISTUKENA JA KELA-AVUSTUKSINA JA HOITAMALLA HAMPAITAAN TERVEYSKESKUKSESSA lisäksi mamut eivät ole koskaan maksaneet eivätkä koskaan maksa Suomessa tuloveroveroja

KUN KREIKASTA TULEE 7 MILJARDIN LASKU, SE ON YLIMÄÄRÄISTÄ RAHAA JOKA ON LÖYDETTÄVÄ sosiaalihuollon ja kelan ja asumistuen päälle

J URPILAISEN PELLENTAKUUT KATTAVAT SIITÄ VAJAA MILJARDIN

EHKÄ HALLITUS USKALTAA PANNA HIUKAN MAMUJEN MAKSETTAVAKSI JA PANNA ALV-VEROPROSENTTIA YLÖS

JÄLJELLE JÄÄ noin miljoonan suomalaisen MAKSETTAVAKSI KUITENKIN NOIN 5 MILJARDIA euroa

ELI noin 5000 euroa per henkilö

KREIKKA MAKSAA KAHDEN HENGEN TYÖSSÄKÄYVÄLLE KESKILUOKKAISELLE PERHEELLE SITEN KAKSI KERTAA 5000 ON 10 000 EUROA

KIITTÄKÄÄ LIPPOSTA, SAULI NIINISTÖÄ (veivät Suomen euroon), Kataista, Käteistä, JUrpilaista ja yleisiä valehtelijoita Olli Rehniä, ketku-Sipilää (Rehn toi vielä mustalaiskerjäläiset kaduille pelkurina hyväksymällä EU-komissaarina Bulgarian ja Romanian liittämisen EU:hun jolloin irtolaisia ei voi häätää)

Nyt SIPILÄ ISTUI KREIKANPELLEN VIERESSÄ BBC:N UUTISPÄTKÄSSÄ JA OLI HILJAA KOSKA EI OSAA KYLLIKSI ENGLANTIA SANOAKSEEN ETTÄ LISÄÄ RAHAA EI VOIDA ANTAA KOSKA SE ON SUOMEN HALITUSOHJELMASSA ettei vastuita lisätä JA JOS SITÄ RIKOTAAN HAJOAA HALLITUS TAI PERUSSUOMALAISET TAI SUOMI TAI JOKU

Äänestä

Valtion rahakasa".
Se todella sitä, yksi kasa.
Siihen tuodaan ja siitä viedään.
Siihen pitää lait rakentaa, jotta olisi tasapuolista, maksukyvyn mukaan.
Muutamat ei maksa lainkaan, miljonääritkin mm Halonen, Koivisto; Ahtisaari. Pres eläkkeestään 96000 €/v, joka sekin väärinperustein.
Kun eläke on 60 % Tasavallan presidentin palkkiosta.
Jokainen voi tarkistaa.
Korruptiotahan se varsinaisessa merkityksessä.

He (presidentit) nyt jos kuka, pitäisi näyttää mallia, suuntaa.
Tavallisempi presidentti jo häpeäsi, kun muilla maksattaa veronsa.

Demarit, ensin omapesä kuntoon, sitten muitten pesille.

Äänestä
  • "Muutamat ei maksa lainkaan, miljonääritkin mm Halonen, Koivisto; Ahtisaari. Pres eläkkeestään 96000 €/v, joka sekin väärinperustein."

    Peruste on lain mukainen, joten lopeta jokapäiväinen pakkomielteinen jankuttaminen.

    Äänestä

  • Jos presidenttien palkkiot ja eläkkeet säädettäisiin veronalaiseksi tuloksi, heidän bruttotulojaan korotettaisiin niin paljon, että käteen jää yhtä paljon rahaa kuin nytkin.

    Näinhän on käynyt muidenkin suurituloisten osalta. Heidän ammattiliittonsa ovat ajaneet jäsenilleen palkankorotuksia vetoamalla siihen, että jäsenet joutuvat maksamaan niin paljon veroa. Jostain syystä peruste on unohdettu silloin, kun valtio on laskenut tuloverotuksen tasoa. Suurituloisten palkkoja ei olekaan laskettu, vaan päinvastoin niitä on jopa saatettu korottaa entisestään.

    Äänestä

:D älä jankuta.,

Suurituloiset maksaa TULOISTAAN Ainoastaan 20-30%:ttia veroa. Oikea veroaste pitäisi olla vähintään sama mikä on 40 000 vuositulolla oleva veroaste, eli vähintään 45%. Iso on aukko verokertymässä. Eihän siinä ole mkitään laitaa että miljoonan tienaava maksaa 20% veroa 40 000 tienaava maksaa 45%. Verothan pitäisi maksaa niiden joilla on varaa maksaa veroa.

Ei tuosta mantrastasi tule oikeudenmukaista verotusta vaikka kuin toistat sitä-

Äänestä
  • Se on tilastokeskuksen mantra.
    Kyllä se oikein on.

    Jos olet sossunelätti, vaikeaahan nämä.
    Luulet varmaan, että sinä ja sossutoverit maksatte maan verot.

    Äänestä

  • Et_vain_tajua_näitä kirjoitti:

    Se on tilastokeskuksen mantra.
    Kyllä se oikein on.

    Jos olet sossunelätti, vaikeaahan nämä.
    Luulet varmaan, että sinä ja sossutoverit maksatte maan verot.

    OIn..on se oikein, mutta tuolla ei voi puolustella isotuloisten määrään olemassaoloa. Sitä sinä yritätä selittää isotuloiset on tarkeitä Suomen taloudelle.

    Kuitenkin asia on päinvastoin. Rikkaat ovat yhteiskunnan kannata huono asia, silloin kun sitä rikkautta ei laiteta hyödyttämään yhteiskuntaa.

    Pelkkä verotus on tappiota Suomelle koko ajan verrattuna siihen että tuotakin tuloa pystyttäisi jakamaan palkkoina useammalle ihmiselle. Jos kaksi miljoonaa vuodesa tienava tienaisi ainioastaan miljoonan sillä rahalla pystyttäisi työllistämään 300 ihmistä lisää töihin. Tuo 300 ihmistä maksaisi yhteensä enemmän veroa kuin tuo yksi rikas. Lis'äksi tuo tulo lähtisi kiertämään kansantaloudessa sen sijaan että se menisi makaamaan pörssiin.

    Minä kyllä tajuan mutta tajuatko sinä?

    Äänestä

  • asdfäölkjertpoiubhg kirjoitti:

    "selittää isotuloiset on tarkeitä Suomen taloudelle."

    => Tuollaista sanotaan tihkumisteoriaksi, se on oikeastaan aika vanha ajatus,

    "Tarvitsee vain säätää laki rikkaiden vaurastuttamiseksi, niin heidän vaurautensa tihkuu alempana oleville"
    -Presidenttiehdokas William Jennings Bryan, 1860-1925.

    Thatcher markkinoima tihkumisteoria Lafferin käyrineen ei ole toiminut missään kunnolla, Prof. Patrick Minford sanoikin, "Lafferin käyrä on hölynpölyä".

    http://en.wikipedia.org/wiki/Laffer_curve

    http://www.uusisuomi.fi/comment/316776#comment-316776

    Äänestä

  • iuytr87 kirjoitti:

    Jos otettan vaikkapa vanhanajan patruunat.
    He toi työtä ja toimeentuloa ihmisille.
    tekivät kansakoulut, kaupat, sairaanhoidon...siihen kyläyhteisöön, johon asumukset rakennettiin työläisille.
    Kyllä nämä patruunat saakin saada vähän enemmän.

    Turha esim Tarja Halosenkin allkaa heitä jäljittelemään kalliina ylöspitonaan mm 481 000 € yksi lentokone kyyti, kun piti vain näyttää "porvareille".

    Joka työ työtä ja toimeentuloa, kyllä he on kunniakansalaisia.
    Eikä joku sossu rääpäle.

    Äänestä

Eihän tämä uutinen kerro mitään muuta paitsi tuloerojen kasvusta ja köyhien määrän lisääntymisestä.

Äänestä
  • Köyhienkin pitäsi itse jotain tehdä eteensä.
    Eikä maata vain pankkona suu auki, jotta sossu sinne ruokaa laittaa.

    Äänestä

  • Todelliset_pankot kirjoitti:

    Köyhienkin pitäsi itse jotain tehdä eteensä.
    Eikä maata vain pankkona suu auki, jotta sossu sinne ruokaa laittaa.

    No kun yritys joka maksaa johajalleen 2,5 miljoonaa palkkaa vuodessa, ja hallituksen jäsenilleen jokaiselle 150 000 muutamasta kokouksesta vuodessa sanoo että ei ole rahaa palkata. Tee siinä sitten itekin jotakin.

    Mitä muuta voi tehdä kuin kysellä että riittäskö sitä palkan maksuvaraa minullekin jos tulen töihin:D

    Äänestä

  • Ällistyttävää, että tällä kertaa valitsit asiallisen kuvan. Yleensä linkistäsi löytyy alastonkuvia Halosesta, joita hekumoiden katselet aamusta iltaan.

    Äänestä

  • res-pank kirjoitti:

    Ällistyttävää, että tällä kertaa valitsit asiallisen kuvan. Yleensä linkistäsi löytyy alastonkuvia Halosesta, joita hekumoiden katselet aamusta iltaan.

    Mitenhän sopii yhteen
    roskiksen tonkija >sitten pitää olla yksityissuihkarikin valtion laskuun.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288378251296.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oli_epäsevää kirjoitti:

(jospa tuon ymmärtäsi heikommallakin "matikalla" oleva)

Pienituloisimmat vajaat 44 prosenttia, jotka maksoivat 7,5 prosenttia suorista veroista.
Pienituloisia on Suomessa runsaat kaksi miljoonaa.
-
Kovapalkkaisin 11 prosenttia maksoi melkein 45 prosenttia Suomen suorista veroista vuonna 2013, kertoo Tilastokeskuksen Veronalaiset tulot-tilasto.
-
Suurituloisia on Suomessa runsaat puoli miljoonaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu