MIksi media lellii Perussuomalaisia

kritikkiätarvitaan

Koska Yle ja muu valtamedia lopettaa Perussuomalaisten käsittelyn silkkihansikkain. Miksi Persusuomalaiset pääsevät aina vähemmällä kritiikillä kuin muut puolueet ja miksi Soini saa todistetusti enemmän media-aikaa kuin muut. Odottaisin Yleltä tasapuolisempaa kohtelua. Perussuomalaiseten lelliminen on mennyt jo liian pitkälle.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aetuhautrjry

      Media kertoo kyllä pintapuolisesti persujen toilailuista, mutta ei harrasta syvälle menevää journalismia näiden suhteen.

      Persut mokailevat moninverroin suhteessa muiden puolueiden edustajiin. Siksi persut saavat paljon "mainosaikaa". Ongelma on siinä, että median persu-uutisointi jää yleensä lyhyeen ja toteavaan moodiin.

      Kunnollinen poliittinen journalismi ei päästäisi ainakaan Soinia ja nykyisiä persuministereitä niin helpolla kuin nykyään tapahtuu.

    • Hallaahon-äänestäjä7

      koska en tiedä miksi media lellii kerron että

      täytyy sanoa että Siilasmaa toimi älykkäästi ja oikeaan aikaan
      ostamalla räkähalvalla NSN-verkot Siemensiltä
      myymällä räkäkalliilla kännykät Microsoftille
      keskittymällä verkkoihin, patentteihin ja Here-palveluun
      aloittamalla UUDESTAAN KÄNNYKKÄBISNEKSEN 2016

      tulos

      ei vain Elop saanut potkuja
      http://www.nytimes.com/2015/06/18/technology/4-microsoft-executives-to-leave-in-top-level-shake-up.html

      vaan koko homma sulaa nyt
      http://www.nytimes.com/2015/07/09/technology/major-job-cuts-expected-at-microsoft.html?_r=1

    • törktörk-persu

      Vielä 3 vuotta sitten maahanmuuttovastaisuus (eli olla jotain mieltä) oli lain mukaan erittäin rangaistava törkeääkin törkeämpiteko.

    • psviemediavikisee

      Perussuomalaiset on taitavia käyttämään julkisuutta hyväkseen ja esimerkiksi nyt joku hemmo Turust on ilmoittanut asettuvansa Soinin vastaehdokkaaksi puolueen puheenjohtajaksi. Media villiintyy heti ja perussuomalaiset saavat taas rutosti ilmaista mainosta.

      • soinin.hyysääjät

        Soinin kaksi suurinta hyysääjää mediassa ovat olleet vuosia Ilta Soini Sanomien Ulla Appelsin ja Ylen poliittisen toimituksen esimies Pekka Ervasti. Siksi Yle on hyysännyt erityisesti Soinia suorastaan hurmiossa vuosien ajan, eikä loppua näy??! Älytöntä.


    • vähämuuttunu

      Muistan 90-luvulta. Tampereella oli EU-vastustajien kokous. Sieltä tuli vihaisia miehiä ja Soini. Se oli pienipuolue silloin. Nyt huseeraa ulkoministerinä.

    • antipullukka

      Koska suurin osa suomalaisista ei voi hyväksyä persujen politiikkaa on tärkeää, tämä myös tuodaan julki selkeästi. Persujen hyysämisen on loputtava.

    • StoppiHyysäämiselle

      Jussi Niinistön menneisyys Valkoisen Rintaman ja Kansallisen Kulttuuririntaman aktiivina pitää paljaastaa juuriaan myöten kaikelle kansalle. Persujen suojelun pitää loppua nyt.

    • TuskinTapahtuu

      Juopot ja laiskat toimittajat on lepytelty Soinisäätiön tarjoamilla viinaksilla. Nyt voidaan kierroksia lisätä vielä ulkoministeriön diplomaattitarjoiluilla.

    • gvfoåp9u8

      Ei mitään ERV-hämäriä rahoja. Ei mitään ERV-hämäriä rahoja. Jos ja kun edellinen hallitus on jotain siunannut- nyt ei persujen tule olla mukana.

      • pSS.Kusettajat

      • velepersu

      • mennäänlörtsylle
        velepersu kirjoitti:

        Onkohan hän edes oikea persu? Taitaa olla VALEPERSU.

        Onko edes oikea työministeri? Ei ainakaan vaikuta tuntevan edes omaa organisaatiotaan, tehtävistä puhumattakaan. Ja jos ei tiedä jotain, olisi fiksumpaa tunnustaa se, kuin höpsiä puutaheinää, ja saada lisää peruspölhösulkia hattuunsa.


    • tasaarvot

      Soinisäätiön kieroiluistakin Yle on ollut ihan hiljaa. Kyllä persuja pitäisi kohdella yhtä tiukasti kuin muitakin puolueita.

    • hilpatti

      Koska Yle vaikenee persujen väärinkäytöksistä, on tärkeää, että kansa ei vaikene näistä.

      • koijareiden.pSS

        Koko soinismi tuntuu olevan pelkkää valhehöttöä?


    • totuutta

      Miksi media vaikenee Soinin terveydentilasta - miksi totuutta ei kerrota kansalle?

      • soinidiktatuurista.taas

        Edes Pohjois-Koreassa ei palvota Isä Aurinkoista yhtä paljon kuin Suomessa täydellisen hampaaton media palvoo vuodesta toiseen Soinia. Järjetöntä.


    • jytkytkytkyt

      Koska persut on tuleva valtapuolue, ei demarit.

      • kiitos.nauruista

        :) hupaisa väite, kun ottaa huomioon persujen kannatuksen vauhdikkaan alamäen.


    • baavi

      Ja taas on Suomen media rähmällään Soinin edessä. Rupeaa kansa olemaan lopen kyllästynyt Soinin venkoiluun. Pullukka on varmaan hakenut oppinsa Kreikasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe