Kivan tuntuinen nainen ja kirjoittelulla melko kauan. Hän sai koulutettua minut ja muka ihastui niin. Odotin kovin jotta hän tulee linjoille. Yöt kirjoittelulla ja aamulla tukka pystyssä menin töihin. Hän onki minulta tietoja ja julkaisi niitä myöhemmin useassa paikassa. Lupaili tapaamista,muttei koskaan se toteutunut. Sitten hän häipyi. Kuulin että oli tehnyt usealle miehelle samoin ja työ paikan sössinyt myös. Taisi olla minun onni etten päässyt tapaamiseen asti, kun oli kuulemma yhdelle tehnyt kovinkin kurjasti.
Esitti sivuilla huijari naisia
Sekerttulioli
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja lisääntyminen että ihastui ja ikävöin. Voi minnuu. Pitäisi ottaa sellainen luotettava kunnon nainen ja lopettaa tämä deittailu. Mutta nyt siten kerttuu.
Voi teitä reppanoita. Ensin etsitte kivaa ,rempseää näistä ja kun vähän pitää lystiä teidän kanssa niin te Jäättee koukkuun. Ota kuule sellainen tavallinen nainen jonka kanssa kiikutte kiikustuolissa loppu elämän.
Löysä k.oliko se valittaa? Vai taluttelet toista rannalla ja toinen tulee heti pian saunaan kanssasi. Juurikin noin. Uskontoon ken tahtoo. Minä luulen ettei yksikään oikea nainen tuollaista pätkää huolisi. Vai olet muka ronkeli? Kiva se on varmaan esittää mutta kun ei kukaan sinnuu usko.
Antaisit sen olla. Vaikka onkin reppana!
Ei kannata haksahtaa kivan tuntuisiin.
Hän halusi onkia tietoja ja ongittuaan tiedot katosi. Sinä et edes tiedä, oliko mies- vai naisonkija. Näitä tiedoista eläviähän riittää.