Albertinkadun asunto on eläimille kauhun ja kidutuksen paikka: Tukiaisen koirat eivät pääse tarpeilleen ulos, eikä niitä ruokita riittävästi. Tukiainen nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, ja sitten koirat suljetaan asuntoon tunneiksi ja päiviksikin, kun lähdetään bilettämään. Niinpä koirat ovat itsekseen ja tekevät tarpeensa asunnon sisälle, valmiisiin hajumerkkeihin.
Nyt Aamulehti raportoi 8.7.2015 vastaavanlaisista oloista ja toiminnasta ja siitä seuranneesta tuomiosta:
”Pirkanmaan käräjäoikeus langettanut tuomion eläinsuojelurikoksesta.
Kahta koiraa pidettiin asunnossa, jossa niiden virtsaa ja ulostetta oli ympäriinsä. Toinen koira oli suljettuna vaatehuoneeseen. Koiria ei hoidettu eivätkä ne saaneet tarpeeksi ruokaa ja vettä. Eläimet olivat huonossa kunnossa ja toinen niistä olisi tarvinnut kiireellistä eläinlääkärin hoitoa. Rikos tapahtui viime vuoden elokuussa.”
Artikkeli: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194989137780/artikkeli/piti koiria karmeissa oloissa nainen sai tuomion elainsuojelurikoksesta.html
Nyt Aamulehti raportoi 8.7.2015 vastaavanlaisista oloista ja toiminnasta ja siitä seuranneesta tuomiosta:
”Pirkanmaan käräjäoikeus langettanut tuomion eläinsuojelurikoksesta.
Kahta koiraa pidettiin asunnossa, jossa niiden virtsaa ja ulostetta oli ympäriinsä. Toinen koira oli suljettuna vaatehuoneeseen. Koiria ei hoidettu eivätkä ne saaneet tarpeeksi ruokaa ja vettä. Eläimet olivat huonossa kunnossa ja toinen niistä olisi tarvinnut kiireellistä eläinlääkärin hoitoa. Rikos tapahtui viime vuoden elokuussa.”
Artikkeli: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194989137780/artikkeli/piti koiria karmeissa oloissa nainen sai tuomion elainsuojelurikoksesta.html
Vastaukset 84
Vanhimmat
Koirat ovat Tkiaiselle kuin pehmoleluja prinsessaleikeissä, eläviä nukkeja, joita voi pukea värikkäisiin, kittanoihin vaatteisiin.
Bebellä ja Bellalla on asiaa! http://aijaa.com/bZPonm
Tuossa on sitä aitoa sanomaa. Uskoispa emäntä asian jo...
Asunto siivottiin koirankakasta ennen Kenin tuloa paikalle, mutta äkkiähän se siitä taas suttaantuu.
Kämpästä pissinhaju ei lähde helpolla...
Klamouritarhan on tottunu hajuihin pahoihinkin kautta aikain.
Tunkiolla on kiva tepastella,Joulunakin.Veikan matot on piloilla.
Urea syövyttää,heh.
Taasko tarvitaan Helsingin kaupungin kaupungineläinlääkäri Elli Valtosen päätöksiä tässä asiassa.
Johanna Tukiaisen rikos, Laiton uhkaus eläinlääkäri Elli-Marja Valtosta kohtaan: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13470178
Matami näkee kaikkialla vääryyttä ja pahuutta itseään kohtaan; siis salajuonia, ajojahteja ja demoneja.
Johannalla on tapana ottaa koiransa sänkyyn; mitä täällä tapahtuu!!!!???
Yle Uutiset 14.7.2015:
”Kyllä, Suomessa saa harrastaa seksiä lemmikkinsä kanssa
Suomi on Unkarin ja Romanian kanssa viimeisiä EU-maita, joissa eläimiin sekaantuminen ei ole vielä laissa kiellettyä. Näin se on. Suomessa saa harrastaa seksiä eläimen kanssa, jos eläintä ei vahingoiteta.
Eläimen kanssa saa olla sukupuoliyhteydessä, jos ei voida näyttää toteen, että eläintä on käsitelty liian kovakouraisesti, julmasti tai tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa aiheuttaen. Eläimiin sekaantumisella ei tarkoiteta pussaamista, halailua ja silittelyä vaan sukupuoliyhteyteen verrattavaa tekoa ihmisen ja eläimen välillä.”
Artikkeli: http://yle.fi/uutiset/kylla_suomessa_saa_harrastaa_seksia_lemmikkinsa_kanssa/8152460
Nimim. Cat SeiskaLiven kommenteissa kertoi 21.7., että
"JT etsii facessa astuttajaa Bellalle: Isabella, nätti vähän päälle 2-vuotias, leikkisä ja ihmisrakas mopsi etsii astuttajaa. Sopivat poikamopsit: nyt viestiä inboxiini tai email: jne."
Astutuskeskustelu Facessa:
Nimim. Christina Lubutini:
”Kaunis mopsi ja varmasti myös ihana luonteeltaan, mutta miksi haluat astuttaa Bellan? Luulen, että monet jalostukseen suositellut, hyvin näyttelyissä menestyneet ja terveet mopsiurokset vaativat myös Bellalta näyttelytuloksia sekä terveystodistuksia monista mopsien sairauksista, joita ne valitettavasti kantavat perimässään.
Mopsit ovat ihana rotu ja ne ovat luonteeltaan varmasti maailman ihanimpia koiria, mutta valitettavasti ne ovat myös sairaimpia koirarotuja. Jos haluat olla mopsien kasvattaja, (teettää mopsinartullasi pentuja) tutustu rotuun huolellisesti ja tutustu myös Kennelliiton kasvattajasopimukseen.”
Christina Lubutini:
”Anteeksi Johanna, että kirjoitan näin vahvasti tänne, mutta mielestäni kaikkien, jotka suunnittelevat koirilleen pentuja pitäisi ihan oikeasti ymmärtää se, että onko se oma koira ennen kaikkea terveydellisesti sopiva jalostukseen. Bella on äärettömän kaunis koira minun mielestäni, mutta en ole koiranäyttelytuomari enkä myöskään eläinlääkäri.
Toivoisin, että harkitset vielä kerran, ennen kuin astutat Bellan. Arvaan, että olet saanut kymmeniä viestejä rahanhimoisilta urosmopsien omistajilta...”
Tunkki:
”Mopsini soveltuu loistavasti astutukseen! eläinlääkärit ovat myös vahvistaneet asian ja normaali synnytys onnistuu! Mopsini on täysin terve tyttö, kuuluu Kennel liittoon ja Isabella saisi ihania ja suloisia mopsipentuja!”
Oisko työnvälitystoimisto mittään.
Bebellä ja bellallal olis todellakin asiaa,
jos osaisivat puhua.
Koirat hyötykäyttöön,vaikka miten.HUOH!!!
Millainen on paras Savolainen seksipubi?
V: Semmonen,missä kaikilla asiakkailla on kolopakko.
Mopsini sopii loistavasti astutukseen ja myös eläinlääkäri on vahvistanut sen kirjoittaa JT! Eläinlääkärin nimi joka kirjoittanut näin kiitos!
Mopsini Bella 2 ja puoli vuotta..joopa joo, itese tuonut esiin lääkärintodistuksen missä Bella syntynyt 1.1.-2014..niin sitä vaan unohdettu taas mitä kirjoiteltu ihan kuvien kanssa.
Missä se toinen koira nykyään on, kun pelkkä Bella näkyy kuvissa?
On teillä murheet. Ahdistaako oma elämä noin kovasti?!
Moikka, läski pas.iainen!
Sinä et tiedä koiran astutuksesta mitään, et edes aikuisen koiran päivittäisestä hoidon tarpeesta, joten jätä ne pennuttelut ammattilaisille!
Eläinlääkäri ei todellakaan voi etukäteen kertoa, että synnytys onnistuu alateitse!
Mopsilla vielä on tollanen leveä pää, mikä vaikeuttaa asiaa.
Vi.un omakeskeinen pas.a!!!
Mopsilla usein odotus päättyy keskeytymiseen, synnytys raskas ja useimmiten leikataan. Muutenkin toivoin koko asian olevan vitsi.
Ja, olen nyt joitain lukenut blogejaan jossa ns.illanistujaiset joita taitaa olla melkein joka ilta päättyy lopulta lauseeseen " mikä tätä maata vaivaa" ! No, sanon vaan omalta osaltani, jos kaikki itsellä menee pp oudon ja sekalaisen jatkuvan bailaavan porukan kanssa..Ei meitä muita vaivaa mikään..eletään ihan normisti ja omalla rahoillamme, ei velkaa ja kaikki hyvin.kaunis koti ja lapsia, lapsenlapsia ym. Sairaalat ytm ihan itse maksamme, koiriakin on monella jotka meille perheenjäseniä, koulutettuja ja hyvin hoidettujha rakkaita.
Äiti Tukiainen myös joskus kirjoitellut, vastannut tyttärensä viesteihin, mutta siellä Suomessahan kaikki voivat huonosti tjtv..Ei voida, työtä teemme ja kaikki ok!
Kaikki lopulta riippuu missä seurassa olet elät ja kuljet..muihin ei voi verrata!
Ja ps..ihan ollaan itekkin koulutettuja ja lapset myös..Sillä ei mitään väliä ole, kaikista eniten väliä on sillä miten tulee omillaan toimeen, hoitaa lapsensa ja yleensä kaikki, eikä tuota veronmaksajille turhaa harmia!
Hieman asian sivu, olen pistänyt merkille, ettei Tuksun piskeillä ole enää kuvissa niitä karseita mekkoja päällä. Onkohan asiasta tullut tarpeeksi kovaa noottia vai onko jompikumpi piskeistä repinyt mekot riekaleiksi? Koirat näyttävät siinä mielessä paljon paremminvoivilta kun pääsevät liikkumaan vapaammin, muutenhan tuskin asiat ovat kovasti muuttuneet, mikä on sääli.
Hyvä huomio; ehkä koirat ovat kasvaneet kittanoista vaatteistaan ulos?
Onkohan tuksu tietoinen että uroksen omistajalle maksetaan joka astutuksesta ja jokaisesta syntyneestä pennusta.
Uroksen omistajalle maksetaan joko hyppymaksu sovittu summakun pennut on syntyneet tai sovittu summa per pentu.Mutta tuo nyt ei rekkaa pentujaan, niin mistäs se uroksenomistaja tietää pentujen määrää.Näin syntyy pentutehtaat.
Koirista SeiskaLivessä 30.7.2015:
"Esikoirani" Nassun 5-vuotis syntymäpäivät tänään 30.7.2015!!!!
Hurraa ja WUF, paljon luita ja herkkuja! <3 http://aijaa.com/r72Fje
KAHDET SYNTTÄRIT PERÄKKÄIN; TÄNÄÄN "ESIKOISKOIRANI" NASSU 5-VUOTTA!"
7L: http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Esikoirani-Nassun-5-vuotis-syntymapaivat-tanaan-3072015-Hurraa-ja-WUF-paljon-luita-ja-herkkuja-3-/1078779
Kolme unohtunut jo: Esmeralda-chichu, Madde-yorkki ja Paris-possu. Miksi?
Paris-possu siirtyi kai jonnekin Kuopion seudulle ja on kai siellä jo syöty.
Bonzo-mopsi, Bella-mopsi ja Bobby-tanskandoggi Sollentunassa elokuussa 2015: http://aijaa.com/yZ8YFI
Tukiainen puki koiransa glittermekkoihin! http://aijaa.com/QXt9Fm (7L, 21.9.15)
”Prinsessoiden uudet asut Jenkeistä -- Oli hyvin tavallista Jenkeissä, että koirillakin oli välillä asuja päällä ja tapasin ihan uskomattoman upeasti koulutettuja pikkukoiria mm. filmitähdeillä, että heillä on varmasti omat koirakouluttajat koska en ole koskaan eläessäni nähnyt sellaisia koiria Suomessa. Omani ovat myös hyvin rakastettuja. Pakkaushommissa ja järjestelyitä ihan älyttömästi! Xxx, Johanna (7L, 21.9.)
Selittelyt: ”Lisään tähän että kyseiset asut ovat Vain juhlia ja kuvauksia varten.
Ja koirani ovat erittäin hyvin hoidettuja.” (Tunkki 7L:n kommenteissa 21.9.)
Bella mahtaa nauttia olostaan koiramakkarana, joka on tiukan pinkkikuoren sisällä.
“The time to have some cup cakes....... http://aijaa.com/uRdfxk
Ensin mieheni syö cup cakes leivoksia ja sen jälkeen syö minua......”
(Tunkin 7L 30.9.)
SO What
Tuore video (16.11.15, 35 sek) uudesta koirasta ja Tunkista.
Muuta ryyppyseuruetta näkyy Albertinkadun narkkariluolan taustalla:
https://www.youtube.com/watch?v=PVDCjgnkMpY&app=desktop
Mut ihminen vissiin ei sit aina ole paras ystävä koiralle,
ainakaan tämä akka. Totakaan koiraa ei oo näkynyt, kuollut?
Voi kun toi ei vaan sais lapsia.
Mitä kitisette täälä palstoilla, jos sillä paviaanilla on todistettava rikos niin soittakaa poliisille, kukahan tässä nyt tyhmä on?
"Suutun nyt ja kunnolla!!!!!! Kuinka joku edes kehtaa vaittaa etta hoitaisin koiriani huonosti!!!!!! He nukkuvat kanssani, saavat kokoajan olla vapaana, saavat ulkoilua, herkkuruokia, hellyydenpitoa yms!!!!! Oon kuullut aikaisemminkin, etta ihmiset laittavat hakkiin elaimia, menkaa te itse hakkiin!!!!!!!! Rakastan elaimia!!!!!" (Tunkki Fb:ssa 10.12.)
Se rakkaus kun ei aina riitä! Niitä pitää myös oikeasti hoitaa! Koirilla pitää olla monipulista liikuntaa ja ravintoa! Niillä pitää olla myös rauhaa, jota tuon sekamelskan seasta varmaan ei löydy. Pentuhan on selvästi jo apaattinen ja kyllästynyt viinanhöyryisiin likistelyihin ja älyttömiin pukemisleikkeihin!!
Saavat, niin mitä saavat oikeasti mitkä kuuluu pienille pennuille?
"kotiintulobileet" kovan musiikin kera, ja myös kera ihanien ystävien!
Säännöllistä ulkoilua, ruokaa lepoa hmm??
Nukenvaatteita paksuturkkisille pienille, rokotuksiako..joko Fendi saanut rokotuksen joka 12vk kuuluu, entä tämä uusi?
Ja ne Bellan kynnet!! Entä jos sairastuvat, kuka maksaa vai onko nyt sillä niin väliä taas, huomataanko yleensä onko ovatko sairastuneet?
Ainoa mitä Tuksun suusta kuulee on miten koirat saavat "paljon, runsaasti, ylenmäärin, mahtavin mitoin herkkuja ja hellyydenpitoa ja herkkuja ja herkkuja".
Tämä on Tuksun mielikuva siitä, millaista koiran elämän pitäisi olla ja tuo HELVETISSÄ RASVA TIRISTEN KÄRISTYVÄ NARSISTIPERKELE hehkuttaa tätä luomaansa mielikuvaa kaikille, samalla kun jättää koirat nälän valtaan ja pahoinpitelee niitä mielivaltaisesti.
Haista sinä puli patska! Etkö sen vertaa tiedä, että kaikki koirat pelkäävät örveltäviä humalaisia, ja niitä näitten ressukoitten ympärillä riittää!! Koiralle eivät kuulu vaatteet, se on RÄÄKKÄYSTÄ! Miten on sen ulkoilun ja TERVEELLISEN ravinnon saanti? Ole rehellinen! Et ole enää pikkutyttö, vaan elähtänyt, turvonnut juoppo! Hanki pehmoleluja ja keikistele niitten kanssa! JÄTÄ ELÄVÄT ELÄIMET RAUHAAN!!!
Siis koirille syötävää ja juotavaa sekä ulkoilua,
myöskin tulevalle rakkaalle ihanalle aviomiehelle ruokaa
raskaan työpäivän päätteeksi ja ja pusuja ja haleja ja ja silittelyä
niinku koirillekin ja ja rimpuilematta annat suosiolla jos sulla on antaa
rikkaalle karismaattiselle tulevalle ihanalle aviomiehellesi.Tsa jaja
peset hikiset pyykit Hapsukaisen.Myöskin muita hajuhaittoja tulisi sinun
ahkerasti hinkata,mikäli töistä palatessasi jakselet.Tällaisilla vaatimattomilla
rakkauden osoituksilla sinä Tuhnuri saattaisit olla maailman onnellisin
emäntä.Myöskin myötä ja ja vastamäessä tuhnuri sinun tuleman pitää
olla rakkaan miehesi tukena,ettei hänen yksin tarvi taloudellisissa
ahdingoissa päteä.Kaikki turhuudet sinun pitää poistaa tai myydä
senhän sinä jo osaatkin,toivon mukaan,tällä tavalla kunnioittaa siis
puolisoasi,etkä liehitellä saa muiden emäntien aviomiehiä,
koska he raskaalla työllään ovat miehensä ansainneet.Nih.
Jos vielä pieni pyyntö Tuhnuri,ostathan joululahjaksi hapsukaiselle
arvaa mitä,kunhan juolahti mieleeni,no paljastan,tsa daa,KYPÄRÄN
haa,arvaappa vaa,SÄÄSTÖÄmeinaan lääkärikuluissa,jepajee!
Pusuja näädältä MMMOOIISKIS!
Tunkki kirjoitti Facessa 17.12.2015: "Minulle tulee nyt vielä useampi koira lisää lahjana! Koska minua huijattiin Lola kaupoissa, saan lahjaksi kaksi uutta pomeraniaa! Eräs suomalainen lehti tekee 4-aukeaman jutun eläimistäni!"
Tunkki hommasi taas uuden koiran Veijo Lallin rahoilla:
"Pomeranian korvauslahjana, koska edellinen ei ollutkaan syntynyt Kanadassa vaan Koreassa jossa Lola parkaa oli kidutettu nälässä. Pomeranian fani olen, pidän toki myös mopseista ja ranskanbuldoggi on myös lempparilajini. 5kk vanha ja 13vk vanha toinen on siis pentu ja toinen vähän vanhempi kulta!" (19.12.) Kuva: https://www.instagram.com/p/_ebeTAwmqm/?taken-by=johannababydoll
"Fendi the Pomeranian and Max the Pomeranian wishes you all blessed and Merry X-mas! ❤" (Fb 19.12.)
Hävetkää Johanna ja Veijo! Uusi koira taas!! Ihan siellä keskustan residenssä joka toisen oma, on ollut kamalat örkkiäiset pienten pentujen kanssa, musiikki kovalla, sähköjohtoja pitkin lattioita..roskikset pullollaan sekamelskeessä. Kännisiä ukkoja, yksi niin ihanasta laulaa luikauttaa järkyttävän kovalla äänellä keskellä yötä päivää ei niin väliä koska ajantaju aivan sekaisin! Koiranpennuilla ei, se ääni musiikki kuuluu koiran korville n. 50 kertaisena!
Kaikki jotka mahdollistatte tämän, hävetkää ja isosti..instassa oi kun ihanaa ootpa kaunis ,ihana koira ja eikun tykkäämisiä perään. Hävetkää!
Ja myöskin suku, omaiset! Oletteko kaikki sokeita!
Koirat pois ja heti, tehkää nyt joku jotain!
Antaa neidin elää glamyyrissään, mutta ei pieniä eläviä sinne!
Ja vielä. RIP-LOLA
Koiraparka kännisten keskellä
https://www.instagram.com/p/_h-EXCCymE/
Hyvin kirjoitettu. Täyttä asiaa. Saapahan nähdä mihin kaikki nuo koirasekoilut sun muut loppuseltaan päättyvät...
Korvauslahjana? Koska "etukäteishäälahja" (LOL!) ei ollutkaan aito?
Voi vitun Veijo! Helvetin MUNATON LAMMAS!
Annat narsistin perkeleen murhata ensimmäisen koiran ja sen jälkeen taivut ostamaan kaksi uutta tilalle omilla rahoillasi vaikka tuli veitsestä päähän!
Olisit edes MIES, löisit narsistin perkeleeltä tajun kankaalle suoraan Homer Simpson -turvan keskelle suunnatulla oikealla suoralla, pelastaisit koirat näännytykseltä ja fyysiseltä kidutukselta...ja näätänaiset ja narsistien uhrit kantaisivat sinut OMIN KÄSIN yhteisöjensä kunniapaikalle.
Kierto on kova. Vuodet 2010-2015:
* Nassu: sekarotuinen uros; hylätty Julian kuoltua - nykyään Joel Tokoilla.
* Hilma: yorkkinarttu; hylätty, koska hävisi jossain vaiheessa teksteistä.
* Viljo: yorkkiuros; koki kovia keväällä 2012, ja jalka poikki, kun putosi käsistä.
* Madeline: yorkkinarttu; hylätty Julian kuoltua joulukuussa 2013.
* Esmeralda: chihuahuanarttu; hylätty Julian kuoltua joulukuussa 2013.
* Paris: minipossu; hylätty Julian kuoltua, palautui alkuper. kasvattajalle.
* Bonzo-mopsi; hylätty Julian kuoltua jouluk. 2013, pelastettu Sollentunaan.
* Bella; mopsinarttu; on Tukiaisella, omistaja Johanna Jalo.
* Bebe: chihuahuanarttu; myyty helsinkiläiselle transulle, Diamond Lämsälle.
* Lola: pomeranian, koira kuollut epäselvissä olosuhteissa Loviisassa.
* Fendi: pomeranian, omistaja/maksaja loviisalainen Veijo Lalli.
Tunkin kaikki pomeraniat kuvissa: http://www.oninstagram.com/photo/johanna-tukiainen-bought-a-6k-pomeranian-mix-from-korea-that-poor-dog-was-sick-and-shortly-1145967643311478815_2350597821 (23.12.)
Kuvissa Fendi, Max ja Angel (uusin).
Marja Tukiainen kommentoi kuvaa 26.12. "Two beauties!"
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1508817326081815&set=a.1376437209319828.1073741826.100008606854730&type=3&theater
"My babies!!!!! I LOVE you!!!!!" http://aijaa.com/id7Yzf (Fb 29.12.)
Aika huolitellut kynnet ainakin tuossa kuvassa Johannalla on.
Johannan kynnet OK, koirien kynnet leikkaamatta!
Voi prkleen prkle!!!
Koiria ei hoideta muutoinkaan, siis esim. turkkia tai kynsiä leikata.
"Ystävän luona syvällisiä juttelemassa ja pari hauvaakin mukana. Kiitos ihanasta lohi ateriasta Hannah Shirin Sadok ja hyvää yötä kaikille." http://aijaa.com/QJee9V (Fb 3.1.)
Tuksu nimittelee Veijo Lallia koiraksi:
Johanna Mia Tukiainen lisäsi 3 uutta kuvaa.
4 min
Uusi harrastukseni: Koiranäyttelyt! :) ja mulla on Suomen söpöin mopsi, se on varmaa. Koiria on paljon; vaikein koulutettava heistä on Veijo niminen tapaus. Pusuja,
Veijo on nyt jo vaikea, kohta psykopaattinen hakkaajamies.
"Isabella mopsini on tullut mamiinsa, upea pomeranian kokoelmani: Kermanvärinen Max, soopelinvärinen Fendi ja valkoinen Angel. Juttu tulee ulos tässä kuussa "Meidän Koira" lehdessä. Aloitan käymään koiranäyttelyissä." (Fb 4.1.)
--
1) http://aijaa.com/KezS6X (Bella nojatuolissa)
2) http://aijaa.com/JO4815 (kolme pomsua ja Lalli)
3) http://aijaa.com/bRTTUN (kolme pomsua ja Lalli)
"Uusi harrastukseni: Koiranäyttelyt! :) ja mulla on Suomen söpöin mopsi, se on varmaa. Koiria on paljon; vaikein koulutettava heistä on Veijo niminen tapaus. Pusuja." (Fb 4.1.)
--
1) http://aijaa.com/XC38lR (Lalli ja kolme pomsua),
2) http://aijaa.com/NapZHQ (Tunkki ja Angel)
Toinen kuva; 3 pomsua ja Lapanen: http://aijaa.com/bRTTUN (Fb 4.1.)
Voi ressu koiria, siinä itse isäntä sulkeisissa makasasmiensa pentujen kanssa, tuiterissa ja yöllä tietenkin kuvattu! On se niin hienoa, eikö olekkin Veijo!
Musiikki pauhaa taustalla ja koirat ihan ulalla, että mua ottaa pattiin tyhmyys, kaikkea sitä näköjään tekee sanonko minkä takia mies huohh! Ja kynnet on kun naisella leikattu, pitkät hyii!
Koirat näyttävät olevan jatkuvasti varuillaan.
"Mun ihana valkoinen pallo!!!! Hänellä on upea kiltti luonne, täysin muhun kiintynyt ja alkaa heti uikuttamaan, jos edes vaihdan huonetta. Jos olisin "eläinrääkkääjä" niin tuskin ensinnäkään koirat olisivat fyysisesti niin kauniissa kunnossa, sekä henkisesti aktiivisia, iloisia ja ihmisläheisiä!"
(Fb 9.1.)
Nimimerkki "luputiini" raportoi hymy-näätien palstalla 13.3.16:
"Fendi on myyty Hannah Shirin Sadok -nimiselle naiselle. Oli hoidossa tällä ja kiintyi Fendi Hannahiin ja lopulta Kviini rahan tuskissa myi Fendin."
Tarkennuksena viestiin: nimimerkki on "luputiinii" (siis kaksi i:tä lopussa), ja hänellä oli vain Tunkin kertomus lähteenään: Tunkki sanoi myyneensä koiran. On ilmeistä, että Tunkki valehteli "luputiiniille."
Hymy-näätä nimim. "mietiskelijä", joka on Veijo Lallin tuttava, kertoi 16.3.16, että Fendi on kuollut. Hänellä oli lähteenään Veijon kertomus. Nimim. "mietiskelijä" on tehnyt asiassa eläinsuojeluilmoituksen.
Äksy Piksu raportoi hymy-näätien palstalla 21.3. mm: "... Mulla on hyviä tarinoita taas kerrottavana. Niin ja Fendiä ei ole myyty, vaan se kuoli sairauteen."
Vuodesta toiseen samaa vaan: tuo kusipäisyyden ruumiillistuma Johanna Tukiainen kiduttaa eläimiä ja ihmisiä.
Toimivaltainen eläinsuojeluviranomainen on kertonut Tukiaiselle hallinnollisten pakkokeinojen käyttöönotosta Max-pomeranianin tapauksessa. Tukiainen avautui 20.3.
"PELASTAKAA MAX opetaatio Suomessa, TEEN TÄSTÄ SUUREN NUMERON LEHDISTÖSSÄ!!!!!! VENÄJÄLLÄ TAPETAAN JA KIDUTETAAN KOIRIA JATKUVASTI JA MINULLA ON IHAN KOIRA PIETARISTA, JOKA ON TERVE PUOLIVUOTIAS POIKAKOIRA MAX JOLLA ON MYÖS EU PASSI!!!!!!!
Jos Suomi vaatii, että hänet lopetetaan, niin teen niin suuren numeron ns. "eläinsuojeluviranomaisista", että sellaista että ole nähneet ennen!!!!! Lehtiin tulee jutut siitä, miten muka "eläinsuojelivat" kohtelevat koiria, jotka ovat paremmassa hoidossa, kuin itse ihmiset joka ovat kodittomina myös Suomessa!
PELASTAKAA MAX LOPETUKSELTA, operaatio nyt!!!!!!
TÄMÄ ON KAIKKIEN ELÄINOIKEUKSIEN PUOLESTA!!!!
LISÄKSI MYÖS IHMISOIKEUKSIEN PUOLESTA, JOHANNA TUKIAINEN EI SAA OLLA NIIN VIHATTU IHMINEN, ETTÄ HÄNEN KOIRANSAKIN LAITETAAN PAKKOLOPETUKSEEN!!!!!!!! Vien tämän asian niin pitkälle kuin ikinä vaan voin lakimieheni kanssa!!!!!
TE NÄÄTÄ SIAT!!!!"
Samaa settiä tunglishilla:
"SAVE MAX OPERATION NOW! There are hundreds of dogs that are being tortured every day in Russia, China, Korea etc. all around the world!
This pomeranian, male dog Max http://aijaa.com/uDtLD1 is from Russia, who is healthy (not being tortured, but there are many who are), young and well being Pomeranian that the justice in Finland said that they want him to be dead or back to Russia.
This IS NOT JUSTICE! He deserves to live, like everybody else! I will go to the court with the whole case, or if you do not take seriously!!!! SAVE MAX from being killed by the authorities in Finland!!!!!" (Fb 20.3.)
Tunkki jatkoi: "Evira "suojelee" koiria pakkolopetukseen, mitä vittua!!!!!"
Helpompi kuolema varmaan se eviran piikki kun.lentää seinään Tunkin heittämänä
"Mulla on ollut useita koiria, ja suurin osa heistä on ostettu Suomesta. Yhden ostin Jenkeistä, ja pari on ostettu Virosta ja yksi Venäjältä, mitä myös hyvin monet muutkin suomalaiset tekevät. Turpa tukkoon nyt siellä!!!"
(Tunkki vaahtosi Fb:ssa 22.3.)
Vautsi vau! Kansainväliset glamourpiskit!
Raportti 11.3.16 toteutetusta eläinsuojelutarkastuksesta;
tässä läänineläinlääkärin saatelauselma:
https://www.instagram.com/p/BDRdyJkiymC/
Tässä tekstipuoli (vain osa):
https://www.instagram.com/p/BDRdYhGCylP/
Voisko joku joka on Tunkin facebook kaveri kysya mika sen Bellan kohtalo on, samoin Fendi epa ole niista ollut enaan mitaan puhetta. Saatanan koiran tappaja
Uusi oikeudenkäynti marraskuussa: Helsingin käräjäoikeus 29.11.2016 klo 13.00 (sali 403); Eläinsuojelurikos, vastaaja: Johanna Tukiainen, synt. 29.7.1978.
Tämänhetkisten tietojen mukaan oikeusjutussa on kyse Lola- ja Fendi-koirien kuolemista epäselvissä olosuhteissa Tukiaisen käsissä.
Lola-pomeranian kuoli karmealla tavalla marraskuussa 2015:
Johanna tappoi sen, kun oli riidoissa Veijon kanssa.
Näätäkamut tekivät asiasta parikin tutkintapyyntöä Loviisan poliisille tuoreeltaan.
Rikos yritettiin peitellä; näätänimimerkki somerset raportoi:
"Ne laittoi tavallisia roskia sen koiran ympärille ja päälle, että sitä ei huomattaisi. Ja Johanna otti Veijon kahvisuodatinpaperia ja yritti sillä peitellä sitä koiraa, ja ne repi jotain vessapaperirullia roskiksen reunoille. Siis kun se oli jo kuollut." (8.2.16)
Edelleen, Fendi-pomeranian kuoli vuodenvaihteen tienoissa. Vielä ei tiedetä kovin tarkkaan, miten kaikki tapahtui. Tämäkin selvinnee marraskuussa.
Kysyttäessä "Mihin se sun kolmas pommi Fendi katosi?", Tunkki vastasi 19.9.16:
"Miksi nimenomaan kiusaatte minua kaikilla näillä kysymyksillä, mutta ette ota esim. yhteyttä Hennaan tai Martinaan tai Susannaan kysyen heidän koiratilanteestaan…..??? Fendi on todella suloinen pikku pomeranian, mutta hän ei tullut toimeen ollenkaan muiden koirieni kanssa, niin siksi myin hänet eräälle pariskunnalle." (Fb)