Nimittäin Venäjän valtion, yritykset ja vielä SUUR-yritykset alkavat olla maksukyvyttömiä
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/gazprom turkmenistan kaasulasku-38354
HAH JA HAH sitä saa mitä Putin tilaa!
Loppu on lähellä
13
<50
Vastaukset
- Mukavaa_luettavaa
Tuo on ehdottomasti päivän paras uutinen.
- voevenäjä
Se tietää Suomessa lisääntyvää "haarakonttori" toimintaa. Hinnat laskee ja suomalaiset miehet kiittää.
Jos Venäjän taloutta verrataan Suomen tai EU:n talousnäkymiin, niin Venäjällä pyyhkii tosi hyvin. Siellä ei ole sellaisia leikkauksia kuin Suomessa, eikä se kamppaile Kreikan tilanteen synnyttämän kriisin kanssa, kuten EU. Euroopan Unioni on todella kriisissä ja sekasortoisessa tilassa.
Venäjällä on myös hyvät taloudelliset suhteet Kiinaan, Intiaan, Etelä-Afrikkaan ja Brasiliaan, joiden kanssa se on perustanut yhteisen kehityspankin, jonka toiminta alkoi eilen 7.7.15 Moskovassa pidetyllä kokouksella. Tämä merkitsee sitä, että Venäjä ei tulevaisuudessa ole enää riippuvainen USA:n ja EU:n hallitsemasta Maailmanpankista ja IMF:stä.- Leikkauksia
Venäjällä tehdään leikkauksia joka sektorilla paitsi armeijan määrärahoissa, joka on pyhä lehmä varsinkin Putinin Venäjällä.
- Juuvaiei
No heippa taas Sakari pitkästä aikaa. Kerroppas nyt. Miten Putinin palkalla voi kerätä tuollaisen omaisuuden?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015062719941984_ul.shtml
Meidän Sauli tienaa nykyään noin kahdeksankertaisesti mitä Putin eikä pääse omistuksissaan lähellekkään. Ja kyllä, Saulilla hallitsijana vasta vähän aikaa mutta taisi tienäta pääministerinäkin enemmän kuin Putin presidenttinä. - Deronda
Sinulla onkin erinomainen suositus talouspolitiikaksi. Laitetaan täällä Suomessakin eläkkeisiin varastoidut rahat nykyiseen kulutukseen.
MItä sinun mielestäsi pitäisi tehdä Venäjällä vuoden päästä, kun kassa on tyhjä?
- Melkoista_sontaa
Katselin kolme sekuntia tuota paskaa ja suljin selaimen. Lyhyt elämänkaari on myös niillä lappusilla, joita Jehovan todistajat ja muut hihhulit tarjoavat minulle luettavaksi.
- Hyväjuttu_
Venäjän taloudella on kusiset paikat. Öljyn hinta on alhaalla mahdollisesti vielä pitkäänkin, varsinkin jos Iranin vastaisia pakotteita aletaan löysätä ja iranilainen öljy virtaa markkinoille. Erittäin hyvä asia.
- 669966
Niinpä ja samalla muutkin raaka-aineiden hinnat melko pohjilla.
Tappiolla venäjä joutuu öljyäkin myymään tänäpäivänä, sen tuotantokustannukset ylittää reippaasti öljyn hinnan.
Ulkomaiset sijoitukset Venäjälle ovat kääntyneet miinus-merkkisiksi.
http://www.tradingeconomics.com/russia/foreign-direct-investment- Kallistasotaa
Ulkomaiset sijoittajat alkoivat poistaa sijoituksiaan Venäjältä jo viime vuoden alkupuolella, Krimin miehityksestä lähtien. Venäjä ampui itseään pumppuhaulikolla jalkaan Ukrainan sotaretkellään..
- Lahovenäjäkaatuu
Ja Lavrovin isoleuka senkun uhoaa jotta Krim on loppuunkäsitelty ja kestäköön pakotteet vaikka ikuisuuden.
Valtava uho kertoo jotain hmm...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162590
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432517Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727