Itseni purkamista

Ei_Tunteeton

Huomasin miettiväni paljon sinua, meitä. Jotenkin aavistelin, että saattaisit mahdollisesti tuntea jotain samanlaista. Päädyin laittamaan sinulle viestin, musiikki rohkaisi minua. https://www.youtube.com/watch?v=vaAVByGaON0 Olin hämilläni, ja niin taisit sinäkin olla. Aikaa kului, mietin sinua, tahdoin laittaa uuden viestin. Hämmentyneisyys jatkui... Pysyit ajatuksissani, mutta en tainnut osata tulkita sinua oikein. Jatkoin elämääni, muun muassa palstailin silloin tällöin. En tiennyt tilannettasi, enkä voi sanoa tietäväni edelleenkään. Nyt jokin sai minut tulemaan takaisin tänne palstalle,. Luulen sinulla olevan samankaltaisia ajatuksia ja tunteita kuin minulla oli ennen ensimmäistä viestiäni. Olen koko ajan tuntenut oloni hyväksi seurassassi. Olen vain kiitollinen niistä hetkistä, joita kanssasi olen saanut olla - en vaihtaisi mitään pois. Tämä hetki tuntuu rauhoittavalta, kun luulen sinulla olevan tunteita minua kohtaan. Myönnän, etteivät tunteeni sinua kohtaan ole enää niin vahvat kuin jossain vaiheessa. Myönnän myös sen, että mietin yhä sinua, yhä sinua, sinua.

14

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ööööööj
    • päivänkakkarainen

      Enpä ole puoleen vuoteen itkenyt ikävääni,mutta tämä kirjoitus sai kyyneleen nousemaan silmiini.. kaunis kirjoitus. Toivottavasti sinun "hän" lukee tämän. Minun "hän" ei muista enää minua millään tasolla... Elämä jatkuu kaikesta huolimatta.

    • kaunis.kirjoitus

      Kirjoitat kauniisti jollekin kauniille sielulle, jonka kanssa sinulla on paljon yhteistä. Uskon, että omasi lukee viestin ja hän sydämmessään toivottaa sinut tervetulleeksi jäämään omaan sydämeensä.

    • Olet.aina.ajatuksissani

      Omani. sinulla on ihmeellinen taito kuulla, kun kaipaan sinua ja haluan sinut vierelleni pysyvästi. Olet oikeassa siinä, että olemme tulkinneet väärin asioita ja sanon, tule ja jää vierelleni pysyvästi, kaipaan sinua todellakin sydämestäni. Minulla on tunteita paljonkin sinua kohtaan. En voi kiistää, ettenkö kaipaisi ja toivoisi, että voisimme ottaa sen yhden ratkaisevan askeleen eteenpäin elämässämme ja ... kuten tiedät..

      • Milloinsait

        kyseisen viestin mistä ap kertoi?


      • Sivustasanoisin.niin

        Että niin kauan kun ketä vain pidetään hänenä eikä oikeaa kommunikointia ole oikeiden henkilöiden kesken, ei voi olla olemassa kuin pelkkää väärää oletusta ja luuloa. Mitään oikeaa ei ole olemassa.


    • itketti

      Tämä kirjoitus ja musiikki kosketti taas niin syvältä, koska samaistun noihin tunnetiloihin. Jos olisi valtaa niin kuin on mieli, niin järjestäisin kaikki tällaiset tarinat onnellisten tähtien alle, valoon ja lämpöön. Maailma ja ihmiset ovat olemassa rakkautta varten ja mihin kaikkeen turhaan me monesti hukkaamme itseämme ja elämäämme. Milloin ja miksi rakastamisesta ja tykkäämisestä on tullut sellainen asia, että sitä pitää pelätä ja hävetä...

      Toivon aloittajalle sydämestäni onnea kaivattunsa suhteen!

      • usko.toivo.rakkaus

        En usko, että rakastamisesta ja tykkäämisestä olisi tullut asia, jota tarvitsee hävetä tai pelätä.


      • itketti
        usko.toivo.rakkaus kirjoitti:

        En usko, että rakastamisesta ja tykkäämisestä olisi tullut asia, jota tarvitsee hävetä tai pelätä.

        En minäkään tahtoisi niin ajatella, mutta miksi niiden asioiden sanominen on niin vaikeaa...


    • RakkaalleTimolle

      Ihana kappale. Viesti ei ole kirjoittamasi, mutta sama tarina meillä. Kaipaan sinua niin paljon. En sinua enää näe... Rakastan sinua kuitenkin edelleen, enkä tiedä miten sen saa loppumaan.

    • mieluitenkaukaajooko

      No haistappa vittu!

      • HienoVastaus

        tuolle Tarjalle! :DDD


    • j.kirjoittaa

      Olet oikeassa, kun toista ei näe niin tunteet eivät tunnu niin voimakkailta. Tiedän sen kuitenkin varmaksi, että jos näkisi toisen niin tunteet heräisivät täysin henkiin välittömästi.

    • jakun_

      aikaa on kulunut tarpeeksi ei edes muista mitään tunteita ollenkaan, niin se vaan menee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe