Sihteeri

nasse

Musta tiukka hame korosti sihteerini kiinteää peppua ja toppi nosti tämän
rinnat houkuttelevasti koholleen. Tuossa hän näpytteli kopiokoneeseen tunnuslukuja
viattomana, täysin tietämättömänä siitä, että hänen pomonsa katseli hänen
treenattua, nuorekasta kroppaansa tuhmia ajatellen. Kuinka ihanaa olisikaan
tuntea taas pitkästä aikaa toisen naisen kädet omilla rinnoilla ja kuinka
ihanaa olisi tuottaa hyvää oloa toiselle kaltaiselleen. Ajatuksissaan sihteeri
rapsutteli takamustaan kopiokoneen surinassa. Siinä samassa tämän lyhyt
hame
nousi hieman ja paljasti kauniit reidet ja pitsiset alushousut. Tunsin kostuvani.
Tämän olisi loputtava, tai en voisi kohta enää vastustaa kiusaustani suudella
kiimaisilla huulillani sihteerini kaulaa, rintoja, vatsaa...Saisin pian
syytteen
työpaikka häirinnästä. Ja kaiken lisäksi sihteeri oli naimisissa ja hetero,
häneen minulla ei varmasti olisi mahdollisuuksia, mitä lie sitten ajatteleekaan
lesboista. Sihteeri sai kopioitua tarvitsevansa nivaskan ja palasi työpöytänsä
ääreen. Tämän pitkät tummat hiukset lainehtivat kävelyn tahdissa. Pieni
peppu
keikkui puolelta toiselle ja muodikkaiden kenkien kopina kaikui toimistotilassa.
Kenenkään huomaamatta minun oli pakko hivuttaa käteni jalkoväliini. Levitin
hieman jalkojani ja nostin hameen helmaa. Olin aivan tulessa ja pikkuhousuni
olivat kostuneet sihteerifantasiastani. Sihteerini asteli naisten huoneeseen
ja näin tilaisuuteni tulleen. Nousin ja suoristin hameen helmani ja pieniä
juoksuaskeleita ottaen katosin naisten huoneeseen. Sihteerini oli kuin olikin
siellä.
-Kuuma päivä tänään, totesin kuin ohimennen. -Niin on. Voi kun voisikin
nakata
kaikki vaatteet pois ja pulahtaa viileään veteen, sihteerini nauroi ja pesi
käsiään. -Tuota, ajattelin, että voisitkohan lähteä tänään lounaalle? tunsin
punastuvani kun sihteeri vilkaisi minua nopeasti. -Ihan vain työlounaalle.
Suunniteltaisiin sitä ensiviikon artikkelia. Koitti pieni hiljaisuus. Sydämeni
takoi kuin mikäkin seppä ja hikipisarat kerääntyivät jo hiusrajaan. -Eihän
minulla muitakaan suunnitelmia ole täksi illaksi ja Veikkokin on liikematkalla,
joten miksipäs ei, sihteeri pian sanoi ja kaikki jännitys ja takominen oli
hetkessä pois pyyhkäistyä. -No kiva. Sopisiko viideltä? Sovimme vielä paikan
ja menotavan, kunnes sitten läksin takaisin toimistoon. Sihteerini kaunis
kroppa olisi ehkä tänä yönä minun saavutettavissani.

Kello löi viisi. Olin saapunut hieman etuajassa sovittuun ravintolaan ja
varannut pöydän. Istuin odottaen ja vettä siemaillen. Ravintola oli harvinaisen
tyhjä, kaikki tietenkin jossain viileämmässä paikassa, mikä ei olisi ollut
ihme. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja kaikki vaatteet tuntuivat
hyvin tukalilta. Olin pukeutunut valkoiseen lyhythihaiseen toppiin, joka
jätti rinnat syötävän hyvästi esille, ja punertavaan hameeseen, hieman väljempään
sellaiseen. Pian sihteerini jo tulikin. Hänellä oli tapansa mukaan tiukat
vaatteet, mutta hieman arkisemmat mitä töissä. Katseellaan hän etsi minua
pöytämerestä ja löysikin pian. Voi kuinka kaunis sinä taas oletkaan.

-Huh tätä hellettä. Eikä paljon viileämpää täällä sisällä, sihteerini tokaisi
ja istuutui. Tilasimme valitsemamme annokset ja juttelimme pitkään työasioista.
Loppuajasta juttumme ajautuikin jo ihmisiin ja muihin vähemmän tärkeisiin,
mutta kovin hauskoihin juttuihin. Nauroimme varmaan liiakseen, koska ravintolan
henkilökunta katseli meitä närkästyneenä. -Miten olisi jatkot? Sihteerini,
tutummin Eva kysyi. En kerennyt vastata kun tämä jo jatkoi: -Minä tarjoan
ensimmäisen kierroksen. En voinut kuin nyökätä. Kuka olisi uskonut että
Eva
pyytäisi jatkoille?

Kävelimme iloisina paljon puhuen hyvämaineiseen ja hienostuneeseen baariin.
Ovella meitä ja meidän arkista vaatetusta katsottiin hieman kieroon mutta
Eva, kova kun oli puhumaan, selitti ettei tarkoitus ollut tulla ihan baariin
mutta niin nyt vain kävi. Pääsimme sisään. Musiikki raikui ja ihmisten puheensorina
ja kova naurun remahdus kaikui jo ovelle saakka. Istuimme Evan kanssa baaritiskin
luo ja tilasimme juomat. -Nautitaan nyt tästä vapaa illasta täysin rinnoin!
Eva kehaisi ja ojensi tuoppiaan: -Kippis!

Ilta jatkui myöhään. Tanssimme muiden ihmisten mukana. Keinutimme lanteitamme
ja tarjosimme himottavasti itseämme yksinäisille miehille, pienessä huppelissa
kun olimme. Eva nauroi ja hieroi rintojaan tumman miehen selkää vasten.
Mahtoiko
edes muistaa mikä siinä vasemmassa nimettömässä olikaan. Tumma mies sieppasi
Evan syliinsä ja vitsillään oli nuolevinaan Evan rintoja. Tunsin pienen
kateuden
pistoksen sisässäni siitä, että joku toinen oli päässyt noin lähelle Evaa.
Katselin kauempaa miehen ja Evan touhuja. Mies ujutti kätensä Evan topin
alle selkäpuolelta. Sitten tämä suuteli Evaa kiihkeästi. Silloin päässäni
naksahti. Työnsin itseni väkijoukon läpi ja tarrasin Evan käteen: -Nyt tanssimaan!
Eva tuli vastahakoisesti mukaani. Tanssilattialla menin aivan Evan vartaloa
vasten hieroin takamustani hänen peppuaan vasten. Eva vastasi tekemällä
samoin.
Käännyin ympäri ja kiersin käteni Evan ympäri hänen takaansa. Annoin käteni
liukua Evan vatsalla ja hipaisin kuin vahingossa toista rintaa. Eva kääntyi
tanssin lumoissa minuun päin. Katsoin pitkään sinisiin silmiin kunnes suutelin
Evaa. Eva ei vastannut suudelmaani, muttei myöskään torjunut sitä. Maistelin
toisen huulia pitkään, kunnes lopetin. Katsoin vielä Evaa tiukasti silmiin
ja tarrasin hänen kädestään kiinni. Johdatin Evan perässäni ovelle. Hän
seurasi,
sanomatta sanaakaan, joten ymmärsin sen myöntyväksi vastaukseksi. Ulkona,
hieman baaria kauempana pysähdyin ja kiersin käteni Evan ympärille aikeenani
suudella häntä uudestaan. Eva irrottautui otteestani. Hän katsoi minua uskomatta
silmiään, uskomatta sitä, että oma pomo oli juuri suudellut häntä. Olin
juuri
aukaisemassa suutani, sanomassa kuinka kaunis hän oli ja kuinka halusin
häntä,
kun Eva juoksi pois.

Aamulla kello soi vaativasti. Hieraisin unisia silmiäni. Olo oli likainen
ja hyvin suttuinen. Koko yön olin nukkunut huonosti. Mieltäni painoi Eva
ja hänen selkänsä, joka katosi aina vain kauemmaksi hänen juostessaan pois
luotani. Minkä kamalan mokan olinkaan mennyt tekemään!

Töissä tuntui todella tukalalta, eikä pelkästään kuumuuden takia, vaan koko
eilisillan ansiosta. Eva ei ollut tullut aamulla töihin. Pelkäsin loukanneeni
häntä niin kamalasti. Ja minua hävetti, hävetti niin suunnattomasti että
olisin voinut painua maan alle. Toimistoni ulkopuolelta kuului tervehdyksiä
ja naurahduksia. Kurkkasin sälekaihtimien välistä, Eva oli tullut töihin.
Ainakin hän näytti normaalilta iloiselta ja ah, niin kauniilta... Pois sellaiset
ajatukset. Tästä lähin en voinut sotkeutua toisen onnelliseen elämään oman
lesbo hömpsähdykseni takia. En kertakaikkiaan saanut!

Ovelta kuului koputus ja sisään astui Eva. Liian myöhään tajusin taas silmieni
vaellelleen hänen kauniilla vartalollaan, koska Eva katsahti lattiaan ja
yskäisi vaivaantuneena. -Olen todella pahoillani siitä eilisestä. En tiedä
mikä minuun meni, en yleensä tee sellaista, väänsin pienen valkoisen valheen.
Eva tuli salaperäisesti luokseni, istui eteeni pöydälle levittäen hieman
jalkojaan, joten minulla oli tuoliltani hyvät näkymät hameen alle. Eva teki
sen tahallaan. Käyttäytyi röyhkeästi ja hänen silmistään näki, kuinka hän
nautti kiusaamisestani. -Olen vähän miettinyt, Eva aloitti, piti pienen
tauon.
Hän katsoi minua syvälle silmiin, nousi ylös ja käveli ovelle, jonka hän
naksautti lukkoon. Ikkunan sälekaihtimet pimensivät pian huoneen ja ulkopuolisten
katseet jäivät ulkopuolelle. Eva palasi luokseni. -En tiedä mitä olen tekemässä,
mutta se tuntuu nyt niin oikealta, Eva kuiskasi korvaani, nosti hameensa
helman ylös ja istui hajareisin pöydälleni.

Sydämeni takoi ja pimpissäni kuumotti. Siinä se oli, Eva valmiina yhtymään
minun leikkeihini kaikesta huolimatta. En voinut uskoa. Kaunis ohut karvoitus
houkutteli koko ajan enemmän ja enemmän. Nousin ylös ja painoin huuleni
Evan
huulille. Suutelimme kiihkeästi toisiamme, huulia, kaulaa, niskaa. Avasin
Evan paidan napit, jonka alta paljastui pitsiset rintaliivit. Ne ja Evan
rinnat olivat kuin sievässä paketissa odottamassa ottajaansa. Rintaliivit
tippuivat lattialle ja pääsin suutelemaan Evan rintoja. Nännit olivat sievästi,
mutta haluttavasti pystyssä ja ne suurenivat entisestään kun nuolaisin niitä
märällä kielelläni. Minun nuollessa Evan rintoja, tämä riisui paitaani ja
rintaliivejäni. Aikamme touhuttuamme olimme molemmat alasti toistemme kimpussa
työpöydälläni, aivan kuin jostain pornoleffasta.

Kaadoin Evan selälleen pöydälleni ja suutelin tämän vatsaa. Treenattu kroppa
allani kiemurteli ja anoi lisää. Hän siis nautti tästä. Kieleni lipui alemmas
Evan pimppiä, joka tuoksui hyvältä. Katselin hetken näkemääni, ennenkuin
levitin hieman häpyhuulia. Eva levitti jalkojaan niin paljon kuin pystyi
ja nosteli lantiotaan kärsimättömänä. Työnsin ensin yhden sormeni varovasti
häpyhuulten väliin, josta kuljetin sen emättimeen. Eva oli aivan märkä.
Hänen
suustaan pääsi pientä huohotusta ja anelua samalla kun työnsin toisen sormeni
sisään. Työntelin hetken aikaa sormiani sisään, kunnes vedin ne ulos, kielenikin
tahtoi osansa. Levitin häpyhuulet erilleen toisista. Hitaasti ja vaativasti
aloin nuolla Evan pimppiä. Ylhäältä alas ja takaisin. Klitoriksen ympäri,
alas ja takaisin klitorikselle, joka oli jo kiimasta kovana nipukkana. Painelin
sormellani klitorista välillä varovasti, välillä taas koventaen otteitani.
Toisen käden sormen työnsin emättimeen ja toisella lähdin lähemmäksi Evan
pakaroita. Hän värähteli ja jännitti hieman vartaloaan, kun tunsi sormeni
peppureikänsä aukolla, mutta rentoutui taas, kun aloin nuolemaan klitorista.
Samalla sain huomaamattomasti työnnettyä sormeni peppuun. Työntelin sormilla
samaan aikaan emättimeen ja peppuun, samalla kun nuolin klitorista. Eva
huohotti
kovaan ääneen ja huusi välillä kiihkosta. Pöytä narisi Evan nytkyttäessä
sormiani vasten ja hänen kiimaisia huutoja taisi kuulua hieman toimistoni
ulkopuolellekin. Pian Eva sai huipennuksensa. Hän huohotti isoon ääneen,
yhä kiihtyvään tahtiin, kunnes hänen lantionsa nousi kouristuksen omaisesti
ylös ja heittelehti pöydälläni. Se oli varmasti ihana orgasmi. Nuolin vielä
märkää pimppiä hetken aikaa, kunnes nousin suutelemaan Evaa. Hän hengitti
edelleen epätasaiseen tahtiin. Nyt hänessä oli selvästi havaittavissa kiihkoa
ja halua. Nousin ylös ja avasin pöytäni laatikon. Pyysin Evaa sulkemaan
silmänsä,
ja hän teki mitä käskettiin. Parempi niin, olinhan hänen pomo. Laatikosta
kaivoin esiin dildon ja nahkaiset narut. Sidoin Evan kädet ja jalat pöydän
jalkoihin, tiukasti, että hän varmasti tuntisi itsensä voimattomaksi. Vein
dildon pään Häpyhuulille. Eva värähti ja narut käsissä kiristyivät entisestään.
Hitaasti työnsin dildon emättimeen. Sentti sentiltä syvemmälle, välillä
pitäen
pienen tauon ja sitten taas jatkaen. Evan hengitys kiihtyi taas. Viimein
dildo oli koko pituudeltaan Evan sisässä. Eva nosteli lantiotaan saadakseen
sitä vielä enemmän, mutta minä vedin koko härvelin pois. - Saat sitä vasta
sitten, kun osaat käyttäytyä, sanoin vaativasti ja nousin pöydälle. Kyykistyin
Evan kasvojen yläpuolelle. Hän piti edelleen silmiään kiinni, mutta avasi
ne, kun painoin pimppini hänen huuliaan vasten. Kieli alkoi lipoa kovaan
tahtiin pimppiäni eikä mennyt kauaakaan, kun jo tunsin että saisin kohta
orgasmini. Nousin ylös. Ei vielä, vielä oli tyydytettävä Eva, annettava
kovaa
kyytiä hänelle. Palasin dildon kanssa pimpin luo ja survaisin sen yhdellä
pitkällä ja kovalla työnnöllä perille asti. Eva värähti ja päästi suustaan
pienen parkaisun. Tällä kertaa hän osasi pitää itsensä paikoillaan, mutta
huutaminenkin oli kiellettyä. Vedin dildon ulos ja nuolaisin märkää pillua..
ja kun Eva vähiten sitä odotti, työnsin dildon taas kovaa, yhdellä työnnöllä
sisään. Hän pystyi siihen. Ei nostanut lantiotaan eikä huutanut. Eva puri
huultaan ja irvisti. Vihdoin olin tyytyväinen. Aloitin kovan työntelyn dildolla.
Nopeasti sisään ja ulos, yhä kiihtyvään tahtiin. Eva nytkyi taas tahdissa
ja pöytä narisi. Kiimainen haju leijaili huoneessa ja Eva ulisi himosta.
Voi mitä olisinkaan antanut jos olisin voinut olla nyt Evan paikalla. Tiesin
että se teki todella hyvää. Eva huusi nyt koko himonsa ilmoille, kunnes
laukesi
kovaan orgasmiin. Lopetin työntelyn ja vedin dildon ulos. Avasin Evan kädet
ja jalat, jotta hän pääsisi taas istumaan. Suutelin häntä tällä kertaa hellästi.


Evan kädet liikkuivat rinnoillani, selälläni ja puristivat lopuksi pakaroitani.
Sormi upposi peppuuni, voi taivas kuinka se tuntuikaan hyvältä. Työnsin
peppuani
sormea kohti, jotta saisin sen paremmin sisääni. Eva ohjasi minut nojaamaan
pöytääni vasten, peppu vasten Evaa. Sormi teki tutkimusmatkaansa pepussani
ja toinen sormi etsi tietä emättimeeni. Hengitin katkonaisesti, ja toinenkin
sormi löysi tiensä emättimeeni. Eva lopetti, ennenkuin ehdin saada orgasmia.
Samassa ovelta kuului koputus.

Nousin pian ylös pöydältäni ja vetäisin lähimmän vaatekappaleen rintojeni
eteen. Eva meni avaamaan oven. Hän kurkisti ensin oven raosta ja avasi oven
lopulta kokonaan. Sisään astui nuori mies, jossa oli jotain tuttua. Sehän
oli sama mies, jonka kanssa Eva oli illalla suudellut kiihkeästi baarissa.
Mitä tämä oikein tarkoitti?

Eva sanoi miehelle jotain ja osoitti sitten minua. Mies katsoi minua syvän
sinisillä silmillään ja hymyili hieman. Epätoivoisesti yritin peitellä rintojani
pienellä topilla, mutta kun tajusin tilanteen, lähdin siihen mukaan. Toppi
tippui lattialle. Sinä minä seisoin ilkosen alasti Evan ja miehen edessä.
Mies selvästi nautti tilanteesta, kaksi naista alasti hänen saatavillaan.
Hän tuli luokseni ja katsoi minua päästä varpaisiin. Pian kuumat huulet
kulkivat
vartalollani vaativasti. Poltteli ja kipinöi, kun ne löysivät rintani ja
imaisivat nännini vuorotellen väliinsä. Evan kädet kulkivat reisilläni,
välillä
jalkovälissä piipahtaen. Mikä tunne. Mies kaatoi minut varovasti toimistoni
lattialle, jossa jatkoi nuolemistaan. Evan kädet puristelivat rintojani,
kunnes tämäkin otti nännini suuhunsa ja nuoli rintaani. Kaksi kieltä vaelteli
kropallani ja saivat minut anomaan lisää. Mies levitti jalkojani reilusti
auki. Sormi rupesi heti tutkimaan paikkoja tarkemmin, upposi emättimeeni,
pyörähti klitoriksella. Mies viittoi Evan jatkamaan sormileikkiä, kun hän
itse alkoi riisuutumaan. Katselin miehen touhuja samalla kun nautin Evan
sormista, jotka tuntuivat hyvältä sisälläni. Mies repi kärsimättömänä housujaan
jalasta, eikä ihme, koska vaatteiden alta paljastui jykevä kalu esiin, joka
seisoi jo kohti kattoa. Eva siirtyi miehen tieltä, kun tämä tuli kalu pystyssä
kohti. Levitin jalkojani yhä enemmän auki, tahdoin todella kovasti tuota
ihanaa miestä sisääni. Mies hieroi kalunsa päällä klitoristani ja meinasin
jo laueta. Mies ei kuitenkaan vienyt leikkiä loppuun, vaan lopetti. Hän
torui
kieltävästi ja ojensi sitten kaluaan Evaan päin. Eva tarttui kaluun kiinni
ja imi sitä nopeaan tahtiin. Sitten hän lopetti ja mies tarjosi taas kaluaan
häpyhuulilleni. Hitaasti tuo kova kalu alkoi työntymään sisääni. Tuntui
että
halkeaisin, se täytti minut kokonaan. Haukoin hetken aikaa henkeäni, kunnes
pystyin taas rentoutumaan. Sitten se tuntui hyvältä. Mies aloitti hitaat
työntelyt enkä voinut hillitä itseäni, vaan huusin himoni julki kaikille.
Eva tukki ääntelyni nousemalla hajareisin kasvojeni päälle. Imaisin heti
pillunesteitä suuhuni, nuolin klitorista ja tungin kieltäni tämän emättimeen.
Eva huohotti ja hieroi rintojaan. Mies sisälläni pumppasi yhä lujempaa ja
lujempaa. Maailma pyöri silmissä ja toivoin, että tämä tunne kestäisi ikuisuuden.
Mies ja minä laukesimme yhteen aikaan. Spermat levisivät vatsalleni, josta
Eva levitti sitä rinnoillenikin.

Hengitykseni oli edelleen raskas, kun nousin istumaan lattialle. Mies makasi
vierelläni ja äskeisestä kovasta kalusta oli vain muisto jäljellä. -Vou,
sulla oli kyllä heti niin ihana pillu, mies ähkäisi ja laski kätensä reidelleni.
Vaikka olin kiinnostunut naisista ja rakastellut pitkän aikaa vain naisten
kanssa ja vaikka pidin itseäni täysin lesbona, en ollut ollut koko ikääni
lesbo. Nuoruudessa sitä oli aina siellä missä miehiäkin oli. Vasta opiskelujen
jälkeen tajusin olevani enemmän lesbo, kuin bi tai hetero. Ja pitkästä aikaa
tuo miehen elin oli tuntunut kerrassaan mainiolta. Eva tyydytti itseään
hieman
etäämmällä meistä, hän oli tieten huomannut jääneensä kolmanneksi pyöräksi,
jolle ei ollut käyttöä. Minun kävi tuota kaunista olentoa sääliksi, niinpä
siirryin hänen luokseen, kaadoin hänet selälleen ja aloitin pillun nuolemisen.
Eva oli edelleen yhtä kiimainen kuin ihan alussa, mikä pakkaus!

Tiesin härnääväni miestä takanani samalla kun nuolin Evan klitorista. Pylly
pystyssä mieheen päin, välillä keikutellen seksikkäästi ja niin sain mitä
halusin. Tunsin vahvat kädet vyötärölläni ja pian mahtavan elimen joka työntyi
peppureikääni kiduttavan hitaasti. Eva huohotti, minä huohotin ja pian huohotti
mieskin. Äänemme ja kiimamme sekoittuivat toimistossani ja olin varma, että
ulkopuolisetkin olivat siitä selvillä. Miehen pallit löivät takamustani
työntöjen
tahdissa, toinen käteni etsiytyi klitorikselleni ja kieleni työntyi taas
kerran Evan emättimeen. Pian Eva laukesi, sitten minä, mies ja vielä uudestaan
minä. Väsyneinä painauduimme lattialle. Odotimme että hengitys tasaantui
ja nousimme ylös. Mies puki päällensä nopeasti ja sujautti käteeni lapun,
jossa luki: "Kelpaisiko joskus kahden miehen kanssa? Soita!" Hymähdin itsekseni
ja katsoin kuinka mies poistui ovesta. Itse puin vielä rintaliivejäni, kun
Eva, joka jo oli pukenut tuli luokseni, kiersi kätensä ympärilleni ja suuteli
minua pitkään. Käsillään hän puristi takapuoltani ja irvisti sitten himokkaana.
-Voitas joskus ottaa uusiksi, vaikka jo huomenna, ja mielellään ihan kahdestaan,
Eva kuiskasi korvaani ja puraisi vielä hellästi korvalehdestäni, ennenkuin
hänkin poistui toimistostani. Avasin ikkunan. Huoneessa haisi suorastaan
kiima ja minua himotti, kun ajattelin äskeistä kokemaani. Kuinka ihanaa
kaikki
oli ollut. Kaiken arvoista. Istahdin tuolilleni ja otin dildon käteeni.
Seksi
oli minulle huumetta, josta tulin hyvin onnelliseksi. Hitaasti aloin työntämään
dildoa sisääni. Hengitykseni alkoi taas kiihtyä. Levitin jalkojani enemmän
auki ja sain dildon upotettua yhä syvemmälle. Käteni liukui klitorikselle...

3

12192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyttis^

      Mahtava tarina!

      • japet

        oli erittäin hyvä :) täytyy myöntää että harvoin noin tehokkaasti on 'herra kapteeni' herännyt...
        ja varsinkin n. lesbo voittoisesta tarinasta :)
        hyvähyvähyvä...


    • LeAnna

      TOSI HIENO! Kiihotuin paljon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe