OPR-vakuus

OPRomankädenoikeus

Viime viikolla oli taas OPR-vakuuden kanssa sama ongelma kuin aiemminkin, eli lähetetty laskulinkki avautui, mutta ei ollut laskutietoja. Sama juttu monta kertaa aiemmin. Nyt jo hermostuin, että mikä siinä on etteivät osaa korjata tuota virhettä.
Kysyin, ovatko tolloja, etteivät osaa korjata vikaa joka on jatkunut jo monta kuukautta.

Sitten tuli ensin ilmoitus että käyttäydyn epäasiallisesti, no onko ihme teidän mielestänne? En ole kuukausiin saanut heiltä kunnolla laskutietoja, en edes sähköpostitse ennenkuin monen pyynnön perästä. Eivät ole laittaneet edes sivustolle niitä tietoja, että voisin suojatulla pankkiyhteydellä nähdä ne. Missä vika?

Seuraavaksi ilmoitettiin ettei minulle voi lähettää sähköpostia, toinen aspa vastasi samaan aikaa lähettämääni sähköpostiin, eli meni vähän ristiin. Tänään ilmoitettiin, kun ihmettelin miksen voi nostaa enää sitä summaa mikä on jäljellä, että luottosopimustani on muutettu niin, että en saa enää nostaa vaan pelkästään maksaa takaisin.

Aspat olivat siis kilahtaneet palautteestani niin paljon, että olivat ilmoittamatta siitä minulle, muuttaneet koko kuluttajaluottosopimukseni.
Perustelivat syyksi aiempaa käytöstäni, herää kysymys, kuka siellä on nyt ollut Tiger Woodsin raiskaama ja vaatii miljoona korvauksia päästäkseen jenkkiyliopistoon opiskelemaan psykologiaa ja saadakseen kaikille kersoilleen Tiger Woodsilta elatusapua?

Koronkiskonta se on mahtava business kun Suomen sosiaaliturva ei toimi.

16

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ssdfs

      Viihdyttävä teksti. Kaikenlaisten firmojen kanssa ihmiset viitsivät puuhastella ja vielä maksaa siitä ilosta. :-)

    • entinenopr

      Oletko yrittänyt asioida opr online sivulla. Sinne pääsee tunnuksella ja joka kerta tulee uusi pinkoodi tekstarilla. Sähköisessä palvelussa näkee paljonko on velkaa ja laskujen suuruus. Tämä toimi ainakin minulla hyvin.

      • hyivittu

        Ei toimi näin. Paljonko maksatte että kerron minkä takia tuo pilvipalveluun keskittyvä idea maksulinkistä ei toimi. Ilmaiseksi en tietoa anna. Luulisi jättituloja toisten ihmisten hädällä takovalla paskafirmalla olevan sen verran rahaa, että palkkaavat edes osaavan koodarin. Vittu mitä käytöstä! Tosiaan! Kuukaudesta toiseen ulalla koko pulju, uskomattomat maksut satakertaisesta laskutuksesta, jonka FINE sallii, samoin kuin koko paskafirmojen olemassaolon, vain sen takia, että kyse on varakkaiden kersojen puuhamaasta, jolle on varmasti Jenkkijutska - startup tuetkin miljoonakertaisena maksettu.

        On ne Suomen nuoret yrittäjät vitun köyhiä käyttäytyjiä, kun pitää Suomen kansalta vetää hädässä rahaa omaan paskaiseen porvarin persläpeen. Hyi helvetti, muualla sentään rahaa tehdään jollain tyylillä. Täällä tyyliin, huumeet liikenteeseen, kaveri pankkiin, verotoimistoon ja maistraattiin katsomaan kiinteistöomistukset ja sitten pikavippifirma pystyyn, että saa valtion avulla perittyä niiltä, joille ei tietenkään myönnetä mitään sosiaalitukia, koska eivät ole tulleet Moskovan kautta poliittisen pakolaisena ruotsinkielisen huoraksi ja suoraan Erkon perintömedian avulla Eduskuntaan.

        Hyi vittu, tuota on käyttäytyminen Suomessa, siksi kermaperseiden seura ei normaali-ihmistä voi kiinnostaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • joijoifjeofe

      Jännä juttu. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmia ko. puljun kanssa. Aina on laskut tulleet sähköpostiin ja OPR online -sivuston kautta päässyt näkemään laskut ja velat reaaliaikaisesti. Näiden lisäksi asiakaspalvelu on aina auttanut, jos on ollut jotain kysyttävää. Suosittelen opettelemaan käyttäytymistä. Ne asiakaspalvelijat tuskin ovat mitään koodaajia ja vastaavat, jonkun linkin toimivuudesta.

      • menelipitäNasipersettä

        tosi jännä, eikö olekin.


    • OPRomankädenoikeus

      Nimeomaan eivät ole koodaajia, eli ei pitäisi olla ongelmaa lähettää sähköpostitse laskutietoja tai pdf-tiedostoa, jos linkki ei toimi. Minä maksan tuosta palvelusta. Sanokaapa yksikin yritys, joka saa helpommalla rahaa olemattomasta kuin pikavippifirma. Otetaan esimerkiksi vaikka pizza. Jos tilaan pizzan ja joku polttaa sen, ei minun tarvitse siitä maksaa. Sen eteen on kuitenkin todistettavasti joku tehnyt konkreettisesti töitä. Mitä töitä tekee pikavippifirman aspa? Olen ollut Euroloan Financen "koulutuksessa" jo valmiiksi taloustietelijänä, huijattuna pikavippifirmaan töihin puhelinaspana! Jätin pestin todellakin kesken ja tein talousrikosyksikköön ilmoituksia säännöllisesti tuosta puljusta. Eli nyt vittuilette ihmiselle, jolla on oikeasti pätevyyttä luotonvalvojan tehtävään ja joka on nähnyt tämän koronkiskontaporukan kulissien taakse aitiopaikalta.

      Niille tiedoksi, joita naurattaa tuollaisten puljujen kanssa sohiminen, että enpä saa sossusta rahaa, koska sisarusten kanssa olen siltä osin kusessa, etteivät he maksa perintöosuuttani pois.

      Niinpä, ei ole kyse mistään köyhistä sossun luukulla kävijöistä, vaan sanotaanko kaikkien kiusaamista ihmisistä, joilta kusetetaan tahallaan jättikuluja pelkästään siitä, että saa täällä näiden v-tun "käyttäytyjien" kanssa kunnian asua.

      Todella osataan Suomessa käyttäytyä, ei ainakaan näytetä osaavan laittaa laskutietoja!

      Sama peräkammarikommentti, että eipä ole koskaan itsellä ollut ongelmaa. No sulla nyt tuskin on mitään vaikutusta elämässä suuntaan tai toiseen. Sellaiset neutraalit, värittömät toistelijathan täällä pärjää, jotka myötäilevät kaikkein pahimpia kusettajia.

      Onnea valitsemallesi tielle.

      • liitteetauki

        No mullapa ainakin aina aukeni liitetiedosto,kun oli everyday. Olisiko sun koneessa jotain häikkää, pitäisikö päivittää adobe?


      • jenniina11

        Sanot että tiedät nuo koronkiskurit ja sitten kuitenkin varta vasten pelaat niiden kanssa? Mitä järkeä tuossa on? Jos sinulla ei ole rahaa, niin ei kai missään nimessä kannata pikavippejä ottaa. Eihän sinulla voi olla sitten varaa maksaa takaisin korkoineen ja kuluineen kaikkea. Mieti ennemmin, miten saat menot leikattua minimiin ja miten saat rahaa hiukan enemmän. Työntekoa suosittelen. Kohta on marja-aika ja itse kerätyt marjat saa myydä verottomana.


    • oprnauraakameleille

      Luuserit ei saa laskujaan "auki". Hahhaaa, ihan kuin ne muka maksaisivat laskujaan. Kyllä on persaukisilla voimat vähissä, kun eivät jaksa laskujaan avata. Ja vielä taloustieteilijä aspana, hohhoijaa. Kyllä pikkupojilla mielikuvitusta riittää, mutta mikä ihme se on, kun siskojen kanssa pitää kusessa pyöriä.

      • hyvä_sällit

        Siis sun siskojen kanssako ne muhivat?On ne vaan sällei..


    • parasnoistapuljuista

      opr on siitä hyvä firma, että omalla sivullani--joka toimii-- on laskuri, josta näkee maksettavan summan, jos haluaa maksaa velan ennen eräpäivää.

    • RoopeAnkka7

      Samaa mieltä. Koko aspa ihan pelle. Ei ne osaa edes osoitetietoja päivittää. Sekin pitää tehdä itse. Onneksi ei tarvitse olla enää MISSÄÄN tekemisissä. Ja sepä vasta korpeaakin...

    • jfjfjfjfjsdfsfs

      Satanen suunnilleen tähän paskafirmaan enää maksamatta, ja silloin on ohi!
      Maksumuistutuksia ei tullut ikinä, mutta kuluja tuli muuten ihan helvetisti!
      En suosittele kenellekkään!

    • fdsfsfdsfsdfdsf

      Taidat olla täysin lukutaidoton, jos kulut tulivat yllätyksenä! On olemassa ihmisryhmä, jota ei voi auttaa ja jolle ei pitäisi lainata mitään = sinä.

      • MoskiittoMarkus

        Onko siellä arvaton toimistossa niin hiljaista, että joudat tänne kirjoittelemaan??! :)

        Noista kuluista, niin nehän on piilokuja, mitä ei löydä kuin selaamalla ja selaamalla.
        Oikeastaan lyhennät vaan korkoja joka kuukausi, niin se on tehty. Pääoma ei lyhene kuin kympin-kaksi.


    • itsekinaspalvelussatyö

      Ei muuta moitetta, mutta itse koin asiakaspalvelun töykeäksi ja hyökkääväksi selvittäessäni erästä asiaa. Tuntuu että monessa paikassa ollaan hermo kireällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe