Petyitkö reserviläiskirjeen sisältöön?

tarpeeton.Pioneeri

Yli 50 vuotiaille sitä ei edes lähetetty, kun niin vanhoja ei tulla missään tilanteessa tarvimaan. Tosipaikan tullen vain alle 35 vuotiaiden parhaimmisto kutsuttaisiin palvelukseen, siis 15 ikäluokkaa joista noin 60 % on niitä joita maamme tarvitsee, muut saavat jäädä kotiin.

Petyitkö kirjeen sisältöön ja olitko luullut olevasi " ilman muuta" tarpeellinen maamme puolustamiseen?

Itse olen 45 - vuotias mies ja aikoinaan Korialla pioneerina asepalvelukseni suorittanut ja eipä tarvisi enää lähteä mukaan " karkeloihin"

51

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paperi_on_paperia

      Uskotko tosiaan, että Suomen kokoisessa maassa sota hoidetaan noin pienellä joukolla? Homma on niin, että vaikka suunnitelmissa sota hoidetaan pois tietyllä tavalla, niin todellisuudessa se lihamylly nielee ja jauhaa kaikki jotka sinne saadaan kammettua. Joten älä huoli, kyllä Sinutkin sinne otetaan vaikka en ymmärrä miksi sinne haikailet. Mennyt nuoruusko mielessä?

      • Varareserviläinen

        Kun katselee TV lähetyksiä sota alueilta, niin näkee niissä harmaatukkaisia, tai muuten vanhan näköisiä sotilaita myös. Juoksevathan jotkut maratoneitakin eläkeikäisinä.


      • erfghnjm

        230000 sotilasta on Suomen armeijan sodanajanvahvuus ja se riittää, siihen ei vanhoja ukkoja tarvita. Nykysodat on sotia joissa ei pyssymiehiä enää paljoa tarvita, sillä ohjukset ja muu tekniikka ratkaisee.


      • Seriittää
        erfghnjm kirjoitti:

        230000 sotilasta on Suomen armeijan sodanajanvahvuus ja se riittää, siihen ei vanhoja ukkoja tarvita. Nykysodat on sotia joissa ei pyssymiehiä enää paljoa tarvita, sillä ohjukset ja muu tekniikka ratkaisee.

        Heh heh, Ei sellaisi aseita olekaan, joilla tuollainen miesmäärä saataisiin loppumaan. Vaikka toisaalta Saksassa haalittiin vanhat ukot ja nuoret pojatkin Volkssturmiin, kun divisioonissa oli enää haamusotilaita.


      • EikunSotaPystyyn
        Seriittää kirjoitti:

        Heh heh, Ei sellaisi aseita olekaan, joilla tuollainen miesmäärä saataisiin loppumaan. Vaikka toisaalta Saksassa haalittiin vanhat ukot ja nuoret pojatkin Volkssturmiin, kun divisioonissa oli enää haamusotilaita.

        Natsikortti löytyi taas....Ihan hyvää menoahan se siellä saksassa oli mutta eletään nyt tätä päivää...Var ettei joku leimaa kohta rasistiksi koska sanoit eriävän mielipiteen...se on suomessa nykyään kielletty.


      • Anonyymi
        erfghnjm kirjoitti:

        230000 sotilasta on Suomen armeijan sodanajanvahvuus ja se riittää, siihen ei vanhoja ukkoja tarvita. Nykysodat on sotia joissa ei pyssymiehiä enää paljoa tarvita, sillä ohjukset ja muu tekniikka ratkaisee.

        EU:lta saadaa kaikkea varustusta, ja USA:lta, että kyllä sinne kaikki saadaan joita ei tarvita siviilissä.


    • SiihenLuotan

      Somalirykmentti Nallen johtamana hoitaa homman, tuli vastaan kuka tahansa.

      • EiuhrataParastaJohtajaa

        Joukkoa jota Nalle johtaa ja komentaa naapuri maasta.


      • Toimisiko_tämä
        EiuhrataParastaJohtajaa kirjoitti:

        Joukkoa jota Nalle johtaa ja komentaa naapuri maasta.

        Eikun raiskausrykmentti joka koostuu pedofiileistä ja raiskareista....kaataa naapurin naiset ja lapset....sopii ehkä sekaan väriläiskätkin?


      • Anonyymi
        Toimisiko_tämä kirjoitti:

        Eikun raiskausrykmentti joka koostuu pedofiileistä ja raiskareista....kaataa naapurin naiset ja lapset....sopii ehkä sekaan väriläiskätkin?

        venäjällä niitä tosiaan on. ei saanut mitalia, vaan pistetiin kai lihamyllyyn uudelleen. siviilien tappajat sai mitalit.


    • miinantallaaja

      Ensin petyin mutta sitten ajattelin että what a fuck samahan tuo.

    • ei-tehtävää

      itse petyin jo asevelvollisuutani suorittaessani. hyvä vaan kun ei ole tullut kertausharjoitus kutsua ja että en kuulu mihinkään yksikköön.

    • tähänmuutos

      yli-50-vuotiaathan on parhaita. Sotaan. Ne voi vaikka kuolla kun kaikki on jo nähty. Mä olen aina ihmetellyt että sotaan kuolemaan vaan parikymppisiä.

      • vaikeetavaikeeta

        Parikymppisiä joutuu kokoajan komentamaan. "Ota kivääri paina liipaisinta". Baseball-lippis päästä. Iivana on tulossa.


      • vapaakuintaivaanlintu

        Se on hyvä jos 230000 sotilasta riittää ja hyvin tuntuu riittävän näin väittävät viisaat, kuinkahan moni tuosta 230000 sotilaasta on sellaisia jotka eivät kykene juoksemaan yhtäsoittoa esim. 3 kilometriä tai kävelemään reppu selässä metsässä koko päivän?..räntäsateessa ja kykenee vielä toimimaan päivän jälkeen?

        Minä hieman yli viisikymppisenä kykenen tuohon, kykenen liikumaan vaikeissakin olosuhteissa metsässä päivän kaksi, kykenen vielä nopeaan toimintaan ja en menetä malttiani vaikka olen väsynyt, osaan suunnistaa, hiihtää, tehdä nuotion vaikka maasto olisi kauttaaltaan läpimärkä, osaan kalastaa ja metsästä saan tarvittaessa riistaa ruoaksi ja metsässä liikun hyvin paljon vuosittain, arviolta noin 700 tuntia vuodessa mutta Suomen puolustusvoimien palvelukseen en enää kelpaa ikäni takia.

        Minut varmaan korvaa nuori sotilas joka viimeksi metsässä käynyt armeija aikoinaan josta voi olla jo 15 vuotta, tämä henkilö ei metsässä tunnista kuivaa puuta tuoreesta, eikä tunnista riistalintuja ja eikä hänen tarvitsekaan sillä armeija kiikuttaa maastoon hampurilaisia ja kokista ja pääruuaksi lasagnee ja tuoreita patonkeja sekä viherpippuri-tuorejuustoa ja ruokajuomaksi laktoositonta maitojuomaa a la Arla. Suunnistaa ei tämän nuoren sotilaan tarvitse osata sillä hänellä on kännykässään GPS ja päivitetyt kartat ja kännykälle lisävirtaa usb-kaapeleineen. Ainoa vakava puute maastossa etenemisessä voi olla suot joiden kohdalla metsässä ja suolla liikkumiseen tottunut upseeri joutuu neuvomaan mihin suolla voi astua ja mihin ei.


      • olet_vammainen
        vapaakuintaivaanlintu kirjoitti:

        Se on hyvä jos 230000 sotilasta riittää ja hyvin tuntuu riittävän näin väittävät viisaat, kuinkahan moni tuosta 230000 sotilaasta on sellaisia jotka eivät kykene juoksemaan yhtäsoittoa esim. 3 kilometriä tai kävelemään reppu selässä metsässä koko päivän?..räntäsateessa ja kykenee vielä toimimaan päivän jälkeen?

        Minä hieman yli viisikymppisenä kykenen tuohon, kykenen liikumaan vaikeissakin olosuhteissa metsässä päivän kaksi, kykenen vielä nopeaan toimintaan ja en menetä malttiani vaikka olen väsynyt, osaan suunnistaa, hiihtää, tehdä nuotion vaikka maasto olisi kauttaaltaan läpimärkä, osaan kalastaa ja metsästä saan tarvittaessa riistaa ruoaksi ja metsässä liikun hyvin paljon vuosittain, arviolta noin 700 tuntia vuodessa mutta Suomen puolustusvoimien palvelukseen en enää kelpaa ikäni takia.

        Minut varmaan korvaa nuori sotilas joka viimeksi metsässä käynyt armeija aikoinaan josta voi olla jo 15 vuotta, tämä henkilö ei metsässä tunnista kuivaa puuta tuoreesta, eikä tunnista riistalintuja ja eikä hänen tarvitsekaan sillä armeija kiikuttaa maastoon hampurilaisia ja kokista ja pääruuaksi lasagnee ja tuoreita patonkeja sekä viherpippuri-tuorejuustoa ja ruokajuomaksi laktoositonta maitojuomaa a la Arla. Suunnistaa ei tämän nuoren sotilaan tarvitse osata sillä hänellä on kännykässään GPS ja päivitetyt kartat ja kännykälle lisävirtaa usb-kaapeleineen. Ainoa vakava puute maastossa etenemisessä voi olla suot joiden kohdalla metsässä ja suolla liikkumiseen tottunut upseeri joutuu neuvomaan mihin suolla voi astua ja mihin ei.

        Nuo erätaidot eivät sinua auta kun taisteluhelikopterin 30mm automaattitykki ampuu 3 kilometrin päästä sinut silpuksi telttaasi nukkuessasi.


      • Eikka59

        Kyllä vaan täältäkin norjasta tulen heti, vaikka oon ollut norjassa jo 35 vuotta. Ei tartte venäjää ajatella. Nää terroristit jotka jo on kaikissa euroopan maissa on se vastustaja. Ruotsissa on jo sota, samoin ranskassa,saksassa ja belgiassa.
        Niin kutsuttu Trojanin hyökkäys. Moskeiat on täynnä aseita ja islamistit on treenannu vuosia siihen, että kurkkuja katkotaan. Jos ei rajoja suljeta, niin me ollaan viimenen sukupolvi joka on vapaa.


      • RintamaEutanasia

        Vanhukset armeijaan ja ensin tulilinjalle....kuluttavat sen jälkeen vähemmän vaippoja ja saadaan vokkeihin nekin säästöt..


    • Liekkökustihukannu

      Aijaa,minä olen 52 ja sain kirjeen.

      • Expendables

        Joo sama juttu 52v ja kirje tuli.


      • NoIsänmaanpuolesta

        Vaan olemmako me viiskymppiset sitä ensiksi uhrattavaa ikäluokkaa?


      • Expendables kirjoitti:

        Joo sama juttu 52v ja kirje tuli.

        Upseerit rivissä 60 asti. Ei sen kummempaa.


      • Tosion1

        58 v ja sain kirjeen vaikka olen pahainen alikessu?


    • Kohta49Patu

      Olen kohta 49.

      Aattelin että vuoden kuluttua, kuukautta ennen kuin täytän 50, ilmoitan haluavani täydennyspalvelukseen.

      Saas nähdä mitä vastaavat.

    • entineylimatruusi

      50 v on ikäraja vain sotamiehille ja korpraaleille.
      Muut sai kirjeen.

      • Kohta50Patu

        Taisi ensimmäinen reserviläiskirjeeni jäädä viimeisekseni.

        Tietysti jos saan pikaylennyksen korpraalinarvostani nyt vuoden sisällä, reserviläisyyteni jatkuu vuosilla?


    • puolustuseihyökkäys

      Vaan saattaapa hyvän ampumataidon omaava heikompikuntoisempikin sotilas (iästä riippumatta) olla viholliselle kova pala kun kunto ei riitä lähteä puolustusasemasta juoksemaan karkuun vaan taistelee viimeiseen hengenvetoon asti.

      • tästähäntämä

        Rollaattorista saa hyvän tuen rynnäkkökiväärille.


      • UusiaAseita
        tästähäntämä kirjoitti:

        Rollaattorista saa hyvän tuen rynnäkkökiväärille.

        Hahaa...tämä oli hyvä heitto! Myös potkukelkka pyörillä on hyvä...


    • OmaSiirtokuntaMeille

      Kyllä mun 50 v. miehelle tuli tuo kirje, mutta ei olisi niin väliä...

      Suomi on pilattu matuilla ja heidän lipojillaan, meidän kantasuomalaisten pitäisi perustaa jonnekin oma siirtokunta - esim Kanadassa on aika samantapainen luonto kuin meilläkin, eikä hassumpi maa kai muutenkaan, olen kuullut...

      Hoitaisivat matut sitten vaan itse koko Suomen pyörityksen, eli hehän pilaisivat sen, koska ovat laiskoja ja sotaisia, mutta me emme rupea heidän orjikseen, se on selvä!!!

    • msrtg

      Olin 54v ja sain kirjeen, koska olen sijoitettu. Ei pettymystä.

    • 32vmies

      Olin sijoitettu, kävin täydennyspalveluksen 5 pv ja nyt olen vapaa mies. Larpatkaa perkele ihan keskenänne.

    • AnteroPokka

      Kirjeessä luki että pääsen kotirintamalle siemenpuuksi ja kylän akat kiskoo vesikelkalla minua talosta taloon hoitamaan velvollisuuksia ettei tykinruoka lopu rintamalta. ;)

      • 8-6

        Eikös se väline ole evakkoreki? ;)

        Jossa on iso aisa...


    • polizeiook

      Kohta on armeija kaduilla, syy tiedetään.

      Poliisin voimavarat ei rìitä.

      50000 miestä pystyy pitämään maan asiat kunnossa!

      • Ootellaan

        Koska suomeen oma einsatzgruppen?


    • Hyisaatana

      En pettynyt.
      Eikä pienintäkään aikomusta laittaa tikkua ristiin tämän eu:lle ja natolle lahjoitetun paskakasan eteen.
      Sotilasvalalla ei oke minulle mitään merkitystä, se oli pakko tehdä mutta ei pakko pitää.
      Tämä usaa ja eu:ta nöyristelevä säädösten ja lakien "luvattu" maa ei ole enää paskankaan arvoinen.
      Puolustakaa vain keskenänne jota kiinostaa.

    • fkfjhfhfdhd

      Hiukan outoa jos tietokoneen hiplaajia tarvitaan muka kipeästi kotirintamalla mutta nuoria tuottajia joilla elikot ja vastuu ollaan pistämässä rintamalle?

    • etujakin

      Venäläiset puhuu suomea hoonosti mutta käsittävät väärin useimmin . Täällä yrittävät saada puolustustahdon murrettua . Älkää menkö näihin halpoihin . Pitäkää päänne . Näitä on uskontolahkoissakin tullut idästä . Kunhan varastelevat ja yrittävät murtaa suomalaisten puolustuksen ja halun siihen. Suomi kuuluu Euroopan unioniin meillä tämä etuisuus tässä . Unionista voi anoa lisää rajavalvontarahaa ja henkilöstöäkin .

    • miettikäänyt

      Helpoimmin ylitettäviin kohtiin maansirtokoneilla kivilohkareista este ennaltaehkäisevään ehkäisyyn edullisesti varmuuden vuoksi. Suomessa on oikein tuomalla tuotu tänne venäläisiä erityisesti itäsuomessa . Kuka puolustaa suomen suomalaisia onkin jo kysymys. Viipurissa puhuttiin suomea ennen . Joillakin täytyy olla vihaa suomea kohtaan kun vaarantaa maan turvallisuuden ja jakaa rahamme itämaalaisille ja muille ihmisryhmille mutta leikkaa suomalaisilta .

    • blöööö

      Yli 50-vuotiaille . Mutta suomen puolustustahto niin. Jäljet johtaa sylttytehtaalle. Kukaan ei masennu mistään näistä vaikka miten yritätte. Ettekä te osaa suomenkieltäkään oikein.

    • generaattori

      Venäläiset yrittää murtaa puolustustahdon . Älkää menkö tähän halpaan . Älkää rekisteröikö kaikkee pitää käyttää järkee täällä .

    • 55v

      venäjäkö meidän ja euroopan uhka tällähetkellä?
      kyllä se tulee nyt noista muslimi maista
      venäjällä joku oma tarkoitus "kikkailla" matuilla suomen rajalla
      joku konflikti tulee varmasti jos tää nyky touhu ei lopu

    • pettynytolen

      Ei meidän yli viiskymppisten kannata miettiä miten tätä maata pitäisi puolustaa, ei meitä enää tarvita ja hyvä niin, sota jos tulee niin voi rauhassa pakata tavaransa ja tankata tankki täyteen ja nokka kohti Oulua ja sieltä rajan yli tai jopa muuttaa Venäjälle ettei täällä pyöri jaloissa, kai ne kotirintamankin ja itse kiivaimman sotatantereen taustalla eli takalinjoilla nuoret sotilaat hommat hoitaa, kaiken haavoittuneiden kuljetukset ja muona-ja ammushuollon, olisinhan tuota joutanut vaikka ikää jo 52 mutta eipä ne tällaista vanhusta enää joukkoon huoli edes autokuskiksi, ei varmaan riitä kunto ja kestävyys, ei riitä että pinkaisen vielä Cooperissa yli 3000 metriä vaikka yöllä herätettäisiin. Nuoret on ne jotka jaksaa painaa ja heillä on varmaan tuo motivaatio puolikin erinomaisessa kunnossa ja minä kun en osaa kunnolla edes navigaattoria käyttää kun suunnistan vielä kartan ja kompassin kanssa ja suuntavaisto on erehtymätön mutta nykysodassa kai ei sellaisia taitoja enää tarvita kun on ne tietokoneet sun muut nykyajan värkit.
      Hukkaan on mennyt huolen pito omasta kunnosta ja osallistumiset reserviläisten toimintaan ja ammuntoihin.
      Toivottavasti se nykynuori, sotilas vastaan kahtakymmentä rys...valiosotilasta..jos näin on niin riittäähän ne sitten Suomen sotilaat mihin vaan.

      • Anonyymi

        mites nyt 2022 suu pannaan? vielä moni ehtii.


    • q3ty

      ei tullut kirjettä , olen mt-ongelmainen jolla aikoinaan 330 vrk kuskina , C-luokassa nykyään olen. Ja ikää on nyt 51 v.

    • kyä_jämpti_on_nin

      Tuli kirje, ei sijoitusta. Enkä olisi kaivannutkaan. Tyytyväinen olin. Ei kiinnostaisikaan tippaakaan. Minä en tartte nappeja kaulukseen enkä peltiä rinnukseen. Nikkeliähän siellä moni saakin jos tosi kähinät tulee. Kähiskää silloin keskenänne, meikämanne on jossain muualla.

    • tiedustelu-upseeri

      Kyllä minulle tuli kirje vaikka 60 v. mittarissa. Sijoituspaikka Nevski Prospektin varrella entisen Sadkobaarin terassilla. Kesäaikaan. Talvella sitten Fuengirolasssa punomassa uusia kertausharjoituksia!

    • MenenHeti

      Tuli kirje ja valtio maksaa matkan bora boralle koska siellä on sijoituspaikkani myös tussu ja viinat kuuluvat retkeen..Suomeen en halua muutenkaan jäädä on jo niin läävä paikka..

    • SooloSexilmaiSex

      Taisi jäädä puolustusvoimien ensimmäinen kirje myös viimeiseksi. Täytän ensi viikolla 50.

      Kehtaisinko jouluna lähettää kortin tuolle "vanhalle kamulle?

      • ihanpelottaa

        Hah..Hahaa kylläpäs ootte hupsuja taidatte oikein olla niitä pelottelevia pelle hassuja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      226
      1573
    2. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1418
    3. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      168
      1210
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      36
      1175
    5. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      186
      896
    6. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      50
      886
    7. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      8
      815
    8. Joo joo kumpikin on rakastuneita

      Mitäs nyt tehdään vai ollaanko vaan niin kuin ei oltaiskaan
      Ikävä
      64
      806
    9. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      248
      766
    10. Millainen nainen kaipaa minua ?

      Millainen nainen kaipaa minua ? Kerro nainen sinä se.
      Ikävä
      45
      750
    Aihe