olen pannut merkille.. Jokainenhan saa olla uskossa jos tahtoo tai ei.
Aika monet naiset ovat uskovaisia
13
<50
Vastaukset
- MoniUskoo
Uskovainen on sanana teeskenteleväinen, en tykkää yhtään sanasta. Voisi myös käyttää ilmaisua "olla uskomassa", jota Rauhan yhdistys eli mm. vanhoillislestadiolaiset käyttää, mutta ilmaus on mielestäni kömpelö.
Uskon itse Jumalaan, korkeampaan voimaan. Uskon myös Jeesukseen, mutta en ole löytänyt rehellisyyttä tästä uskonnosta kuin vähän. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset eivät elä näiden opetustensa mukaan. He eivät ole oivaltaneet opetuksia syvällisesti kun se ei saa aikaan tekojen tasolla mitään hyvää.
En jaksa yhtään mitään hörhöilyä enkä saarnoja tästä asiasta. Olen kaikenlaista kuullut ja nähnyt.
Kerran näin ns. hipeillä sellaista rakkautta ja ystävällisyyttä toisiaan kohtaan, että ihailin näkemääni pitkään. Se rakkaus ja lämpö aivan loisti heistä. Se oli hienoa nähdä. Sai uskomaan Jumalan suuruuteen kaikessa ja kaikissa.- Älykkö
Kiitos :)
Kirjoitit kauniisti ja olen samaa mieltä kanssasi.
Itse uskon Luojaan ja Jeesukseen koska minulla on ollut kosketus heihin.
En ole Raamattu uskovainen vaan pidän itseäni henkisenä ihmisenä.
Henkimaailma on tullut tutuksi minulle.
Tunnen antipatiaa " uskovaisiin " jotka leikkivät jumalaa ja harrastavat henkistä väkivaltaa kanssa ihmisiin :(
He eivät edes ymmärrä raamatun oppeja , koska eivät ole kasvanneet henkisesti ihmisinä.
Toisaalta jokaisella on oma totuus ja jokainen kasvaa omaa tahtiansa henkisessä kasvussaan.
Kaikenlaisia sammakoita pääsee suusta ja myös omasta suustani välillä.
- pastorskapirre
vapaaehtoista on tietennii :)
- OnnistuuNiin
Kristinuskossa on oleellista, että annetaan Jumalan olla Jumala ja ihminen olla ihminen. Näin ei pety uskontoon eikä odota ihmisilläkään liikoja.
- uskisry
Äidilleni, joka on kirjansa tunteva uskovainen, oli joku lestapentu meinannut, että oot uskoton, johon kimpaantunut äitini oli ymmärtämättömälle kakaralle meinannut "samalla miehelle olen uskollinen ollut 30 vuotta.
Inhoan tuota lestadiolaisten ajatusta pitää itseään parempana ja valtaa sanella, onko joku uskovainen vai mikä. Uskon Jumalaan, universaalina rakkautena, valona, kaiken luojana. Uskon sielun uudelleen syntymään ja Jeesukseen. Olen erittäin uskovainen siinä mielessä. Elämä on liian ihmeellistä, jokun käsittämätön ikuinen viisaus sen takana täytyy olla. Rakkaus on niin valtava tunne.. oon usein kysynyt, miksi Hän antoi rakkauden minulle juuri häntä kohtaan.. jota en saa enää koskaan rakastaa.- Seonihmeellistä
Hauskasti oli äitis vastannu :D
Samoja ajatuksia mulla hänestä, ei voi ymmärtää, miksi rakastaa edelleen.
- uskoneiuskovainen
Miten pastorin laita.
- Nainenkuitenkinmä
Miten niin monet naiset. Miten se liittyy just naisiin. Minä uskon, vaikka en ole ns. uskovainen :).
- Merkiltäpantavaasia
Kapteeni laivassa, Jumala taivaassa.
- Elänuskoen
Se ei huono asia olekaan. >Usko antaa elämään syvällisyyttä ja toivoa, rakkauttakin ja iloa enemmän kuin maailmasta saa, siis kaikkea hyvää :)
- jep.jep
Amen.
- rakkaususkotoivo
Minä uskon hyvyyteen, puhtauteen ja todelliseen jaloon sydänmeen. Meillä kaikilla ihmisillä on puhdas ja jalo luonne sekä sydän syntyessään. Maailma ja kokemukset muuttaa ihmisen ajattelua ja opettaa ihmisen myös väärille popuille, silti kun oikein itseään kuuntelee, eikä anna toisten sanoille, sekä teoille niin suurta valtaa pystyy pitämään itsensä hyvänä ja jalona muille. Jokainen tekee virheitä se opettaa. Jokainen kärsii se vahvistaa. Jokainen kokee iloa ja rakkautta se lämmittää ja luo turvaa sekä vahvistaa minuutta. Oppia koko elämä, kokemuksia täynnä. Päivä kerrallaan.
- YstVast
Tuon kun vielä pystyisit todistamaan oikeaksi. Nimittäin sen, että "kaikilla ihmisillä on puhdas ja jalo luonne jo syntyessään". Tietääkseni tutkimus ei vahvista tuota käsitystä oikeaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703