Narsisti psykopaatti puolisona

kjhjkhkhkh

Ihminen voi olla narsisti, hän voi olla psykopaatti, mutta hän ei voi olla sekä, että.

Psykopaatit ja narsistit käyttäytyy hyvin eri tavalla, sillä heidän sairautensa on lopulta hyvinkin erilainen.

Narsistit elää peilimaailmassa ja heidän elämänsä pyörii puhtaasti huumeensa "narsistinen lähde" ympärillä, josta he ovat riippuvaisempia kuin pahinkaan narkkari annoksestaan. Siksi narsisteja tavataan niin paljon sosiaalityöntekijöissä ja opettajissa... he hakeutuvat töihin sellaisille aloille, jossa on paljon lähdettä (eli voivat olla muiden yläpuolella ja leikkiä jumalaa)

Psykopaatit eivät ole riippuvaisia narsistisesta lähteestä (samalla tavalla) ja he osaavat olla paljon suunnitelmallisimpia.
...He hakeutuvat aloille, jossa on paljon valtaa ja rahaa kuten rikollisjärjestöjen johtajiksi, juristeiksi, toimitusjohtajiksi...

Sitten on kolmas ihmisryhmä.
Ihmiset, jotka näkevät entisen puolisonsa narsisti psykopaattina.
He ovat ihmisiä, jotka ovat jääneet turvaan omaan mielikuvitusmaailmaansa. He laittavat kaiken mahdollisen aina toisten syyksi, ettei heidän tarvitse kohdata itseään ja omia vikojaan.

He eivät ole valmiita ottamaan vastuuta omasta elämästään ja yleensä heillä on hyvinkin rankkoja lapsuuskokemuksia (jotka he yleensä hyvinkin tehokkaasti kieltää...).

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräskäsitys

      Sam Vakninin mukaan muistaakseni suuri osa psykopaatteja ovat narsisteja, mutta monet narsistit eivät ole psykopaatteja.
      Muistaakseni Sam Vaknin sanoo olevansa narsisti ja tutkitusti psykopaatti.
      Käsitykseni mukaan psykopatia tuo yleensä itsestään mukanaan narsistisen käytöksen.
      Mutta käsitykseni mukaan psykopaatilla voi olla niin hyvä itsetunto, että hän uskoo olevansa muiden yläpuolella, vaikkei kehuja tms. huomiota tulisikaan.
      Tämä on minusta luonnollista sillä ehkä tavallaan tietyllä tapaa psykopaatti on enemmän sitä mitä on, varsinkin jos vaiva on synnynnäinen aivopoikkeavuus.
      Mutta joskus jossain kyllä luki, että narsisteillakin näkyy aivokuvissa poikkeamia.
      Mutta jos on olemassa sellaisia narsisteja, joilla ei ole aivopoikkeamia, ehkä heidän vaivansa on luonteeltaan sitten hieman erilainen.

    • Aloittaja_joka

      "Sitten on kolmas ihmisryhmä."
      Aloittaja, joka on palstaa vainoava trolli unohti vielä neljännen ihmisryhmän, johon kuuluu aniharva poikkeava. He ovat ihmisiä, joitka elävät erimieltä olemisesta. Ja juuri aloittaja on erinomainen esimerkki tällaisesta ihmisestä.
      Heikäläiset eivät välitä ajasta eivätkä paikasta, he eivät tunnusta tieteellisiä lainalaisuuksia eivätkä yleisesti ja laajasti myönnettyjä totuuksia...
      Jos narsistin ja psykopaatin tunne-elämä on fiksoitunut hyvin varhaisiin vielä imemisvaiheisiin, niin mihin aloittajan tunne-elämä on fiksoitunut?
      Onko niin, että pottaharjoittelussa on tullut vastoinkäymistä, josta aloittaja ei ole päässyt yli? Epäonninen pottatyö (potta kaatunut kesken puuhan esim., ulostetta vaatteessa, äiti torunut...) painaa mieltä alinomaan ja noin hän kokee maailman epäoikeudenmukaiseksi paikaksi, jossa ei voi olla kuin väärässäolijoita. Hän on lähtenyt taisteluun koko maailmaa vastaan ja oma pottavaihe purkautuu noin kerta toisensa jälkeen tätäkin palstaa mollaamalla ja narsistikeskustelijoita haukkumalla...
      Kun joskus kirjoitin, että tämä palsta ei ole WC, niin enpä puolihuolimattomalla huomautuksellani arvannut, kuinka lähelle totuutta osuin, aivan vahingossa..

      • taas_sama_virsi

        Minuakin olet joskus haukkunut trolliksi. Miksi aina syyttelet trolliksi? Ehkä sun kannattaisi miettiä sitä oikein kunnolla. Aloitus oli ehkä kuitenkin provosoiva, myönnetään. Tuskin kuitenkaan trolli.


      • fuhfhgcguu

        Taisi aloitus kolahtaa arkaan paikkaan ...arvaan ma.


      • HuomaaHeti
        fuhfhgcguu kirjoitti:

        Taisi aloitus kolahtaa arkaan paikkaan ...arvaan ma.

        Niin osui.


      • fghjhggc
        fuhfhgcguu kirjoitti:

        Taisi aloitus kolahtaa arkaan paikkaan ...arvaan ma.

        Kyllä taitaa niin olla. Aina teilataan trolliksi jos kirjoitus ei miellytä. Aiheuttaako jotku kirjoitukset sitten niin suurta ahdistusta kun osuvat maaliin, se varmaan yksi vaihtoehto.


    • Mistä_tuulee

      "He hakeutuvat aloille jossa on paljon valtaa ja rahaa"...Psykiatreiksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe