Kalevi Laakson kertomaa

Kalevi Laakson kertomaa

Kalevi Laakson kertomaa on seuraava tapahtuma.

Seuran puheenjohtaja Seppo Järvinen ja sihteeri Kalvei Laakso olivat onnistuneet 1970-luvulla palkintojen haalimisessa Juhannuskisaan erinomaisesti. Miesten B-luokan yhtenä palkintona oli parranajokone. Se päätyi Tarja Koholle (nyk. Westerlund). Tuolloin saivat A-luokan ladyt osallistua miesten B-luokkaan. Tarja tekikin sen menestyksekäästi.

Tietotekniikan soveltamiseen liittyy tarina M. Helmisestä a-luokan pelurina. En ole pellannut yhtäkään ottelua a-luokassa. Elja Seppälä julkisti koeversion atk-rankingsysteemistään heinäkuussa 1985. Olin menestyksekkään kisakauden johdosta listalla sijalla -3. Siis vahvasti a-luokan puolella.. Elja tuli tästä huomauttamaan. Silloinen firmojen keskeinen kisa TELKO-TENNIS edellytti, että a-luokan pelurit eivät voi siihen osallistua. Niinpä hävisin kaksi loppukesän 1985 avausotteluani. En tahallani. Yrityksistäni huolimatta nuoret pelurit; Rannikko ja Totro kävelivät ylitseni. Siis ei tarvinnut näytellä. Ja se virallinen tasoituskin painui SCR.-tasolle. Sain täten olla mukana Postipankin voittoisassa joukkueessa 1985.

Aloittelin tenniksen peluuta 1960-luvun lopulla. Kerran sain kunnian pelata nelinpelissä, jossa Simo oli verkon toisella puolen. En osannut lentopeliä vaan löin ilmasta pesäpallomaiseen tapaan (olinhan ex.pesäpalloilija). Kun toisen kerran tempun tein, niin Simo tuli huomauttamaan, että tuolla tavoin en voi pitkänpäälle menestyä. Minun tulisi opetella klassisen tyylin tavoille. Täten tavasta luovuin. En tuolloin älynnyt, mitä olin keksimässä. Asia valkeni vasta 1990-luvulla, kun nuori Andrei Agassi käytti lentolyöntiä, joka sittemmin ristittiin DRIVE-volleyksi.

Legenda sinänsä oli Simon punainen kupla (volkkari) vuosimallia tuntematon. Tämä auto liittyy Simoon lähtemättömästi. Helsinkiläiset pelurit Miestamo ja Ketterer ovat asiasta kertoneet. Pelattiin Lahden kisoja 1960-luvulla ja punainen kupla oli poikien käytettävissä. Pekka Miestamo muisteli, että sillä tyttöjä haalittiin ja jopa yli yön kylässä viihdyttiin. Aamun koittaessa oli kaksi haastetta; saada Tate heräämään ja kupla käyntiin. Mutta missä oli Simo, kun autonsa oli muille antanut? Sitä kertojat eivät ’muista’.

Olin Helsinkiläistynyt ja päässyt HVS:n jäseneksi. Tämä ei ollut 1970-luvun puolivälissä itsestäänselvyys. Asiaan tarvittiin kirjallinen anomus ja kahden HVS:n jäsenen suositukset ja arviot kohtuullisesta pelin ymmärryksestä ja pelitaidoista.

Osallistuin tuolloin HVS:n B-luokan kisoihin ja toimin tuomarina nelinpelissä, jossa oli mukana Olarin seurakunnan kappalainen . Tunnetun ja arvostetun tennissuvun jäsen.

Hän oli vahvaa B-luokkaa taidoiltaan ja tunnettu ajoittaisista mielenmaltin menetyksistä.

Niinhän tässä pelissä kävi, että hän ei ollut tyytyväinen tuomarointiini ja kävi jopa kentälle makaamaan vastustajan valmistautuessa syöttämään. Syöttäjä kysyi, että voiko hän syöttää. Annoin syöttöluvan todeten, että vastaanottaja saa vapaasti valita palautusasentonsa. Syöttö lähti ja oli lähellä osua vastaanottajaan. Tästä seurasi kalabaliikki, jossa vt. kappalainen yritti tiputtaa minut tuomaritornista. Kun ei tässä onnistunut, niin sitten oli vuorossa tuomaritornin kaatoyritys. Hommaansa hän oheisti usein ja merkittävin voimasanoin. Huonosti olisi minulle käynyt, mutta muut pelurit tulivat hätiin. Peli saatiin pelattua loppuun kireähkön ilmapiirin vallitessa. Pelin ja suihkun jälkeen kuumakalle tuli luokseni ja pyysi mitä vipittömimmin anteeksi käytöstään. Hän kysäisi samalla olisiko minulla tarjota hänelle tupakkaa. Hän kertoi, ettei yleensä polta, mutta tilanne oli ollut niin hektinen, että jotain rauhoittavaa olisi nyt hyvä saada.