Monella muullakin taantuvalla paikkakunnalla (esim. Lieksa) maahanmuutosta on tullut uusi talouden ja elinvoiman veturi. Salokin voisi kokeilla samaa lääkettä. Muutama sata pakolaista ja turvapaikanhakijaa toisi kaupunkiin työpaikkoja ja aivan uutta vipinää ja yritteliäisyyttä, ja samalla vältyttäisiin pian uhkaavalta työvoimapulalta.
Maahanmuutosta elinvoimaa Saloon
7
<50
Vastaukset
- näkijä2
Eikös se kuitenkin ole vähän sama kuin pissaisi housuunsa, lämmittää vain hetken, mutta lopulta paleltaa kahta kauheammin.
- Vartiaisenopeillanousuun
Ei ollenkaan, tässähän on taustalla talousasiantuntijoiden Borgin ja Vartiaisen opettama periaate siitä, että maahanmuutto tuo mukanaan työpaikkoja. Eikä kysymys ole mistään tilapäisestä elpymisestä, vaan talousalueen palauttamisesta nousun tielle. Vain maahanmuutto pystyy saamaan aikaan tällaisen reformin, kantaväestön omin ponnisteluin asiat vain harvoin paranevat.
Niille, jotka esittävät epäileviä näkemyksiä siitä, miten koneinsinöörit voisivat saada elektroniikan valmistukseen keskittyneen seutukunnan uuteen nousuun, sanottakoon vaan, että kysymys onkin elinkeinoelämän ohjaamisesta uusille aloille. Ajatelkaapa tarkemmin. Tarvitaan uusi, paljon isompi sosiaalitoimisto (rakennustyötä), isompi terveyskeskus, poliisilaitos, ehkä palokuntakin. Tarvitaan kolminkertainen määrä poliiseja, lisää sosiaalihenkilökuntaa, lisää terveydenhoitohenkilökuntaa, lisää raiskausterapeutteja jne. Ja edellä mainittujen tarve on jatkuva, ei mikään tilapäinen.
Kehtaako joku vielä väittää, että maahanmuutto ei toisi mukanaan suurta määrää uusia työpaikkoja ja olisi tässä suhteessa ratkaisu maan työttömyysongelmaan?
- creativesolution
Microsoftin hallista voisi tehdä pakolaiskeskuksen. Pääjohtajaksi ehdotan Juhani Vartiaista. Salossa on myös asuntoja vapaana esim. isoille muslimiperheille. Kaupunki voisi vuokrata talot heille. Mathildedahlissa on meren rantaa, jonne vosi sijoittaa esim. veneitä ja asuntolaivoja. Suomi nousuun! Voisi aloitaa esim 100 000 siirtolaisella. Puoli miljonaa siirtolaista on tavoite. DI-tuotekehittelijät vosivat mennä toimistotöihin, ja rakennusmiehiä saa Virosta sekä Baltian maista. Creative solutions. Connecting people.
- 344443
Aivan oikeita elvytys teorioita.
Samalla voitaisiin itäinen ohikulkutie vetäistä kertaheitolla ainakin 10 kaistaiseksi.
Liikenneympyröitä joka risteykseen, ja moneen kerrokseen.
Somaliasta muutama sata luku- ja kirjoitustaidotonta merirosvoa opettamaan uutta ammattia. Itämerellä seilaa vallan hitosti suuria tankkereita.
Ellei Salo nouse tällä palstalla esitetyillä toimilla, niin aina voidaan nostaa muutamilla prosenteilla tuota niin järkevää 1% taiteelle systeemiä. - Joukonjatke
Onko tämä Juhani Vartiainen isokin tappi Salossa?
- pelastus.tulee
Lähetäkääme Kapunkime pääjohtaja Ranta Cox Vietnammiin hakeen tänne PALJON työvoimaa.
- eläkön.maahanmuuto
Emme MITENKÄÄN selviä ahdingostamme ilman VIET-NAMMILASIA. Heitä tarvitsemme vähintään miljoona yksilöä paikkaamaan Salon vaikeaa työvoimapulaa.
Muutama satatuhatta somalialaistakaan ei olisi pahitteeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743