Käsittämätöntä, että Stubb ei saanut pidettyä Berneriä Kokoomuksen riveissä. Puheenjohtajalla lipsui pahasti ja tuli vaalitappio Persuille.
Bernerin äänillä Kokoomus olisi toiseksi suurin puolue. Niin paljon maksoi Alexin saamattomuus.
Vaikea kuvitella, että Juha Sipilän charmi olisi saanut Annen loikkaamaan Kepuun.
Matti Vanhasella on suhteet perheyrittäjien liittoon. Yleisesti tiedetään, että Matin uuniperunat vetoavat naisiin. Voidaan aidosti päätellä, että Matti on pistänyt perunan Annen uuniin ja saanut hänet loikkaamaan.
RKP ei Annea kiinnosta, koska siellä on liikaa huuhaa-akkoja, jotka eivät ymmärrä talouden päälle. He haluavat vain seurustella ruotsiksi.
Anne Bernerin loikkaus!
8
<50
Vastaukset
- VesaKaitera
Berne oli alkujaan lähdössä RKP:n ehdokkaksi, mutta hänet saatiin houkuteltua Kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2014 lopupuolella. Kuitenkin Keskusta ilmeisesti pystyi esittämään Bernerille tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä, ja niinpä hänestä tulikin Keskustan ehdokas ja edusuntaan nousunsa jälkeen ministeri. Täysin varmaa ei ole se, että Keskusta olisi luvannut Bernerille ministerinpaikan ehdokkuudesta Keskustan listoilla, mutta mahdollista se kyllä on. Anne Berner todennäköisesti laski itse, että Keskustan listoilla hänen läpipääsynsä olisi todennäköismepää kuin Kokoomuksen riveissä, joissa yrittäjäehdokkaita oli sangen runsaasti. Siinä vaiheessa, kun Berner teki päätöstään oman ehdokkuutensa suhteen, Keskusta oli gallupeissa noin 10%-yksikköä Kokoomuksen edellä. Keskustan nousu hallituspuolueeksi vaalien jälkene näytti varmalta, mutta Kokoomuksen jatko hallituspuolueena oli hyvinkin epävarmaa. Bermer saattoi laskea, että varman hallituspuolueen kansnaedustajana hän voisi paremmin vaikuttaa kuin tulevan oppositiopuolueen. Stubbin mahdollisuudet saada Bener oman puolueensa ehdokkaaksi eivät olleet järin hyvät. Vartiaisen kohdalla tilanne oli toinen, ja siinä tilanteessa Alex toimikin nopeasti.
- Kokkari
Kuka on Anne Berner???
- juvä2
"Tyypillinen" kepulainen, joka pettää aina.
- Tietojen_Mukaan---
juvä2 kirjoitti:
"Tyypillinen" kepulainen, joka pettää aina.
.
"Tietojemme mukaan ei edes itse tietäisi olevansa keskustalainen?????"
.
- gayparade
Kuka oikea konservatiivi haluaa kuulua viherliberaaliseen homojen ja mamujen puolueeseen. Kepulaiset ovat paljon konservatiivisempiä vaikka aina vaalien jälkeen tuo reforminsa esille ja pettää äänestäjänsä.
- affgg
Ei pidäkään ottaa ehdokkaaksi sellaista joka vaatii vastapalvelukseksi ministerisalkkua.
- Paraskakku
Merkittävintä on olla päähallituspuolueen riveissä . He ovat niitä jotka jakavat merkittävät ministerit . Kokoomus on vain apupuolue kuten persutkin. Sellaiset kylkiäiset .
- VesaKaitera
Yliarvioit suurimman hallituspuolueen aseman. Kokoomus oli suurin puolue viime hallituskaudella, mutta kyllä sillä oli huomattavia vakeuksia saada omia linjauksiaan hallituksen päätöksiksi asti.
Keskustan asema on nyt sikäli hyvä, että useassa asiassa Keskustan kanta on Kokoomuksen ja PS:n kantojen välimaastossa, kuten vaikkapa EU-politiikassa. Kokoomuksen asema on kuitenkin edeliskaudesta parantanut siinä suhteessa, etteivät Keskusta ja PS ainakaan vielä ole itseisarvoisesti haastaneet Kokoomusta kuten SDP teki heti viime hallituskauden alussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862