Espoon taideseuran näyttely galleria Aarnissa

Heinäkuussa parhaillaan meneillä olevan Espoon taiteilijaseuran kuvataidenäyttelyn, galleria Aarnissa Tapiolassa, lähestymistavaksi on valittu yksi teema, johon taiteilija luo yhden teoksen. Mukana on yli 50 taiteilijaa.

Kuvataide kaipaa selitystä. Johtunee siitä, että itse en jaksa enää maalata raivolla ja taulu kuin taulu näyttäytyy kummaliselta aavelta. Lähtökohta.

Tämä on siis revyy.

Taustoja tietämätön voi ajatella, että näyttely on kansalaisopiston näyttelyä. Enemmistö toi ei esittävän, kevyen, väripoisto taulun, niin kuin halutaan osallistua näyttelyyn, mutta ei jaksata maalata sikapitkään.

Ahaa elämykseni on: "Herran jestas!" Toisille pahempi. Tottuneena taiteeseen, katselen mielellään ja nautin juuri värien kirjoista ja sekoittumisista, niin kuin katselee asvaltille maalipurkista valunutta maalia lumoutuneesti.

Kuitenkin pian huomaa, että jokin mättää. Vakavassa näyttelyssä on vaihtelevuutta. Joukossa on esittävää, abstraktia, geometriaa, pientä ja isoa, haisevaa ja maistuvaa, äänekästä ja normaalia. Aarnissa on sitä samaa keskeneräistä abstraktivalua. Joukossa on pari juttua, jotka eivät mahtuneet "samanlaisuuden" mittaan.

Alleviivan että toiset tykkäävät verrata samanlaisuuksia, kun minä tykkään katsella erilaisuuksia. Siksi erilaiset kuvat joukossa toivat hengitettävää.

Valitettavasti tukehduin näyttelyn yleiskuvaan. Sorry.

Jos olisimme Pariisin galleriassa, niin vastaanotto olisi hämmestyneen positiivista. Suomen Tapiolassa vastaanotto on "nähty on". Viekää taidettanne ulkomaille, hyvät taiteilijat.

Suomen taiteessa on yksinkertaisuutta, mitä muissa ei. Se on valtti. Itse nautin ulkomaalaisesta taiteesta enemmän kuin kotimaisesta ja nautin amatöörin tekeleistä, mikä on vielä alkuperäisempää kuin ammattitaiteilijan. Alkuperäisen ihannointi tukeutuu siihen, että Suomi on erittäin luontovoittoinen maa ja alkuperäisyys on erittäin raikasta 2000 luvusta huolimatta, vaikka muu maapallo olisi paljon mutkistunut. Ymmärtääkö Suomen taide neitseellista olemustaan? Kuka vie neitsyen ulkomaille? Varovainen pitää olla. Jokainen haluaa ostaa sen. Minulla ei ainakaan ole rahaa viedä mitään ulkomaille, eikä kukaan vie tai päästä minua.

Tapiolan näyttely ei ole neitseellinen neitsyeiden joukossa, vaan mäkärien imupirskeet.

Tauluja joista pidin:

Maalaus jossa murrettuja lämpimiä haaleita väriä, ruudutettu pinta, johon asetettu ruusuja. Mies taiteilja.

Iso vapaa maalaus, jossa paksulti värikkäitä värejä. Orgasminen värivalu on aina toimivaa, vaikka tekotapa voi olla 10 minuuttista.

Isäni piippu veistos. Lisää veistoksia tuokaa!

Pallo keskellä oleva maalaus, viivoja raaputettu päälle, ulkomalaisen naisen tekemä.

Toisen huoneen reunassa oleva nuoren naisen värikäs lapsellinen maalaus ja miehen pieni herkkä kuvajälkitutkielma tumman kontrastinen, herkän taidokas, kolmas ulkomaalaisen Miguelin pinkki yksinkertainen ja muut taulut.

Varmasti töitä olisi paljon tuoda lisää. Ehdotan että ripustustaide muuttuisi runsaammaksi, jolloin koko seinä täyttyisi maalauksista. Yksi maalaus on sinänsä suljettu maailmansa, niin monien maalausten läheisyys ei haittaa kovin paljon, jos ottaa kuvien psykologiaa ripustusvaiheessa huomioon. Samassa gelleristille voi syntyä suurempi tulo ja katsojille suurempi kokemus. Väsyy vähäeleiseen ja harvaan kuvaan. Tuokaa paaaljon runsaammin lisää. Koko gallerian lattiapinta oli tyhjää!! Piippuveistos yksinäisenä ikkunalaudalla. Mitä sekin on! Lisääntykää ja täyttäkää maa! - oli käsky.