Täällä on kerrottu, että Antti Pentikäinen otti Facebookissa "sulan hattuunsa" pf-asian hoitamisesta ennen eurovaaleja ja sisko Mari Leppänen kertoi olevansa ylpeä veljestään. Täällä on kerrottu, että täällä asiasta nostetun kohun seurauksena Facebook-päivitys poistettiin. Käsittelemästä on kokonaan, oliko ko. sulka pf-asiasta sekä Antin ja Marin muukin yksipuolinen toiminta pf-asian hoitamisessa veli Mikael Pentikäisen heikon eurovaalimenestyksen syy. 17000 ääntä on vl-taustaiselle poliitikolle vaatimaton tulos, jos tarjolla olisi 40000 vl-ääntä ja ehkä saman verran entisten vl:ien ääniä. Pentikäiset ovat puhuneet paljon uhrin edusta. Mitä he ovat puhuneet julkisesti muiden hyväksikäytöstä tuomittujen henkilöiden perheenjäsenten edusta?
Ote Jani Kaaron artikkelista Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla kertoo karua kieltään, mitä muuta julkisessa keskustelussa tähän asti tyystin unohdettua pf-asiaan liittyy kuin "uhrin etu" ja "liikkeemme maine":
"Kun Reijon tuomio tuli, perhe oli tyrmistynyt. "Rahaa ei tullut mistään. Pienimmät lapset kyselivät, miksi isä ei tule kotiin". Anna oli ollut parikymmentä vuotta kotiäitinä, mutta nyt hänen oli pakko löytää työtä jostakin.
Samanaikaisesti kun Anna koetti löytää työtä, kouluikäisille lapsille avautui helvetti, jollaisesta he eivät olleet tienneet mitään. Reijon henkilöllisyys oli vuodettu jollekin vihasivustolle, ja sieltä se vuoti lasten kouluihin.
Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."
Miksi pf-sulka ei siivittänyt europarlamenttiin?
27
<50
Vastaukset
- VIHA666-
Arvioin666
12.7.2015 12:28
*Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille*
Mielestäni fasebookin julkiset tilapäivitykset julkisuuden henkilöltä - omalle taustayhteisölleen, ovat -vaikutuksiltaan- verrattavissa noihin oikeisiin vihasivustoihin. - fiasko.fiasko
Ottamatta kantaa muutoin, niin totean että MP sai yli puolet äänistään ihan muuten kuin uskonnollisin perustein. Vl-ääniä ehkä reilu puolet noista. Valtakunnantason "julkkis" sai loput äänet ripoteltuina asemansa tuoman julkisuuden kautta. Esim. Oulun vaalipiirissä, maallistunut vl, Hannu Takkula sai tuplaten...
- Tuolle_Tak-
kulalle on käynyt huonosti...
- kerroppalisäää
Tuolle_Tak- kirjoitti:
kulalle on käynyt huonosti...
parlamentissako?
- Kesss
kerroppalisäää kirjoitti:
parlamentissako?
mitämitämitä???
- Mitä_semmoisil-
kerroppalisäää kirjoitti:
parlamentissako?
la parlamenteilla muka olisi merkitystä. Häneltähän on Jumalan valtakunta joutunut hukkaan. Iankaikkinen vahinko...
- 1-5
Mitä_semmoisil- kirjoitti:
la parlamenteilla muka olisi merkitystä. Häneltähän on Jumalan valtakunta joutunut hukkaan. Iankaikkinen vahinko...
tuokin puoli käytävä läpi
- AAAA-
Hieno kommentti ja avaus. Asiaa kun lukee kokonaan.
- kiistatonta
Kyllä tuonkin suvun vaikutusvallalla on aiheutettu paljon kärsimystä viattomille lapsille
- ylpeitäovat
Ko eliittisuku on ylpeä siitä kun helluntailainen melperi taistelee heidän puolesta täällä foorumilla
- paitajaperce
Minustakin mellun tavat ja antin motiivit ovat kuin paita ja perse
https://www.youtube.com/watch?v=4ror6qPjgX8&list=RDLhSIS8pHo4E&index=9
Tuossa yhteisiä sanoja heille
- eliittiaskaroi
Eliitti askaroi elitististen ongelmien parissa. Siinä missä tavan vl yrittää selvitä kouluajoista hengissä ja jonottaa terapiaan koulukiusaamisen aiheuttamien traumojen vuoksi, eliitti pohdiskelee, että pappiskysymys vähän rajoittaa vl-naisen ammatinvalintaa.
- finaalia
Siksi koska Jumala antaa vallan viisaimmille.
- 4-7
Valta voi tulla myös ihmiseltä.
- saa.t
4-7 kirjoitti:
Valta voi tulla myös ihmiseltä.
henkipattoolta ei paljo irtoa. kun on varjo vain
- outoaaaaa
Sensuuri alkanut poistamaan eliittiviestejä täällä. Miten tää on vielä täälä?
- jepjebjep
Sama huomio tänä aamuna. Juntusen kommentteja nyt joku sairas punakynällä raamittanut. Ikään kuin kilpajuoksu että onko Juntunen heidän vai Kaaron puolella.
Nämä mielisairaat vaiheeseen jääneet tallukat eivät pysty ymmärtämään että Juntusen lisäksi kukaan muukaan ei ole koskaan kiistänyt yhtään mitään.
Tää Leppäsen sopulilauma on totaalisen paniikissa näiden itsestäänselvien asioiden kanssa. Ristoko pöpikuoroa johtaa täällä?
Tää Leppäsen sopulilauma on totaalisen paniikissa näiden itsestäänselvien asioiden kanssa. Ristoko pöpikuoroa johtaa täällä?
- kannkulankaivoooon
”Valemuisto-hypoteesi on lähtökohtana identtinen kertojaan uskomisen kanssa, vaikka käänteinen."
- Kes
Kuulosta pahalta. Pahan axelilta tämä suku. osittain. Ei koko suku. Suvussa osa uskomassa kin Ono ??
Kes - viestejälähtenyt
Näköjään tästä viestiketjusta on lähtenyt mielenkiintoisia spekulaatioita sensuurin hampaisiin.
- katsoin.samaa
Osaatko sanoa mitä lähti pois?
Huomaan että Maijan raiskaajaksi syytetyn nimi saa olla täällä edelleen jopa avausten otsikolla, mutta jotakin on vissiin vieläkin pahempaa poistettu?
Voitko sanoa jos tiedät mitä tästä on poistettu? - poistotsisälsivät
katsoin.samaa kirjoitti:
Osaatko sanoa mitä lähti pois?
Huomaan että Maijan raiskaajaksi syytetyn nimi saa olla täällä edelleen jopa avausten otsikolla, mutta jotakin on vissiin vieläkin pahempaa poistettu?
Voitko sanoa jos tiedät mitä tästä on poistettu?Poistot sisälsivät mielenkiintoisia (ehkä mielikuvituksellisiakin) spekulaatioita siitä, että onko Melperillä vl-vasikka (tai entinen), joka vuotaa Melperille tietoja ja antaa Melperin tehdä likaisen työn eli tuoda nimet yms. tälle palstalle.
- melperin.lähde
poistotsisälsivät kirjoitti:
Poistot sisälsivät mielenkiintoisia (ehkä mielikuvituksellisiakin) spekulaatioita siitä, että onko Melperillä vl-vasikka (tai entinen), joka vuotaa Melperille tietoja ja antaa Melperin tehdä likaisen työn eli tuoda nimet yms. tälle palstalle.
Ehkä melperillä kuitenkin on ex-vl- lähde joka käytti sitä hyväksi.
Otan esimerkin. En ikinä ole kuullut että olisi olemassa joku "itäniemen pariskunta" vaikka luulen tietäväni vl-historiasta enemmän kuin keskiverto vl. Melperi joka vasta muutama vuosi sitten tutustui vl-liikkeeseen kertoo tuollaisia yksityiskohtia. Olettaen että ne pitää paikkaansa.
Selvästihän tuo kuulostaa saadulta vihjeeltä. Jos ei olisi vihje niin melperin täytyisi tietää juttu tarkemmin molempien oikeilla etunimilläkin ja tuomioineen... Nythän ikään kuin vain arvuuttelee, joka viittaa vahvasti hänelle heitettyyn syöttiin....
Joku Aulikki, tai jopa Johanna lähteenä? - keitäpäheoikeest
melperin.lähde kirjoitti:
Ehkä melperillä kuitenkin on ex-vl- lähde joka käytti sitä hyväksi.
Otan esimerkin. En ikinä ole kuullut että olisi olemassa joku "itäniemen pariskunta" vaikka luulen tietäväni vl-historiasta enemmän kuin keskiverto vl. Melperi joka vasta muutama vuosi sitten tutustui vl-liikkeeseen kertoo tuollaisia yksityiskohtia. Olettaen että ne pitää paikkaansa.
Selvästihän tuo kuulostaa saadulta vihjeeltä. Jos ei olisi vihje niin melperin täytyisi tietää juttu tarkemmin molempien oikeilla etunimilläkin ja tuomioineen... Nythän ikään kuin vain arvuuttelee, joka viittaa vahvasti hänelle heitettyyn syöttiin....
Joku Aulikki, tai jopa Johanna lähteenä?Joku Aulikki, tai jopa Johanna lähteenä?
- siis ketä noi on?
- mukana1
Tuokin tosiaan vielä näissä
- surullista
Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle
- kopiointikosyynä
"Mitä he ovat puhuneet julkisesti muiden hyväksikäytöstä tuomittujen henkilöiden perheenjäsenten edusta?"
Ehkäpä hyväksikäyttäjän muiden perheenjäsenten kuin uhrien unohtaminen johtuu siitä, että lestadiolaisuuden hyväksikäyttökohu kopioitiin maailmalta, katolisen kirkon hyväksikäyttökohuista. Katolisen kirkon tapauksessa muita perheenjäseniä ei tarvinnut huomioida, koska selibaattilupauksen antaneella katolisella papilla uhrit eivät olleet hänen omia lapsiaan. Kopiointi aiheutti kohtalokkaan erehdyksen, jonka seurauksena vl-pf-perheiden lasten koulukiusaamisesta odottaa yhteiskunnalle valtava terapialasku tuluvina 10-30 vuotena.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700