Näitä on taas kesän aikana ruvennut näkymään. Kyseessä on siis taskuvarkaiden yksi eniten käyttämistä kikoista. Se toimii niin, että sinulle tuntematon ihminen näyttää kovin iloiselta ja hyväntuuliselta, ja ihan sen takia haluaa jakaa sitä hyvää oloansa eteenpäin halauksen muodossa. Ennen kuin huomaatkaan, on taskusi jo tyhjennetty.
Kikkaa käytetään paljon humalaisiin ja vanhuksiin. Ja jos halin saitte, ettekä mitään menettänyt, niin älkää siitäkään liikaa iloitko. Sillä eiväthän he joka halilla pysty mitään viemään, vaan niitä annetaan ns. uskottavuuden vuoksi paljon ihan "rehellisestikin". Tällöin ei tule ajatella, että "ihan hyviä tyyppejä oli, ei minulta ainakaan mitään viety". Se on luultavasti silloinkin vain kulissien rakentamista ja tunnustelua.
Ikävä puoli tässä on tietysti se, että on vaikea luottaa siihen että joku oikeasti haluaisi vain antaa halin. Sillä onhan sekin teoriassa mahdollista. Ja niin on lotossa voittaminenkin.
Älkää menkö halpaan ja hyvää kesää.
Satunnaiset "halailijat"
8
<50
Vastaukset
- voihalata
Mua voi halata mutta huomioitavaa se asia että voi tulla paitaan reikä.
- EiNatseille
Suomessa on suhteessa kolmanneksi eniten lapsettomuutta koko Euroopassa. Suomalaiset myös perustavat perheen yhä myöhemmin, joten myös lapsiluku jää auttamatta pienemmäksi.
Lisääntymistä vaikeuttaa myös se, että suomalaismiesten sperman laatu on romahtanut. Vielä 1990-luvulla suomalaismiesten siemenneste oli Pohjoismaiden parhaimmistoa, nyt huippusiemenneste on tutkimusten mukaan muisto vain.
Samaan aikaan Suomesta tulee kuitenkin yhä kansainvälisempi ja tämä näkyy myös uusien, syntyvien suomalaisten piirteissä. Tulevaisuudessa toreilla ja turuilla voikin törmätä yhä monipuolisemman näköisiin suomalaisiin.- Tykkäänsusta
Halataan!
- OstinItseni
Lapsiluvun olisi jäätävä joka puolella maailmaa huomattavasti nykyistä pienemmäksi, sillä nykyinen täysin käsiin räjähtänyt ylipopulaatio tulee johtamaan vain täydelliseen katastrofiin. Eri asia sitten taasen on, että mitä tekemistä kirjoituksellasi mahtoi olla aloituksen kanssa?
- vaisillälailla
OstinItseni kirjoitti:
Lapsiluvun olisi jäätävä joka puolella maailmaa huomattavasti nykyistä pienemmäksi, sillä nykyinen täysin käsiin räjähtänyt ylipopulaatio tulee johtamaan vain täydelliseen katastrofiin. Eri asia sitten taasen on, että mitä tekemistä kirjoituksellasi mahtoi olla aloituksen kanssa?
hyvin sulle on mennyt globalistityrannien valeet läpi.
nykytasoinen planeetan resurssien käyttö on jättimäinen ongelma. ongelma ei ole väestömäärä tai kulutus (joka on vain ongelman seuraus) vaan se mitä ja miten tuotetaan. kulutusvimma on seurausta eliitin harjoittamasta kulutuksen ohjaamisesta kaikenlaisen aivopesun avulla. tarkoitus on kuluttaa planeetan resurssin lähes loppuun jotta väestömäärästä saataisiin tehtyä ongelma. väestömäärästä on tehty ongelma jotta ihmiset hyväksyvät jatkossa sen että ongelma on nimenomaan heissä ja heidän määrässä. viimeisin vaihe tulee olemaan väestömäärän raju laskeminen ja totaalisen orjaplaneetan luominen.
tosiasiassa planeetta kestäisi helposti moninkertaisen väestömäärän. ihmiskunnan ei tarvitsisi taantua, päinvastoin, vaan ainoastaan luopua tästä elitistisestä tarkoitukselliseen tuhoon johtavasta elämäntavasta. - OstinItseni
Resurssien käyttö on tietenkin jättimäinen ongelma, mutta se kasvaa suhteessa yhä jättimäisemmäksi mitä enemmän ihmiskunta kasvaa. Ymmärrät tämän varmasti itsekin. Foliohattuteoriasi "johtavasta pahasta joka määrittelee ihmiskunnan koon" voit puolestasi sepustaa esimeriksi skepsiksen keskusteluforumille tms.
- TuhoUhkaa
koko maailmaan on saatava voimaan vähintään 10 vuoden ajaksi yhden lapsen politiikka kiinan tapaan, jotta saadaan väkiluvun kasvaminen loppumaan. Mieluummin täysi synnytyskielto ensin viideksi vuodeksi ja sen jälkeen edellä mainittu voimaan..
- kaiken-vievät
Juu, ei Suomessa ole tapana halailla kadulla. Taskuvarkaita ne ovat sellaiset halailijat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743