Voi ei kun mietin erästä naista aivan jatkuvasti. Luulin että olisi kesälomani aikana helpottunut mutta vaikeammaksi meni. Eikä uskalla edetä tunteen mukaan kun se ei ole järkevää. Olen liian säikky ja liian järkevä eli siis ihan idiootti. Toivottavasti hänellä ei ole tällaisia tunteita.
Ei ole järkeä enää
35
<50
Vastaukset
- samasamasama2
Sama. En vain ajattele olevani idiootti. Olisin jos tekisin asialle jotain mieleni mukaista.
- ystävyydelläsanoin
Enpäs tiedä. Joskus olis hyvä tuulettaa ajatuksiaan sieltä päänsisästä. Loppujen lopuksi voi käydä niin, että kissan nostaminen pöydälle tekee sen, että voidaan nähdä asia realistisesti ja loppuu tietyn suuntaiset arvelut, odotukset ja asioihin voi suhtautua niin kuin aikuiset. Sitä voi luulla jotain, mutta asiat voi kuitenkin olla toisin. Idiootti.
- aikuisiaonerilaisia
ystävyydelläsanoin kirjoitti:
Enpäs tiedä. Joskus olis hyvä tuulettaa ajatuksiaan sieltä päänsisästä. Loppujen lopuksi voi käydä niin, että kissan nostaminen pöydälle tekee sen, että voidaan nähdä asia realistisesti ja loppuu tietyn suuntaiset arvelut, odotukset ja asioihin voi suhtautua niin kuin aikuiset. Sitä voi luulla jotain, mutta asiat voi kuitenkin olla toisin. Idiootti.
Oliko tuo allekirjoituksesi, vai ihanko kaikella ystävyydellä kutsuit minua idiootiksi?
Asiat on juuri niin kuin ne irl on olleet. Jos tähän muutos tulee sen kuulee sitten siellä. Antaa pään tuulettua sitten kun niin tapahtuu. Päässäni ei ole mitään vikaa vaikka täällä kaipaankin, ärrinmurrin. - käännänkelkkani
aikuisiaonerilaisia kirjoitti:
Oliko tuo allekirjoituksesi, vai ihanko kaikella ystävyydellä kutsuit minua idiootiksi?
Asiat on juuri niin kuin ne irl on olleet. Jos tähän muutos tulee sen kuulee sitten siellä. Antaa pään tuulettua sitten kun niin tapahtuu. Päässäni ei ole mitään vikaa vaikka täällä kaipaankin, ärrinmurrin.Voit itse päättää. Käyn minäkin täällä kirjoittelemassa ja itseni idiootiksi tunnen, koko ajan vähemmän tosin käyn. Tarkoitin sitä, että jos ihmiset kohtaisivat toisensa elävässä elämässä tämmöisten kirjoitteluiden ja voivotteluiden sijasta, nämä asiat selkeytyisivät huomattavasti helpommin. Äänestän aitoja kohtaamisia somen sijasta.
- enoleidiootti
käännänkelkkani kirjoitti:
Voit itse päättää. Käyn minäkin täällä kirjoittelemassa ja itseni idiootiksi tunnen, koko ajan vähemmän tosin käyn. Tarkoitin sitä, että jos ihmiset kohtaisivat toisensa elävässä elämässä tämmöisten kirjoitteluiden ja voivotteluiden sijasta, nämä asiat selkeytyisivät huomattavasti helpommin. Äänestän aitoja kohtaamisia somen sijasta.
Otatko huomioon että on ehkä kohdattu ja silitetty kissat pöydällä ihan siellä todellisuudessa. Ei syytä kohdata näin ollen. JOS uskois oikeasti kaiken mitä palstalla yritetään uskotella, vois heti pikemmiten soittaa kaipaamalleen että "hei kun nyt noin tunnet niin laitetaan pyörä pyörimään". Mutta kun ei usko, ei ole mitään uutta selvitettävää (ainakaan sillä saralla asioita) joten täällä IKÄVÖIDÄÄN esim saavuttamatonta, haaveillaan. Aikuinen ymmärtää mielestäni silti faktat eikä soittele perään. Idiootti soittelisi? Vielä idiootimpi luulisi tosissaan että sisällään olevaa tunnetta toista kohtaan voi määrätä ei-sanan jälkeen ja siks ei "tarvitsis" täälläkään olla, tahdonvoimalla päättäis vain tai kieltäis tuntevansa enää mitään ja pitäis itseään idioottina. Kun ei lopu niin tuntee tarvitsevansa. Tuskin muita haittaa?
- kirjoitinvaan
enoleidiootti kirjoitti:

Tarkoitin sitäkin, että miksi lietsoa täällä ikäväänsä vastailemalla niin kuin siinä olisi hän. Jos mitään ei ole tiedossa. Mutta älä hei pahastu, puhutaan eri lähtökohdista ja eri asioista kumminkin.
- antaaollaeijaksanyt
kirjoitinvaan kirjoitti:
Tarkoitin sitäkin, että miksi lietsoa täällä ikäväänsä vastailemalla niin kuin siinä olisi hän. Jos mitään ei ole tiedossa. Mutta älä hei pahastu, puhutaan eri lähtökohdista ja eri asioista kumminkin.
Samat on ehkä kohdat mutta olen vain eri mieltä. Näen tän palstailun tunneratkaisuna tarpeettomuuteen, sä vissiin järkiratkaisuna tarpeeseen.
- jaminä
Vaan mietin erästä lomalla olevaa miesTä..
- Järkeä.tunnetta
Etkä ole idiootti, olet järkevä ja se on hieno asia. Olet hieman säikky, entä sitten? Mitä säikyt, voiko sille tehdä jotakin?
- mikseiole
järkevää?
- eivoimittään
kuin myöskin mietin vain erästä miestä,kaiken aikaa....:)
- Tiedetään
Järjen ja tunteiden ristiriita tekee olon kamalaksi. Menin myös ihastumaan järjettömästi. En voi tunteilleni yhtään mitään. Järjellä yritän pitää ne kurissa.
- aikanäyttää
niinpä ,entäpä jos et pysty pitämään kurissa ?minulla ainakin meinaa lipsua ....kun näen hänet ,jokin sanoo sisälläni mene ja tee jotain ????mutta pelkään että hän pakenee luotani jos menen lähelle ja teen jotain ..esim...halaan ,tai jos hän ei halua.että joku tulee liian lähelle ....pelkään kadottavani hänet ..joten en uskalla riskeerata ..haluan pitää lähelläni hänet mahdollisimman paljon ....
- mietti.inenväzyttää
Sellaista se on kun ei ole järkeä.
- alkuunsa
älä muuta viserrä...miksi tää on niin vaikiaa....haluaisi vai hänen lähellä olla ...................ja pitää
- mielessäJa
aamulla herätessä __rkko, illalla nukkumaan mennessä __rkko
- miiuiu
Sakari..
- yksielämävain
Pitääkö kaiken olla järkevää? Antaisit vaan tunteen viedä ja nauttisit hänen kanssaan kesäillassa.
- kesäillanhuumaa
Näin ajattelen myös. Vielä on kesää jäljellä, ja syysillat ne vasta tunnelmallisia onkin. Ei aina tarvii olla niin järkevä, joskus voi heittäytyä ja kokeilla miten käy. Tuskin kovin huonosti. Ota yhteyttä Häneen, tee vaikka siitä kuuluisasta tikusta asiaa :). Rohkaise mielesi ja tee se jo tänään.
- metsätienpää
ei ole järjellä tämän asian kanssa mitään tekemistä, kun rakastaa niin rakastaa vaan, ei voi mitään. tietysti täytyy hillitä itseään kun sitä kuitenkin voi jossain määrin ettei sekoita ihan koko elämäänsa ja sen toisen jota rakastaa ihan hulluuteen asti.
- nokyllähän
Rakkaus saakin sekoittaa elämän, sehän on vaan positiivista sekoittamista.
- mkmuosl
Onnellisuutta ei saavuta sillä että elää elämänsä "oikein" ja "järkevästi". Joskus on pakko ottaa riski saavuttaakseen jotain muuta kuin pelkän tyytyväisyyden tason.
- järkikäteen
Kannattaa vaan koittaa mennä järjen mukaan. Tunteita seuraamalla ei tule kuin surua ja murhetta kaikille. Järki kertoo totuuden, tunteet valehtelee.
- käännänympäri
Ei vaan tunteet kertovat totuuden kaikkein olennaisimmasta, järki valehtelee. Sillä ainahan ihminen yrittää "järjellä" kääntää, vaimentaa tai kasvattaa todellisia tunteitaan. Eli valehdella järkevien syiden nojalla itselleen? Järkisyyt eivät välttämättä tile edes ihmisestä itsestään vaan ne on voinut omaksua ympäristöstä, mutta tunteet syntyy, on ja pysyy omina! Alitajunta vastaan teoreettisuus..
- järkikäteen
käännänympäri kirjoitti:

Hyvä jos jollain näin. Omalla kohdalla ei ole toiminut tunteiden mukaan eläminen. Väärää tai valhetta on ollut silloin kaikki. Järki pitää ihmisen hengissä.
- Teejotainasialle
Ei täällä muillakaan ole järkeä, mutta kannattaa ottaa yhteyttä siihen ihmiseen jota ajattelee. Sitten olis mahdollisuus kertoa ajatuksia ja muuta sen sellaista.
- äläajatteleäläajattele
Hemmetin kuustoistA. Ei todellakaan mitään järkeä päässäni minun. Kuvittelen juttuhetkiemme aikana ties mitä. Hyvä etten kompastunut tänäänkin portaissa omiin työvälineisiin, voi hemmeTin kuustoista.
- Kolmekolme
Millaiset työvälineet?
- äläajatteleäläajattele
Kolmekolme kirjoitti:
Millaiset työvälineet?
pyyhe&kuivain.No, nyt en ainakaan ajattele voih.
- ElliOikea
Onkohan se nainen enää samanlainen. Se voi olla nykyään kovapäisempi ja oppinut miehistä sen verran, että joskus pitää ajatella niistä blaa blaa. Miehen pitää näyttää naiselle mitä haluaa, joten tee asialle jotain.
- täydellisenoppimaton
Tai sit se on ikuinen romantikko ja toivoton idiootti joka vaan odottaa ja odottaa ja odottaa kunnes kupsahtaa
- Elliedelleen
Niin, romantikko on hyvä juttu. Mä en ole vielä kyllä sellaiseen törmännyt. Ehkä joskus sitten...
- nähdäjossain
kuin myös mietin erästä miestä kaiken aikaa oman kesälomani aikana,viikon olen ollut lomalla ,mietin milloin näen jälleen hänet ...kävin reissun ajelemassa kaikki ajat mietin vain häntä.kyllä tää on hullua....:(vielä kolme viikkoo lomaa jäljellä....en jaksa oottaa .pakko
- miksinäin
edelleen ajattelen vain häntä ,kauhee kipu rinnassa...niin harvoin näen häntä ...ei tästä tuu mittään..kaiket yöt ja päivät pyörii mielessä...tänään tunsin että hän oli lähelläni ..niin olikin kun ajoin autollani iltapäivällä ...näinkin hänet vilaukselta HARMI...kiire oli töihin..ja hänellä omat kiireensä .voi kumpa saisin rutistaa häntä oiken lujaa..en saa häntä mielestäni ,,,itken usein
- edelleensesama
Täällä on ehkä järki asiasta vähän lisääntynyt kesän jälkeen mut tunteet on ihan yhtä hullut kuin tuossa heinäkuun viestissä. Ei loppua näkyvissä. Mut eipä mulla mikään kiire olekaan tän suhteen. Siinähän tunnen, tuskin haittaa muita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684