Pelkään ihmisiä

Just. No mee lääkäriin hakemaan rauhottavia niin tuokin ongelma on minuutissa historiaa.

Tiedän tunteen. Itsellänikin hieman samanlainen tilanne. Ei enään kavereita ja sosiaaliset tilanteet pelottavat. Olen huomannu alkavani linnoittautua kotiin ja välttelemään jopa kauppaan menoa. Itselleni tulee kovin vaivautunut olo ihmisten läheisyydessä ja tuntuu kasvoissa kovin epämukavalle ja että jokainen vastaan tulijakin sen huomaa. Itse olen alkanut vain väkisin haastaa itseäni menemään ulos ja koittaa saada edes jonkinlaista sosiaalista kontaktia sieltä täältä. Elä luovuta missään nimessä. Itselläni tämä ajatus auttaa hieman: tee jotain mistä tulevaisuuden minä on iloinen. Muista että et ole ainoa joka jännittää/pelkää sosiaalisointia. Kannattaa ihmeessä jutella asiasta jollekkin. Ei ihmiset ole niin tuomitsevia mitä oletat. Itsekkään en tuomitse ketään siitä millainen on tai ei ole. Tiedän että se pelottaa, mutta kun on puhunut niin se vasta helpottaa hyvin paljon. Hurjan paljon tsemppiä :)

Hei, huomasin tämän keskustelun ja haluaisin liittyä mukaan myös omalla tarinallani.

Olen kärsinyt sosiaalisesta pelosta hyvin kauan. Se vaikuttaa minuun joskus aika lamaavasti, onneksi kuitenkin käyn ulkona syömässä ja kaupassa siitä huolimatta. En vain osaa rentoutua aina niissä tilanteissa, vaan muutun joskus totiseksi. Olen tähän asti ajatellut, että se on parempi kuin ei mitään (=jäisin kotiin vain), mutta tänään jokin muuttui ajattelussani. Tuntuu siltä että sekään ei riitä - pitäisi olla joku superihminen ja aina niin yhtä hymyä ja rento niissä tilanteissa. Ei kuulemma saa olla edes epävarmakaan tänä päivänä.

Lohdullista, että on olemassa paljon muitakin jotka jännittävät sosiaalisia tilanteita.

Hanki lemmikki, jolle jutella, hoivata jne !
Ujo jne ystävätär (työpaikka) hankki koiran, jonka kanssa pakko mennä ulos. Ykt'äkkiä hän huomas samanalaisia ulkoiluttajia ja niinpä kehkeytyi kyselyistä koirasta. Se laukaisee monta tilannetta ja huomaammattaan hän muuttui ! Me muutkin huomasimme ja aloimme kysellä koirasta. Jälkeenpäin on monet kerrat itse nauranut "käpertymistä napansa ympärille!"

Älä ihmeessä mene mitään rauhoittavia hakemaan lääkäriltä. Se johtaa monasti elinikäiseen riippuvuuteen, ja sitten ne ongelmat vasta alkavatkin. Se on varma tie lopulliseen yksinäisyyteen.Psyykenhuumeet eivät ole ratkaisu.

Käy ostaa pullo kunnon viskiä ja vedä kunnon lärvit, perseet olalle ja sitten sekoilemaan ulos, karaokea laulamaan jne, ei tarvitse koko ajan välittää "tarkkailijasta" joka hönkii niskassasi.

Tästä Tarkkailijasta sä et pääse muuten eroon kuin mokaamalla, kunnon mokat palauttaa ja vapauttaa sinut elämään.

Voidaan sopia yhteinen kännäyspäivä, kommentoidaan sitten tänne parhaat mokapalat.

Ps. Ei ole väliä oletko nainen vai mies.

Aloin käymään papin luona samasta syystä, siis sielunhoitajan. Puhuminen helpottaa aina.

Ei se viina minun tilanteessa paljoa asiaa korjaa.

Minullakin pysyy kontrolli ja pelot, vaikka joisin kuinka.

Ääh, mun on pakko purkaa tähän omiakin ajatuksia..

Multa iteltäkin nimittäin katosi kaikki kaverit peruskoulun loputtua ja olen tällein kivasti viettänyt koko kesäloman yksin. Toisaalta ihan hyvä, etten enää ole narsististen kavereideni kanssa, koska ne vaan pökitti mun itsetuntoo alentamalla ja syyttämällä kaikesta. Tuolloin tunsin olevani huono ja mua pelotti kaikki asiat enemmän. Jännitin ihan liikaa esim. puhumista luokan edessä, lukemista kirjasta, jollon mun ääni värisi ja sydän hakkasi ihan hulluan ja sit siitä tuli ihan hemmetin moinen häpeä. Häpesin ihan kauheesti sitä, etten uskaltanut lukea kirjasta ilman et mun äänivärisi ja sydän hakkasi hulluna. Häpesin sitä, että mun piti olla tämmönen paskapää, pelkuri, joka sai nolattua itsensä tommosissa tilanteissa. Häpesin itseäni.

Nyt mua sitten jännittää ihan kauheesti uudelle paikkakunnalle muutto ja se että saanko mä tulevasta koulusta kavereita, tuunko asuntolassa toimeen muiden kanssa, hyväksytäänkö mut tälläsena kun oon, millaselta mun pitää näyttää, millaisia vaatteita mun tulisi käyttää, ettei ihmiset katoa mua kun vierasta sikaa. Pelottaa ihan kauheesti, että mä jään yksin, koska yksin olo saa mut voimattomaksi, surulliseksi ja masentuneeksi, koska tarviin ympärille ihmisiä, jotta pysyn virkeänä ja vahvana ja että jaksan opiskella ym.

Elämä on ihan perseestä..

Itsekkin pelkään ihmisiä ja en 5 vuoteen olekkaan ulkona oikein uskaltanut olla pelkoni takia. Syksyllä minulla alkaa pitkästä aikaa opiskelu, se on vain viikonloppuisin, kun se on maksullinen koulutus, Mutta silti se tuntuu todella isolle harppaukselle..

Yritin kuntouttaa itseäni vuoden alussa, mutta se kokeilu meni ihan penkin alle. Olin työharjoittelussa ja siellä oli pari tyyppiä jotka olivat minulle tosi ilkeitä. Onneksi työnantaja oli tosi ymmärtäväinen ja antoi minun lopettaa kesken pelkoni takia. Minua niin harmittaa kun siellä oli idiootteja, kun etsin nimen omaan positiivisia kokemuksia ihmisistä siellä, että uskaltaisin olla taas ihmisten keskuudessa. Mutta ei. Elämällä ei vain ole ehkä antaa minulle hyviä kokemuksia ihmisistä ja se pitää vain hyväksyä jos haluan elämässäni eteenpäin.

Itekin oon vaan yksin täällä ja vältellen just ihan kaikkea.. sydän alkaa hakkamaan ko puhelin soi, ja kauppaan mentäessä valmistaudun fyysisesti pari tuntia ja sit viel psyykkisesti sen tunnin et pystyn menemään..

Ny syksyllä mun piti men kouluun mut en tie pystynkö menemään, aattelin et meen psykiatrille mut en uskalla sinnekkään soittaa.

Ja sit pelkään et joku tunnistaa et kuka oon tän tekstin perusteella jonka kirjotan, mut jos keksin jonku tosi originaalin nimimerkin niin ehkä kukaan ei tajua kuka oon. FML