Osakeyhtiön pyörittäjän EI tarvitse/kannata nostaa itsellensä palkkaa ja jos nostaakin niin aika minimi summaan kannattaa jäädä koska verotus. Näin ollen fiksu toimari hankkii tarpeistonsa FIRMANSA PIIKKIIN ALV vähennyksineen.
Näin kun suorittaa voi laittaa sädekehän päähänsä mieluiten kallonsa yläpuolelle leijumaan ottaa laupias ilme kasvoilleen & ilmoittaa "teen tätä hyvästätahdostani Teille,
tuskin nostan edes palkkaa joten lahjoittakaa X€ niin voimme jatkaa toimintaamme"
kuulostaako tutulle Ojares?
OYn pyörittäminen
3
<50
Vastaukset
- kymmenykset
Sadalle (100) työntekijälle on kuitenkin firman (TV7) maksettava palkka,
- worldwar3
MITEN teillä on aikaa rähistä tosta mammonasta; ETTEKÖ TE USKOVATKAAN TAJUA, ETTÄ MAAILMANPALO, Raamatullisesti ON RÄJÄHTÄMÄSSÄ SILMISSÄMME!?! ISRAEL varoittanut ja vedonnut, mutta kertoohan Raamattu että KOKO MAAILMA kääntyy -Jerusalemia vastaan JA REPII PAHOIN. SIIS PAHOIN ITSENSÄ. VALITETTAVASTI ISRAELIN ON PUOLUSTAUDUTTAVA...koko maailma palaa.
- pyöritetään
Luulisin ettei kuulu tutulle ainakaan omakohtaisesti sillä todennäköisesti Ojares saa aiemmasta työurastaan siinä määrin eläkettä, ettei tuollaiseen ole tarvetta. Päin vastoin hän on tainnut ainakin kanavansa alkuvaiheissa pistää ns. omasta pussistaan (vaikkei olekaan ollut kai Portugalissa kirjoilla niinkuin jotkut näyttävät olevan) eli siis verojen jälkeisistä nettoeläketuloistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743